ВепКар :: Тексты

Тексты

Вернуться к просмотру | Вернуться к списку

Meččähine da ekolougii

История изменений

14 октября 2021 в 00:53 Nataly Krizhanovsky

  • изменил(а) автора источника
    с L’udmila Mehed
    на

11 июня 2020 в 16:24 Нина Шибанова

  • изменил(а) корпус
    с 2
    на 3

09 апреля 2020 в 12:21 Нина Шибанова

  • создал(а) текст
  • создал(а) текст: Eli karjalazes mečäs starikku. Häi oli parrakas da hyväntahtoine. Kai zvierit sanottih händy Meččähizekse. Starikal oli koda čoman järven rannal. Kezäl Meččähine suvaičči kalastua, soudua venehel da kerätä mečäs muarjua, gribua da parandajii heinii. Talvel starikku mielihyväl hiihti da čurai mäispäi regyzil. Konzu järvi jiädyi, Meččähine luisteli luistimil. Starikal oli mieldy myö eliä luonnon helmas. Kerran kezäpäivänny starikku ongitti kalua järvirannas. Hänen rinnal hyristih kimalehet, kuduat kerättih nektuarua päivykukkazis da ruiskukis, čiristih čirkat. Koivus istuttih tijazet da čiučoit da paistih-čirčetettih mistahto. Puuloin ladvoi myöte hyppäili oravu. Igävästi böristih čakat da puarmat, järven piäl lenneltih vezikorendot. Kuslienne suol kurizi šlöpöi, loittonsah kuului tikun kol’l’utandua. Mečäs on oma elaigu, omat iänet. Kodvan starikku istui rannas, ga niyhty kalua ei suannuh. – Kukastu kummua! Kunnebo kala hävii? burbetti iäneh Meččähine. Kerras starikale lykisti – kala rubei näykkimäh. Meččähine sai pienen ahvenen. – A-voi-voi! Äijän vuottu kalastan, ga nikonzu ei ole nähnyh mostu ahvendu – suomukset kogonah lähtiettih. Silkeskie ahven sanoi: – Kalat pajettih puhtahih vezilöih. Net uijettih loittozeh järveh, ei voidu enämbiä eliä täs järves. Vies on mazuuttua, pohjal on segavunnuzii verkoloi, rattahien piälysrizinöi, murendettuloi butilkoi, konservubankoi. Vezi rodih mutakokse, sie ei sua eliä. Olen voimatoi, sendäh en voinnuh lähtie iäres heijän kel yhtes. – A-voi-voi, minä näin äijän toppua rannal, näin, ku kaikkiel on pakiettoi, bankoi da plastiek kua. Hädä on tulemas, vastai Meččähine. Starikku piästi kalan välläle, rubei pläkyttämäh käzii da kovah kirgui: Meččyzvierit, Teriämbi tulgua! Moine rodih hädä – Järves on mazuuttua. Kala ei voi tirpua Ligahistu vetty! Kaikkielpäi ruvettih kerävymäh meččyzvierit. Hyppi muale oravu, tuldih vahnu hirvi da mezikämmen, juoksi ruskeirindu reboi. – Dovarišat, pidäy avvuttua luonnole – puhtastua järvi da kabrastua kai topat rannoilpäi, käski starikkaine. Zvierit oldih samua mieldy. – Vezi kuariččou, se rodih mutakokse da mavuttomakse, sanoi hirvi. – Ei ammui hukku leikkai oman käbälän konservubankal. Muga hänel oli kibei da abei, kodvan aigua rambai, saneli reboi. – Minähäi odva piäzin sellofuanas, kudai ripui puulois, hil’l’ah sanoi oravaine. – Mečäs jo vähä on muarjua, on vaiku suurii topputukkii, kähizi mezikämmen. – Pidäy midägi ruadua, dovarišat. Muga äijy toppua on meijän mečäs! Pidäy kabrastua! Luondo ei suvaiče toppua. Ilmu on lijastettu, vezi on myrkytetty. Myö kuolemmo, ku emmo sellitä tädä probliemua, sanoi starikkaine. Meččyzvierit otettih haravat, vastat, labjat da ruvettih keriämäh toppii huavoloih. Sit dovarišakset lähtiettih järvele da pitkil bagroil nostettih randah segavunnuot verkot, butilkat da konservubankat. Suuri da vägevy kondii nosti vien pohjalpäi tukun rattahien piälysriziniä. Kai topat pandih suurih huavoloih. Rodih ylen suuri tukku huavuo da piälysriziniä. Toppien kerättyy zvierit ruvettih kižuamah kruugah da pajattamah. – Rannal pidäy azettua plakuatat, kieldiä rahvastu jättämäs toppii, nevvoi hirvi. Tuli mezikämmen da kaikkien kuulten rubei pagizemah: – Suveičemmo myö omua meččiä! Anna täs linduzet pajatetah, anna tuulet lekutetah puun ladvoi, anna kukat kukitah, anna liipoilinduzet lenneltäh, anna eläy meijän armas meččy! Anna puhatas vezi čurčettäy, meččyelättilöi ihaškoittau! Kabarastakkuammo kai topat tiäpäi! Zvierit ruvettih pläkyttämäh käzii. – Moločču olet, mezikämmen, sanoi oravaine. Starikku kiitti kaikkii zvierilöi avus da lähti linnah, ku löydiä mašin toppien vedämizeh niškoi toppienkierrätyszavodale.