Тексты

Вернуться к просмотру | Вернуться к списку

Kuldaine dvorču

История изменений

15 апреля 2023 в 17:25 Нина Шибанова

• создал(а) текст
• создал(а) перевод текста
• создал(а) текст: Oli enne suari, hänel oli kolme poigua da akku. Suari ičeoli ohotal kuz liäne, a sil aigua tuli Bessmertnoi i varrasti akan. Tuli kodih, ga akkua ei ole i poijile sanow: – Minun akan otti Bessmertnoi, pidäw mennä eččimäh. Sellitäh poijat i lähtiätäh eččimäh kaikin. Ajettih, ajettih kaikin kolmei. Siid yhtes kohtas tuli vastah gora gu seiny: ei sua ajua ni astua. Vanhin velli sanow toižile: – Midäbo nygöi, vellet? A nuarin velli Ivan Tsarevič sanow: – Nostuat minuw goran piäle. Häi lähtijes sanow: – Jesli midä löwdänen da lähtenen iäreh tulemah, sid ottuat minuw iäreh, älgiät sinne jättiät. Minä panen nuaran i sid lekahutan. Häi nowzi goran piäl, ga siä ni midä ewle, i astuw päiwän ehtässäh. Sit kaččow häi, ga hänel iäs suwri dvorču vaskehiine. Meni pertih, ga pertiz neidiine šulkuw višivoiččaw. Se neidiine kyzyw: – Midä, Ivan Tsarevič, tuliit tänne i kui piäziit? A Ivan Tsarevič sanow neidižele: – Ezmäi syätä da juata matkalaine i magaita yä, siid äskin kyzy! Dai neidiine syättäw, juattaw, pidäw yän, siid huandeksel myäs i kyzyw. Ivan Tsarevič vastuaw: – Minul otti muaman Bessmertnoi, edgo sinä tiijä libo edgo kuwlluh, kunne pani? Neidiine sanow Ivan Tsarevičal: – Mene astu viä toine päivy ehtässäh, i tulow sinul vastah hobjaine dvorču, siä eläw minun sizär, eigo häi tiijä. Mugai ruadoi Ivan Tsarevič. Astui päivän, i tuli hobjaine dvorču vastah. Häi meni pertih, ga mugai on – neidiine vi̮šivoiččow šulkuu. Myäz neidiine kyzyw: – Midä, Ivan Tsarevič, tuliit tänne? Ivan Tsarevič sanow: – Ezmäi syätä da juata, äskin kyzy, anna matkalane huagavuw. Häi syättäw, juattaw, sijat azuw dai yän magaittaw. Huandeksel nowzow, i kyzyw myäs neidiine. Dai Ivan Tsarevič sanow, kui on dielo. Dai neidiine nevvow händy iälleh, sanow: – Astu päivy kai ehtässäh, sit tulow sinul vastah kuldaine dvorču i siä eläw minun vahnembi sizär, eigo häi tiijä. Dai häi astui, i tuli vastah kuldaine dvorču. I häi meni dvorčah. Myäz neidiine ištuw i šulkuu vi̮šivoiččow, prekrasnoi čoma. Dai neidiine se kyzyw: – Midä, Ivan Tsarevič, tänne tuliit? Häi vastuaw: – Tuliin muamua eččimäh,| ga älä sinä ezmäi kyzy matkalastu.^ Ezmäi syätä, juata matkalaine i magaita yä, äskin kyzy. Syätti, juatti da pani, maguamah. Huandeksel nouzow, i neidiine kyzelöw kai. A Ivan Tsarevič i sanow, kui on dielo, što häi menöw muamua eččimäh.^ Dai kyzyw: – Edgo sinä tiijä minun muamua? A neidiine vastuaw: – Tiijän i nevvon, kus on muamas. Mene astu, astu i tulow vastah ylen suwri kodi, pordahien iäs on suuri kivi. Sinä ku menet sen kiven lua, siit tulow kuwzipiähiine mado vastah, sinuu duavimah, ga sinä leikot sil kai piät. Siit tulow yheksäpiähiine, ga myäs leiko piät. Siit jälgimäžekse tulow kaksitoštupiähiine, jesli sil voinnet leikata, sit piäzet muamas lua. A ku suannet muamuadas, ga, Ivan Tsarevič, tule minun lua prošken’n’al. Prostihez Ivan Tsarevič i lähtöw iälleh. Astuw, astuw, dai tuli suwri kodi vastah, kui nevvoi, kivi pordahien iäs. Dai meni kiven lua, i tuli hänen lua kuwzipiähiine mado. Häi kai piät leikoi. Sit tuli yheksäpiähiine mado, dai sil kai piät leikoi. Sit tuli kaksitoštupiähiine jälgimäžikse. Häi yksitoštu piädy leikoi, a kahtestoštu hänen kel torevui. Mado ruaničči sormen Ivan Tsarevičal, ga häi ku oli hruabroi, ga i kahtendentoštu piän leikkai. Sit häi piäzi pertih. Meni pertih, proidii mene tiijä min komnattua, ga ei ni kedä ole. Jälgimäžeksi meni yläh, ga muamah siä. Muamah ihastuw, hyppiäw kaglah. Dai kyzyw: – Midä sinä tänne tuliit? A poigu vastuaw: – Minä tuliin, mama, sinuu eččimäh, läkkä minun kel kodih. A muamah sanow: – En voi lähtiä, Bessmertnoi tabuaw. Häi seičas on ohotal, a sinä nygöi peittäi hualita. Mihä sinun panen päčin keskeh. A minä hänel tulduw kyzyn, kuz on hänen surmu, a sinä kuwndele. Vai ehtii peittiä poijan, dai Koščei Bessmertnoi tuli pertih. Pertih ku tuli dai sanow: – Ohoh, täs on ruskoidu duwhuu! A muamah sanow: – Mužikat proijittih pihua myä i käydih vetty juamah. A ičelleh on poigu pertis peitos. Istuttihes stolah vastakkai juamah, dai kyzyw muamah Koščei Bessmertnoil: – Vot minul himoittaš tiediä, kus sinun surmu on? A häi vastuaw: – Ohoh, minun surmu on loitos kabrastettu, ei minun surmua ni kel sua löydiä. Järvirannal on suwri puw, sid on suwri hawdu kaivettu, hawdah on pandu suwri sundugu rawdaine, sundugas on eläv hukku, hukal vačas on reboi, reboil vačas on jänöi, jänöil vačas on kana, kanal vačas on jäiččy, jäičän sydämes on minun surmu. I ken voiš sen jäičän suvva i iškiä minul oččah, sit minä kualižin. A poigu kai kuwndelow hänen taratukset. Koščei Bessmertnoi myäs syäw, juaw dai lähtöw ohotal. I poigu prostihes muamah kel i lähtöw Koščei Bessmertnoin surmua eččimäh. Häi astuw, astuw järvirandua myä i löydäw sen suwren kuwzen. I rubiaw kaivamah hawdua i havvas löydäw sundugan. Sundugan avuaw, a siä eläv hukku. Dai sil vačan avai, a vačas mugai oli reboi. I avuaw reboil vačan, a reboil vačas kana. Dai häi avuaw kanal vačan, kanal vačas jäiččy, dai ottaw jäičän i lähtöw iäree. Tulow muamah lua, andaw jäičän muamalleh, a iče peitähes. Myäs tulow Koščei Bessmertnoi kodih, i ruvetah vastakkai syämäh. Sit muamah otti karmanis jäičän i iški Koščei Bessmertnoidu oččah jäičäl. I sе kuali. Poigu tuli peitoz iäreh ihastuksiz i sanow muamalleh: – Läkkä nygöi iäreh. Dai lähtiätäh iäreh i tullah eih kuldaižeh dvorčah, kudamas on neidiine. Tuldih sih, ga neidiine ihastuw viä enämbäl, häi gostittaw, magaittaw yän. Huandeksel nostah, syvväh, juvvah dai ruvetah prostimahez, a neidine itkuu i sanow: – Ivan Tsarevič, älä velli jätä. Dai Ivan Tsarevičal žiäli rodih dai otti neidižen. Hyö pril’ubittihes, i otti mučoikse. I lähtiättih iälleh astumah. Iäreh lähtijez Ivan Tsarevič kačahteleh jällel, a neidine sanow: – Midä sinä jällel kačod, vai dvorčua on žiäli? Häi vastai: – Žiäli on. Dai neidiine meni proijii ymbäri dvorčaz, i dvorču meni keräžekse, i sen andoi Ivan Tsarevičal karmanih. Lähtiättih astumah, ga neidiine sanow: – Viä veššizen unohtiin, ga olgah, en enämbi lähte. Dai tullah dvorčah hobjaižeh, a sizär ее ihastuw, ku tuldih, dai vastai heidy, gostitti. Muattih yä yhtes kai. Huandeksel nostih, ruvettih prostimahez, ga neidiine itkuu: «Ottuad minuu keral». Dai Ivan Tsarevič duwmaiččow: «Otan, hyvä mučoi roihez vellel». Lähtiättih iälleh astumah vaskižeh dvorčah. I tuldih vaskižeh dvorčah kolmanden sizären lua. Häi myäs priimi ihastuksis. Muattih yä, i huandes tuli, ruvettih lähtemäh, ga neidiine itköw: «Ottuad minuu sinne keräl». Ivan Tsarevič duwmaiččow: «Hyvä roihes, kolmandel vellel mučoi». I jo lähtiätäh kaikin matkah i tuldih sen goran lua. Ivan Tsarevič ottaw sidow nuarah vaskižez dvorčaz otetun neidižen i tyändäw alah, a velled viä vuatetah. Neidiine ku menöw alah, ga se ku čoma on, ga vahnin velli i sanow: «Tämän minä mučoikse otan». Ivan Tsarevič ottaw dai tyändäw hobjažen dvorčan neidižen. Myäs ku neidiine menöw alah, ga se ku on čoma, ga vahnembi velli i myäs sanow: «Tämän minä otan mučoikse, a tämä sinul». Ivan Tsarevič myäs lekahuttaw nuaras i tyändäw kuldažen dvorčan neidižen. Se ku meni sinne, ga vahnembi velli myäs i sanow: «Tämän minä otan, a tämä sinul». Ivan Tsarevič myäs i lekahutti nuaras i tyändi muamuadah. Toižed velled muamuadah ku otetah, ga siit paištah: «Nygöi häi sai äijän, a myä ni midä – davai nuaran leikkuammo da jätämmö händy sinne». I leikattih se nuaru. Dai hyö paištah: «Nygöi ku menemmö kodih, sit sanommo: yksi saimmo muaman, a toine neidižet». I hyö varaitetah neidižii: «Jesli sanonetto, što häi teidy sai, sit tapammo». A Ivan Tsarevič jäi goran piäle, kävelöw da vai itköw, ni kui ei sua piästä. Ivan Tsarevičale juahtui miäleh, midä hänele mučoi taratti, mi liänöw veššine jäi dvorčan lua. Häi tuli sih, ga siä piäni škatulline. Dai avuaw škatulin, a siä hyppiäw linduine. Iče linduine kyzyw: – Midä, Ivan Tsarevič, sinul pidäw? A häi vastuaw: – Minul pidäs kodih piästä, ku vellet tänne minuu jätettih. А sе linduine sanow: – Ištoi minul selgäh. I se linduine rodih ku heinysuattoine. Dai ее linduine toi händy omah sijah. Linduine rodih järilleh endiželleh, i järilleh pani Ivan Tsarevič škatulih. Häi ei mene pr’uamo omah kodih, a menöw sapožniakan lua yäkse taričehez. Vellet ku tuldih kodih, sit vahnembi velli rubei kuldažen dvorčan neijisty mučoikse ottamah, a neidiine mene ei. Neidiine sanow: «Sid äski lähten minä sinul mučoikse, ku azunet moižet bašmakat, mittumii minä koiš piin, äski venčah lähten». Seičas mendih zakažittih i kučutah kaikkii sapožniakkoi i Van’kua kučutah, a se oli ylen humalniakku. Tämän Van’kan lua oli Ivan Tsarevič, i häi käski ottuakseh azua botinkat.^ Häi menöw tsuarin lua i otah azua botinkat. Tulow kodih matin kel, humalažes i sanow akal: – Meni minun piähyt, ku en voinne azua moižii botinkoi tsuarin tytttärel. A yäniakku sanow ižändäl: – Pane huali jumalah, viäre muata. Huandes mudroỉmbi ehtiä on. Häi yäl menöw dai avuaw škatuližen, kuduan toỉ keräl. Sỉl keskiä linduine pörähtäh i kyzyw: – Midä pidäw, Ivan Tsarevič? A häi vastuaw: – Tsuarin tyttärel pidäw botinkat, mittumis siä käveli. Vai ehti sen sanua, i linduine pörähtäh lendoh i lendäv sinne i tuaw botinkat, mittumii siä pidi tsuarin tytär. Tuli dai nostattaw ižändän huandeksel aigažeh i sanow ižändäl: – Mene viä tsuaríl botinkat. Ižändy vedi meni botinkat tsuaril, a net rodih parahite tyttäreỉ. Sil mužikal lähtijes annettih äijy dengua. Tulow kodih. Tsuarin tytär pani botinkat jalgah, a net on parahite, a sit tsuarin tyttärel ku ei ole himo lähtiä venčah, ga sit sanow: «Minul viä pidäw moine pluat’t’u, mittumis minä koiš kävelin». Myäs kaikil portnihoil annetah zakuazat. Ombelutetah kaikil, a ni ken ei voi ommella parahite, a Van’kan lua viä ei käwdy. Nygöi ostettih šulkuu i viätäh ombelukseh Van’kan lua. Sit sanotah: – Van’ka azui botinkat parahite, ga eigo voigi pluat’t’ua ommella. Sit kučuttih Van’kua, i Van’kal lähtijes Ivan Tsarevič sanow: – Ota myäs zakuazu. Ižändy sе varuaw ottajes, ku händy varaitetah: «Jesli et voinne azua moštu pluat’t’uadu, sit piä menöw». A Ivan Tsarevič lähtijes sanow: – Ota, azummo. Meni tsuarih i ottaw zakuazan, a sil denguadu annetah äijy. Tulles häi juaw viinuadu dai tulow kodih humalažes. Tulow dai sanow akal: – Meni nygöi minun piähyt. A yäniakku sanow: – Viäre muata, huandes on mudroimbi ehtiä. Viärtih muata, dai Ivan Tsarevič meni avaỉ škatulin, dai linduine lendi i kyzyi: – Midä pidäw, Ivan Tsarevič? Häi sanow: – Tsuarin tyttärel pidäw pluat’t’u, mittumis häi koiš käveli. Dai vai ku ehtii sen sanua, dai linduine pörähtih lendoh dai pluat’an seičas toi. Huandeksel nostattaw Ivan Tsarevič ižändän i sanow: – Pluat’t’u on valmiš. Dai huandeksel pluat’an vedi sinne. Tsuarin tytär pani piäl dai se parahite, i sanow: «Vot tämä on parahite. Nygöi viä minä en lähte venčah. Minul viä pidäw dvorču, mittumaz minä siä eliin». Myäs kaikil plotniakoil annetah zakuazu, ga ni ken ei viä ottai. Sit prid’otse andua Van’kal zakuazu. Sit Van’kua kučutah, eigo häi voi azua, ku häi azui pluat’an da botinkat, ga eigo voi häi azuagi dvorčua. Sit ižändy tuli, a lähtijes yäniakku sanow: «Ottaije, azut sinä dvorčan». Myäz meni tsuarin lua i ottihes, i hänel annettih äijy dengua. Häi myäs tulow kodih humalažes. Kodih ku tuli, ga yäniakku sanow: – Minä nygöi lähten iče dvorčua luadimah. Ivan Tsarevič yäl menöw tsuarin dvorčan lua. Häi meni sinne, otti kuldažen jäiččäžen i viihtättäw, dai dvorču valmis. Se dvorču ku rodihes, i häi meni sil paradnoil, kus se andilas lähtöw silmii pezemäh, i ottaw pal’l’azen kädeh, butto häi valmištaw (dvorčua). Tulow andilas silmii pezemäh niidy paradnoloi myä.^ A häi tuli enne silmiän pezendyä dvorčua kaččomah. Tulow paradnoil, a Ivan Tsarevič butto sit valmištelow dvorčua. A neidiine ku sih tuli, ga häi dogadi Ivan Tsarevičan i hyppäi kaglah: – Kus päi sinä tuliit? Siit hyö mollei tsuarin lua i sanow tsuaril: – Vot tämä minuu löydi. Sit tsuari kyzeli kai, kui oli. Sen jälgeh tsuari tuskevui dai toižet poijat tyändi koiš iäreh. Ivan Tsarevič i se neidiine mendih yhteh da nygöi viä eletäh. Minä olin siä svuad’bas, annettih pohjattomal r’umkal viinua, dai minä humalduin, hoš usi̮i myä valuttih.