ВепКар :: Тексты

Тексты

Вернуться к просмотру | Вернуться к списку

Tedajan kalanikan starin

История изменений

25 января 2023 в 14:37 Нина Шибанова

  • создал(а) текст
  • создал(а) текст: Necen starinan minä olen kulnu ičein hüvil sebranikoilpäi – kalanikoilpäi. – Azj oli kezal, – zavodi ičeze starinan Valentin, vähäšt lähtten ičeze melihe. — Mö Irinaakanke da tutabiden kanzanke pätim ajada kacmaha sijad da ühtejäl’ghe kalatusele Šatjärvele – nece järv’ om Vologdan agjas. Ajoim mö hätken – ezmäi mecteidme, sid’ – betontedme, i naku om lopuks järv’. Pidab sanuda, miše järv’ da londuz čududoitiba meid. Randal oli pert’, kus oli kaik tarbhaine, pertin irdpolelki oli kaik lebun täht: i kus ištta, i kus žar’dä lihad. Järv’ oli sur’ da, kut sanutihe meile, süvä. Sikš ku mö tulim ani longile, mö sid’ žo zavodim keitta sömäd. Longitim, pagižim siš, midä tegeškandem lebul. Ehtzor’al mö akanke pätim mända ongitamha kalamaniteshe. Tutabad veriba lebaidamhas. Irina oti kerdale supalan leibäd da munan Veziižandale, a minä – onged. Ištuimoiš veneheze: ak – meloihe, minä – ohjandamha motorad. Lähttes vähäšt randaspäi, mö panim radho motoran da ujuš kanzim. Tün’ sä, čoma päiväižen laskend, zirklonvuitte järventazo – kaik nece muga noidusti meid, miše Irina unohti hüvitada Veziižandad. Kokind oli hüvä. Mö tahtoim jo pörttas lagerihe. Minä panin motoran radho, i äkkid minun käzi särahti. Venehen pörutaškanzi. Ak habi pidihe venehes; pidab homaita, miše motoran minä olen kävutanu jo amu, no sid’ pidäda tazoolendad minei ei ozastund. A venehen kaik pöruti da pöruti. Meid oti varu. Minä varaižin akas: hot’ meiden päl olibaki päzutandžiletad, no mö olim ani edahan randaspäi. Minä homaičin, kut Irina ühtel kädel pidäse venehen laidas, a toižel otab kormanaspäi sidä, midä oli otnu kerdale. Hän laski vedehe ezmäi supalan leibäd, sid’ – munan. Om jüged uskta, no veneh hilläšti heiti pörumaspäi! A miččesse aigas päliči se seižutihe kogonaz. Motor oli saubatud, järvel möst oli zirklonvuitte tazo. Mö, märgad, kacuim toine toižhe vaitti. Venehes oli äi vet. Irina keskusti hillüt da segojal kelel sanui: – Minä žo unohtin adivoičetada Veziižandad! Sid’-žo hän zavodi pakita prostindad siš, miše mö olim lähtnuded vedele da püdanuded kalad ilma laskendata da tomaižeta. Tutabile mö siloi em starinoičenugoi nimidä. Lebu da kalatuz oliba unohtamatomad, koume päiväd mäni homaičemata. Neciš azjas mö starinoičim sebranikoile da tutabile, mugoižile žo kalatusen navedijoile. A vedele siš aigaspäi ilma tomaižeta da laskendata mö em mängoi.