Тексты

Вернуться к просмотру | Вернуться к списку

Akku lapsen söi

История изменений

07 июня 2023 в 22:14 Нина Шибанова

• изменил(а) текст
  On akku da ukko, heile on kazakku.^ Mučoi on kohtuine. Mužikku lähtöy, kunne lähtenöö ajoloih i kazakal käsköö: «Gu ugodii saaha, älä pahoi jovvuta emändää». A kazakku uniz nägöö: lapsi roih ylen ozavu.^ Midä vai häi tahtonnoo, sidäi roih. Mučoi lapsen saa, häi lapsen saaduu sih unohtaa, ei tiijä ni iččeedä, a kazakku lapsen ottaa da sen viebi leskeh akkah, a mučoil hieroo vereh igenet. Mučoi tostah: – Kuzbo ıninun lapsi on? Häi sanoo: – Ga said dai söid lapsen! Mučoi itköö: – Gu minä lapsen olen syönyh! – moliihez. Häi kirikköh rubiaa käymäh joga molen’jal. A brihaččuine kazvaa vägi brihaččuizekse. Kazakku lähtöö taloiz äärez i ottaa sen lapsen leskez akaz. Astutah hyö sie korvez ylen suurez. Mužikku sanoo: – Pädiz meile elää, gu oliz meile täz kodi! – A rubiazimogo myö täz elämäh? – Ga rubiaazimmo! Brihaččuine i sanoo: – Minun suus, spaasan korvah, štobi̮ gu oliz meile täs kodi! Dai heile roih kodi ylen suuri da hyvä. I hyö eletä-hollah, ga mužikku sanoo: – Gu oliz minul akku, sinul maamo, pädiz i elää! Brihaččuine i sanoo: – Minun suus, spaasan korvah, štobi̮ gu oliz minule maamo, taatal akku! Joučendu parvi nouzoo i heitäh alaz, i yksi muuttuu ristikanzakse, i ottaa mužikku mučoikse hänen. Hyö eletäh da ollah, ga ei oman maaman dytyi ole. Ruvetah hyö maata. Brihaččuine menöö kravatin alle. Mučoi kyzyy: – Kuibo työ koin azuitto? Mittuine korbi oli täs! – Vod myö laimo koin, ga brihačču on ylen ozavu, häi midä tahtoo, sidäi roih. Mučoi kyzyy mužikal: – Kuzbo sinä otit brihačun? – Minä otin taloiz, olin kazakannu, mučoi oli kohtuine, gu sai lapsen, ga minä igenet hieroin vereh, a lapsen otin. Leskez akaz minä händy kazvatin. A brihaččuine nene paginat kuundeli. Huonduksel nostah magaamaz ääre, brihaččuine sanoo: – Minun suus, spaasan korvah, kui maamo jouččenennu tuli, mugai mengähes! Mučoi jouččenekse muutaldah dai ääres lendää. – Minun suus, spaasan korvah, mittuine korbi täz oli, moine i roikkah! Kodi korvekse muutaldah, a sinä joukse igä kai koirannu. Häi koirakse muuttuu. – Žučka-sobačka, pokaži mne dorošku! I lähtöö koiru ielepäi juoksemaho brihaččuine juoksemah ääreh. Tuloo hieruh. Pyrrih taloih yökse. – Laskemmo jo, magaa. Ildastu syömäh ruvetah, ga koiru uksen tagaa haukahteleh. – Anna, poigaini, koirale illaspalaine. – En, – sanoo, – koiral nygöi anna, a huondeksel annan päčin lämmites tulihiildy. – Kus, poigaine, koiru tulihiildy syö? – Olettego työ kuullut, kuz oma maamo lapsen söi? – On, – sanoo, – kaksi päivää vai astut, dai piäzet hieruh. Lähtöö huondeksel matkah i koiru viettämäh. Tuloo toizeh hieruh. Yökse puuttuu.^ Pyrrih yökse. – Magaa jo, laskemmo. Illal ruvetah illastu syömäh, ga koiru haukahteleh. – Anna, poigaine, koiral illaspalaine. – En anna nygöi, huondeksel annan tulihiildy. – Kuzbo koiru tulihiildy syö? – A kuzbo oma maamo omaa lastu syö? – Päivän astut, sit sihi hieruh pääzet. Kolmanden päivän nouzoo i lähtöö astumah ielleh i pääzöö sih hieruh, kuz on lapsen syöjy mučoi. Pyrrihez yökse. Ruvetah illastu syömäh, ga koiru haukahtelou. – Anna, poigaine, koiral illaspalaine. – Annan koiral huondeksel tulihiildy. – Eihäi, gor’a, tulihiildy koiru syö. – Eihäi oma maamo lastu syö. – On, sе meijän kyläz on. – A kuibo minä händy nähtä saan? – Nähtä saat: mene vai kirikköh, huraal käil ainoz molih mustissah. Häi menöö kirikköh – molii naine itkun ker polvilleh mustis sovis. – Mindähbo sinä, t’outoi, molittoz nengalei itkun ker? – Ole poigu-rukku vaikkaine, minul on suuri räähky. – A mibo moine on? – Lapsen minä sain da söin. – Et, maamo, sinä syönyt lastu, sinun lapsi – täz olen!^ Heitä molinduhez dai itkendy! Olihäi teil ennen kazakku. Sinä gu lapsen sait, häi minun otti, igenet hieroi vereh dai minun otti. Mennäh leskiakkah: – Oligo nenga i nenga kazvatettavu? – Oli. Lapsen maamah kodih ottaa, pääzöö molimassah ääre, a kazakan blahoslovii koirakse kogo ijäkse.

07 июня 2023 в 21:45 Нина Шибанова

• создал(а) текст
• создал(а) перевод текста
• создал(а) текст: On akku da ukko, heile on kazakku.^ Mučoi on kohtuine. Mužikku lähtöy, kunne lähtenöö ajoloih i kazakal käsköö: «Gu ugodii saaha, älä pahoi jovvuta emändää». A kazakku uniz nägöö: lapsi roih ylen ozavu.^ Midä vai häi tahtonnoo, sidäi roih. Mučoi lapsen saa, häi lapsen saaduu sih unohtaa, ei tiijä ni iččeedä, a kazakku lapsen ottaa da sen viebi leskeh akkah, a mučoil hieroo vereh igenet. Mučoi tostah: – Kuzbo ıninun lapsi on? Häi sanoo: – Ga said dai söid lapsen! Mučoi itköö: – Gu minä lapsen olen syönyh! – moliihez. Häi kirikköh rubiaa käymäh joga molen’jal. A brihaččuine kazvaa vägi brihaččuizekse. Kazakku lähtöö taloiz äärez i ottaa sen lapsen leskez akaz. Astutah hyö sie korvez ylen suurez. Mužikku sanoo: – Pädiz meile elää, gu oliz meile täz kodi! – A rubiazimogo myö täz elämäh? – Ga rubiaazimmo! Brihaččuine i sanoo: – Minun suus, spaasan korvah, štobi̮ gu oliz meile täs kodi! Dai heile roih kodi ylen suuri da hyvä. I hyö eletä-hollah, ga mužikku sanoo: – Gu oliz minul akku, sinul maamo, pädiz i elää! Brihaččuine i sanoo: – Minun suus, spaasan korvah, štobi̮ gu oliz minule maamo, taatal akku! Joučendu parvi nouzoo i heitäh alaz, i yksi muuttuu ristikanzakse, i ottaa mužikku mučoikse hänen. Hyö eletäh da ollah, ga ei oman maaman dytyi ole. Ruvetah hyö maata. Brihaččuine menöö kravatin alle. Mučoi kyzyy: – Kuibo työ koin azuitto? Mittuine korbi oli täs! – Vod myö laimo koin, ga brihačču on ylen ozavu, häi midä tahtoo, sidäi roih. Mučoi kyzyy mužikal: – Kuzbo sinä otit brihačun? – Minä otin taloiz, olin kazakannu, mučoi oli kohtuine, gu sai lapsen, ga minä igenet hieroin vereh, a lapsen otin. Leskez akaz minä händy kazvatin. A brihaččuine nene paginat kuundeli. Huonduksel nostah magaamaz ääre, brihaččuine sanoo: – Minun suus, spaasan korvah, kui maamo jouččenennu tuli, mugai mengähes! Mučoi jouččenekse muutaldah dai ääres lendää. – Minun suus, spaasan korvah, mittuine korbi täz oli, moine i roikkah! Kodi korvekse muutaldah, a sinä joukse igä kai koirannu. Häi koirakse muuttuu. – Žučka-sobačka, pokaži mne dorošku! I lähtöö koiru ielepäi juoksemaho brihaččuine juoksemah ääreh. Tuloo hieruh. Pyrrih taloih yökse. – Laskemmo jo, magaa. Ildastu syömäh ruvetah, ga koiru uksen tagaa haukahteleh. – Anna, poigaini, koirale illaspalaine. – En, – sanoo, – koiral nygöi anna, a huondeksel annan päčin lämmites tulihiildy. – Kus, poigaine, koiru tulihiildy syö? – Olettego työ kuullut, kuz oma maamo lapsen söi? – On, – sanoo, – kaksi päivää vai astut, dai piäzet hieruh. Lähtöö huondeksel matkah i koiru viettämäh. Tuloo toizeh hieruh. Yökse puuttuu. Pyrrih yökse. – Magaa jo, laskemmo. Illal ruvetah illastu syömäh, ga koiru haukahteleh. – Anna, poigaine, koiral illaspalaine. – En anna nygöi, huondeksel annan tulihiildy. – Kuzbo koiru tulihiildy syö? – A kuzbo oma maamo omaa lastu syö? – Päivän astut, sit sihi hieruh pääzet. Kolmanden päivän nouzoo i lähtöö astumah ielleh i pääzöö sih hieruh, kuz on lapsen syöjy mučoi. Pyrrihez yökse. Ruvetah illastu syömäh, ga koiru haukahtelou. – Anna, poigaine, koiral illaspalaine. – Annan koiral huondeksel tulihiildy. – Eihäi, gor’a, tulihiildy koiru syö. – Eihäi oma maamo lastu syö. – On, sе meijän kyläz on. – A kuibo minä händy nähtä saan? – Nähtä saat: mene vai kirikköh, huraal käil ainoz molih mustissah. Häi menöö kirikköh – molii naine itkun ker polvilleh mustis sovis. – Mindähbo sinä, t’outoi, molittoz nengalei itkun ker? – Ole poigu-rukku vaikkaine, minul on suuri räähky. – A mibo moine on? – Lapsen minä sain da söin. – Et, maamo, sinä syönyt lastu, sinun lapsi – täz olen!^ Heitä molinduhez dai itkendy! Olihäi teil ennen kazakku. Sinä gu lapsen sait, häi minun otti, igenet hieroi vereh dai minun otti. Mennäh leskiakkah: – Oligo nenga i nenga kazvatettavu? – Oli. Lapsen maamah kodih ottaa, pääzöö molimassah ääre, a kazakan blahoslovii koirakse kogo ijäkse.