Тексты

Вернуться к просмотру | Вернуться к списку

Pedri-cairi

История изменений

22 июня 2023 в 22:19 Нина Шибанова

• создал(а) текст
• создал(а) перевод текста
• создал(а) текст: Saldatte lähtöw meččäh ohotale i yöstyw. I Pedri-cairi ohotimmaz oli, i Pedri-cairil on hebo. Yhtyw saldattah: – Terveh, – sanow, – služivuoi. – Terveh, terveh, – sanow. – Midäbo sinä tägäl? – Minä, – sanow, – yöstyin. – A sinä midä? – sanow. – Kai minä yöstyin. – Ka, – sanow, – yöstyit, ka edgo voi nosta puuh? Saldatte sanow: – En voi minä nosta, minä olen ylen äijäl väzyny, edgo sinä voi nosta kui? Pedri-cairi rubei nowzemah puuh, a saldatte kaččow: hänel on kl’ankušši sadulin torokas. Saldatte sanow: – Nygyöi, surme-kalme, pidäw oppida, midä on? Ot’t’, ka viinad, hyväd. Häi ryyppäiži hyvän ves’s’elän. Heittiheže Pedri-cairi puws, saldatte kyzyw: – Viego midä nägyw? – Vot nägyw, – sanow, – kodi ylen ogromadnuoi mečäs. Otetah hyö napravlenii. Mändäh, puwtutah gluhuois mečäs kaksid’-atuažahižeh kodih. Mändäh pertih, on yksinäh staruuha. – Anda, – sanow, – babuške, meile syödä. – Ei, – sanow, – ole meil, dit’onok, ni midä syödä. – Kui, – sanow, – ei ole ni midä syödä nengomas taluois, – sanow. Fattiw päččilawdan, avaidaw päčin, ga gus’s’e padas. – Kačo, – sanow, – sanod, vanhe ristitty, ei ole midä syödä, a on gusse tukkunaine padas. Leibäd, – sanow, – tuo, babuške. – Oi ei ole, – sanow, – želannuoi, leibäd. Saldatte avaidaw čulančikan, ka leibäd on virši. Ottaw leibän tukkunažen, kandaw stolale, rubetah syömäh. Syödäh mi pidäw. Saldatte sanow: – Syö, dovarišše, vačče täyz nygyöite. (Häi ei tiedä vie, što cairi on). – Nygöi anda, – sanow, – buabo, meile osoblivuoi, spokuoi meile otdi̮haita. – Vot, – sanow, – mängäd ylähäkse čardakkah, vierkätte magata. Mändih hyö čardakkah. Cairi uinoži, a saldatte ei voi magata. Häi otti cairil sabl’an ičelleh kädeh i duwmaičow: «Täs emme hyväs kohtas magada». Rodiihes ehte, hämärdyškänzi. Rodiiheze alahakse pagin. Buabuške kyzywgi poigil: – Viego, poigat, midä suaitte tänäpäi? – Emmo, muamo, suanu ni midä tänäpäi. – A vot minä suain, kaks mieste on ylähän čardakas. Hypnii nuorin poige: – Oh, – sanow, – lähten minä, terväh heid rešin. Vaiku čokonii piän, saldatte sabl’al vedälzi: piä pakui, kui kapustekerä. Toine sanow: – Midä häi šigä vie tolkuinnow? Hypnii i toine vel’l’eh. Ehtiw piän čokaita, saldatte sabl’al i vedäldäw – i piä pakui, kui kapustekerä. Kolmas tägä sanow: – Mändih i vai tolkuitah šigä, ei ruata. Hypnii sinne – ka piä pakui, kui kapustekerä iäres. Kuwndelow, ka enämbi ei kuwlu ni kedä, tuli spokoino. Tulow huondes, i nostattaw: – Nu, tovarišše, nowze iäres, pora meile lähtedä iäres. Nowzelzi Pedri-cairi. – Vot, tovarišše, – sanow, – minä uinonnužin, ka i sinä uinonnužid igäkse – tägä, kačo, kolme piäd on. Lähtetäh alahakse, saldatte sanow: – Kus teiden kazne on, ozuta. – Ei ole, želannuoi, meil, – sanow, – ni miitutte kaznad! – Kui, sanow, – ei ole teil? Ed ozutanne, ka piän leikkadan! – Vot, – sanow, – želannuoi, läkkä ozutan. Mäni, viei ambarih. Ambaris on sundug rawduoil lyödy pečatnuoit syl’te. – Nu, avaida, babuške, sundug. Avaidaw sundugan, sundug täwz kuldad da hobd’ad. Pedri-cairi i sanow saldatale: – Vot, saldatik, ota sinä min voined kandada, a minule ei pidä, minul on omad kuldad. Saldatte panow kai kormanit täwdet. – Vot, – sanow, – staruuha, ozuta meile nygyöi dorog, kunne pidäw puwttuda. Staruuha otti, vedätti heid tropinkale, saldatte punaldiheze, vedäldi cairil suabl’an nožnas i vedäldäw staruuhal piän. – Ei ni sinud pidä, pahad, muale diättädä. Tuldah hyö hyväh dorogah, ottaw cairi bumagad i peron i kir’uttaw kuldaižil bukvil bumagan i andaw saldatale i sanow: – Tule nengomal aigal, nengomah kohtah minulluo. I sanow: – Tämän bumagan kera mene kunne tahto kabakkah, trahtierih, jamščikuoilluo, ni kus ei pidä den’gad maksada. Prostiiheze, lähti cairi. Häi mäni trahtierih, zakažii kaikenn’ytytte viinad, zakuskad. Ozutti bumagan – ni midä ei pidäny. Häi mänöw stancaih, ottaw troikan hebod, kelloluois ajaw. Ozuttaw bumagan, ei oteta den’guod. Häi toižeh trahtierih mänöw, trebuičow kaikennyttymäd viinad, kaikennyttymäd zakuskad i mi vai oli rahvaste, kaikkid d’uotti. Bumagan ozutti, ni midä ei otettu. Mänöw toižeh stancaih.^ Kuuž hebod zakažiw, kuudel hebol ajaw, bumagan ozuttaw, ni midä ei oteta. Häi mänöw linnah, stolicah, trebuičow kaiken kallehimbat viinad i zakuskad i d’uottaw kaikkid, mi vai on trahtieris rahvaste. D’uohtui mieleh: «Minud kučuttih nengomah kohtah, nengoman päivän, pidäw mändä sinne nygyöi». Häi ku mäni sinne, kunne kučuttih – ka dvorcah carskuoih. A cairi da carica vuotetah hänte, häi käden nosti, čestin luadii: – Izven’ait’e, imperatorskoje veličestvo, ja pjanuoi. – Ničego, soldatik, – sanow. Fatittih yks kädes, toine toižes iččeh zualah carskuoih. Ištutettih keskeh, carica čurah, cairi toižeh. – Midä, – sanow, – saldatik, pidäw sinule nygy? – Minule, – sanow, – ei pidä ni midä, vai ku uvoli minut krepostnuois pravas! Otti cairi, kuldaižil bukvil kir’utti uvoln’enijan, što uvolittih sinut krepostnuois pravas. Saldatte piäzi krepostniekannu i hänen kai korenii piäzi.