ВепКар :: Тексты

Тексты

Вернуться к просмотру | Вернуться к списку

Kluubu Učastkal

История изменений

29 ноября 2022 в 16:20 Нина Шибанова

  • создал(а) текст
  • создал(а) текст: –Mama, anna kymmene kopeikkua! juostol tulin muamalluo ruadopaikkah pakič čemah den’gua kinoh. Minun piäl on vahnu takkine. Bumbulis azettuloin lämmien štaniloin rizinkät pyzytäh kiindiesti kezräinluuloi. Pienis jallois ollah kulunuot jallačit, kudamien nuorazii vie en malta siduo iče. Tukat on vaste leikattu, piäs on lačču rouno čupukku kepku. Läs moizinnu oldih minun dovarišatgi. – Son’a-t’outa sinuu muite piäs - täy, vastai muamo. Minä sen tiij än, päivykoin lapsii piästetäh kaččomah kinuo ilmai. Ga yksikai pakičen den’gua abiel lapsen iänel. Minul on nelli vai viizi vuottu, ga kyynälissäh himoittau, ku kai olis kui vahnembil. Oij endat kasseril den’gazen, suat valpahansinizen lipun. Son’a- t’outa, pieni kazvol kylläine inehmine revittäy “kontrol’kan” (lipun-toim.) da sinä ylbei moine lähtet zualah… Muamo myöstyy… KINOH PRUAZNIEKKAH ROUNO Tulen zualah, pyörin käis ostettuu lippuu, ku yhtenigäzet lapset nähtäs. Istavuimmo lattiele lavan tyveh: meil, lapsil, ei pie stuulii kui vahnembil. Tuli sambui, algavuu tiedohus. Ekruanan valgies nellikös elavuu kogo muailmu… Mustan, joga kerdua ozutettih kymmene minuuttua kestäi kinožurnualu. Sit pieni väliaigu. Kinokovaspäi kuulujat iänet “kiännytetäh” meidy “muale”. Se kinomehuaniekku siirdelöy vakkoi, kudamis oldih kinolentat. Kinomehuaniekku panou ruadamah toizen konehen. Kaččojat tirpajen vuotetah. Ei kuulu kirrahtuksii: “Sapožniki!” Fil’mu algavuu. Fil’mu hil’l’akkazin kiinnostuttau meidy i myö rouno pienet čyötöt da edenöit n’ulizemmo kruasitule puulavale lähembä ekruanua. Kačoimmo fi l’mua virujes. Dai konzu fi l’mu ei olluh mieldykiinittäi, meidy, piendy čyöttyö, oli täyzi lava. Konzu väzytti n’ulista, myö saizahtimmos nellinkymbyzin da rouno kažit libo koirat rubeimmo pidämäh iluo. Zualas rahvas ruvettih šihizemäh meidy: “Ši!” I myö n’ulizimmo järilleh lavan uale. En musta, ku t’outa Son’a Strapčuk, čakannus meidy, konzu myö pagizimmo keskenäh fi l’man epizoudoi. Häi oli ylen hyväsydämelline ristikanzu, se eroi händy Liza-t’outas, kudai ruadoi Akonjärven kul’tuurutalois, häneh minä tuttavuin äij iä myöhembi. Myö kazvoimmo. Kyläh kinomehuaniekoin leibih tuli kaksi nuordu čomua neidisty: Maša Kisel’ da hänen dovariššu. Heidy piettih mieles vahnembat brihat. Mašan dovariššu terväh lähti kyläspäi, Maša jäi. GAZikgruuzumašin endizelleh vedeli jygielöi pyöryžii rauduvakkazii fi l’mienke ildupoujezdaspäi kluubah. Avtoubusoin azetuskohtale sij oitettih uvven fi l’man afiiššu. Lebopäivänny rahvas pruazniekkusovis lähtiettih kinoh. Kyläs kino oli ku pruazniekku, kudamas rahvas taratettih uuduzii da sanottih omii mielii kinoh nähte. Ruvettih ozuttamah kinožurnualoi Jurii Gagarinah, muailman enzimäzeh kosmonaftah nähte. Rahvas kačottih ovvostellen da ihastellen. Enzimäzenny lähti kosmossah meigäläine ristikanzu! KONSERTAT, KIRJASTO, BILJARDU Kylmykuun da oraskuun pruazniekoikse, Uvvekse Vuottu kaheksavuodizen školan opastajat da opastujat piettih kluubas konsertoi. Školan parahanuu solistannu piettih Kol’a Šišovua Raudutien kyläspäi. “Jest’ vol’a, jest’ smelost’ u nas, štobi stat’ gerojami našego vremeni”, pajatti Kol’a laval. Vie kluuban foij ees oli biljardustola. Mužikat ruavon jälles tuldih kižuamah. Kižattih puaru puarua vastah. Kižuajua kerdyi äijy, kaikin vuotettih omua vuoruo. Ylen korgei kazvol Ivan Lekavičus erähiči oppi tungiekseh omua vuoruo vuottamattah. Häi ähkäi Andrei Ilčenkon, kudai oppi kurittua händy. Andrei-diädö oli pienembi kazvol, ga vägevy. Häi iški kulakal Iivanua ryndähäh nenga lujah, ku Iivan pakui perziele. Sit nouzi da lähti iäres. Sih nähte minul saneli minun Volod’a-velli, kudai nägi kai omin silmin. Vahnembi Aleksandr-velli kerras rubei löyhkämäh, ku silloi händy, seiččemenden kluasan opastujua, mužikat rakkahal otettih ičelleh puarah kižuamah. Täs ei ole nimidä kummua. Voitetukse jiännyh puaru lähti iäres kižaspäi. Konzubo sit tulou vuoro? Minun velli oli nerokas kižuaju, šuaran šuaran peräh häi ajoi loukkoh. Häi kižai illat läbi huogavumattah. Ga tottu sanuo, ližäkse kižata opastujil opastajat ei annettu (Porajärven kyläkundah kuulujan Učastok-kylän školan vuvven 1960 käskys oli kirjutettu: “Kieldiä kaikkii školan opastujii konsertoih da kinoh käymäs illal”). Vie kluubas oli kirjasto. Mustan, kirjaston enzimäzenny ruadajannu oli Irina Mihnovič. Myö, kyläläzet, rakkahal luvimmo kniigoi. Vähä kel oli omii kniigoi kois. Suuri kodikirjasto oli meil da Ilčenkol. Minun muamo da t’ot’a Zina Ilčenko oldih dovarišakset, i minä smietin, ku hyö peitoči kilbailtihes: kel on enämbi hyviä kniigua. Kniigoi varattih omah iččeh niškoi ennepäi da vuotettih niilöi vuozii. JOUDOAIJAL TANSILOIH Suovattoin kluuban foij ees piettih tansiloi. Učastok-kylä rodih kerras voinan jälles. Minun kluassudovarišan Vovka Mal’uhinan muamo Tan’a-t’outa saneli, ku konzu nostettih kluubua, hyö käydih tansiloih Valasmale, kudai on kaheksan kilometrin piäs Učastkas. Sie enne ku rubei toimimah raudutie, oli lespromhozan kantor, i, tiettäväine, kylän keskučču. – Posle raboti “p’aškom” tuda, obratno. “Maladij e” bili, sanoi Tan’a-t’outa, kudai tuli Karjalah Smolenskan čupuspäi. Paikallizis häi eroi paginluavul. Učastkal tansilois toiči torattih saldatat mustat pogonat olgupiälöil. Torattah nikui ei voi. Juattih neidizii. Voinulinnazes voinurakendajien kazarmu oli rajanvardoiččij oin kazarman vastalpäi. Välis oli tie. Rajanvardoiččijat astuttih meih päi kulakkoih kiärityt vyöt, meigäläzet astuttih heidy vastah školan aij aspäi kiškotut reikat käzis. Hypimmö torah “seiny seiniä vastah”. Sit rodih kluubu Raudutien kyläs. Rahvas sanottih sidä keskenäh “Železkakse”. – Kunnebo tänäpäi lähtemmö tansiloih? – Železkah. Moizii paginoi puaksuh sai kuulta minun vahnembis vellis. Mollembih kiinnostuttih paikallizet militsiimiehet da Akonjärven neidizet. Minä ylbeilin omii vellii, hyö oldih minun kazvattajat da puolistajat. Tansiloih Železkah nuoret ruvettih käymäh rakkahembal migu Učastkan kluubah. Sie kluuban rinnal oli vezikolonku, moine, kudamii oli linnas. Painat vibuu da juot kylläkse viluu vetty. Učastkal oli vaiku vezikaivo. Ga ei käydy sinne kolonkan periä. Kluubu se oli Učastkan da kylän välizel kohtal, sinne mollemban kylän nuoril oli hyvä piäs tä. Muamo burbetti vai pahas mieles minun vellien, myöhembi minungi piäle: “Jallat perziessäh talluatto!” Erähiči omale roindumuale tulduu minä huomain, ku kluubua ei ole. Duumaičin, riičittih kui vahnu vokzualu, škola… Nataša Vladimirova (Ilčenko) kohendi minuu, kirjutti minule vk-sivul: – Kol’a, sidä ei riičitty, se paloi 8. kevätkuudu 1997. Ga konzu se vie rodieu. Nygöi kyläs on vuozi 1961. Minul da minun dovarišoile on kolme-viizi vuottu. Kluubah tuldih petroskoilazet artistat. Ruvetah ozuttamah tyttispektaklii “Sar’ounu, kudai ei nagra”. Myö dovarišoinke omal paikal – lavan ual. Vuotammo. Zuavesit avavutah, “elävynnyöt” tytit ruvetah pagizemah ristikanzan iänel. Suarnu! Sar’ounan kyynälet lennetäh kohti meij än piälöile, myö ozutammo niilöi toine toizele, nagrammo täytty vägie.