Тексты

Вернуться к просмотру | Вернуться к списку

Kriwdu i prawdu

История изменений

05 июня 2023 в 22:54 Нина Шибанова

• создал(а) текст
• создал(а) перевод текста
• создал(а) текст: Oli enne ukko da akku, heil oli kaksi poigua. Yksi poigu ruadoi, a toine torrun kel käveli. Tuattah da muamah ku kuoltih, siid hyö erottih. Eriže elettih jo kodvu. Lapsien keraizel vellel loppietahez jo leivät i siid häin lähti bohatan vellellyö leibiä pakiččemah. Sinne ku meni häin, bohatan vellellyö, leibiä pakiččemah, a bohattu velli sanow: – Pravval ku elät, mikse minulluo tuliit lebiä pakiččemah? – Bohatannu libo kewhänny elänen, ga yksikai smuttie en tahto! – Et tahto, ga anna sil’män kaivan piäs, siid annan leibiä. Sil’män piäs andoi kaivua, i hänel andoi siid leibiä vähäizen, i lähti kodih leibien kel. Oli, eli kodvaizen, da opät’ hänel rodih nälgy lapsien kel. Tuli toizen kieran uvvessah pakiččemah leibiä. – Andanet ku toizen sil’män kaivua, siid annan leibiä! – Henges ku käskennöw – kaiva. Toizen sil’män hänel kaivoi, siid opät’ andoi hänel leibiä. Lähti häin leibien kel kodih menemäh. No ei voinuh häin puwttuo kodih, a puwtui korbeh i istuihes suwren duwban d’uwril i rubei itkemäh: «Iče jo kuolen tänne, ga lapset kuollah nälgäh». Istui, istui duwban d’uwrel da itki. Siit tuldih voronat hänen itkuh. Enzimäi klekotettih, a siid ruvettih pagizemah: – On nečis suwri kivi, kiven al on vetty, i ken niil vezil pessöw silmät, roih silmät. Häin lähtöw eččimäh sidä kivie. Eččiw, eččiw dai löwdäw sen kiven. Savakol ku oppiw, dai sie on vetty. Panow käin da ottaw vetty i panow silmil – jo hänel rubei vähäizel nägymäh. Toizen kieran ku panow, kastaw veil silmät, rubei parembi nägymäh, a kolmanden kieran ku kastaw – roih silmät parembat ennisty. Hänel jo rodih hyvä mielesty i lähti ihastuksis kodih matkuamah. Matkai palaizen, ga löwdi kuldua tukun. Net häin keräi i lähti ielleh matkuamah i toizen tukun löwdi. Dai kai, kuni voronat ehättih net, löwdi kolmanden tukun. Dorogurannas jo vuottaw podvodniekkua. Tuli mužikku, i häin kyzyw: – Vie minuo kodih, ota mi-tahto kuldua. Mužikku kullat regeh pani dai iččiedäh vei kodih. Lapsie työndi häi vellellyö nellikkyö tuomah kuldie miärätä. Velleh nellikön perzien tervai dai andoi nellikön i kučui ylen terväh järilleh. Hyö miärättih kullad i järilleh nellikkö työnnettih. Nellikön pohjah tartui kuldua, i vellelleh rodih paha mieli: «Kus nygöi velli nenga kuldua otti nelliköl miärätä»? Dai lähti häin vellel tiijustamah, kuz häin nenga kuldua otti. Tuli vellellyö i rubei kyzelemäh, kui silmät rodih.^ A velleh andoi kaiken pravvan, kui vai dielo oligi. Velli kuwndeli sen kaiken dielon dai lähti häin sen duwban tyveh, kudamas oli velli. Duwban tyveh ku häin istuihes, dai tuldih voronat i zavodittih klekottua. Häin istuw ihastuksiz i duwmaiččow: «Nygöi minul eluo annetah, ku tuldih täh»! Voronat klekotettih, klekotettih dai zahvatittih händy i n’uokittih palaizikse. Tuli akku tiijustamah vellellyö, i kaiken pravvan sanoi akal, kui oli dielo. Dai akku kiirehel nel’l’ul juoksi duwban tyveh ihastuksiz eloloi kandamah. Meni sinne duwban d’uwrile – yhtet vai ukon sovat ollah, a muwdu ni midä. Sovat keräi i tuli itkun kel kodih järilleh.