Тексты
Вернуться к просмотру | Вернуться к списку
Dorogu päivylaskuh. 1
История изменений
03 июля 2023 в 10:59 Нина Шибанова
- создал(а) текст
- создал(а) текст: Gu harpuathäi puolensuan piäliči da vie vähästy loitombaksegi, rubiet duumaimah: jogo täytit eloksen kolme piäruaduo, jogahizelhäi sanotah pidäy istuttua puu, kazvattua poigu, nostua oma kodi da vie ližäkse kirjuttua kniigu? Gu kai nenne ruadozet olet luadinuh, jiäy vai ihailla jogapäivästy elostu da mustella, kui hyvä oli eliä enneglästy, enne vuozien kuluttamistu. Juohtutah silloi harmuat päivät, mugai kirkahat eloksen menot, sit eräs toine sanaine on tarbehekse panna valgiele bumuagulistale. Mennyh on kymmenii kezii, monii talviloi dai keviälöi. Ga mieles ollah unohtumattomat net 12-14 -vuodehizen brihačun aijat. Net kezähuondeksen ruskot, net sinizet gu kezätaivas järven pinnat, se vidivalgei lumi (ollougo täl muailmal vie midä valgiembua) ei hävitä mustos, eigo musteta, smietin ihan surmassah. Ihan tuorehet ollah mieles net suuret pedäjät Pitkyjärven rannal, sanomattah armahat tuttavat täh aigassah; joga juuri meččytroppazel. Unohtumatoi nouzemu Särgijärven rannal. A mittuine oli puhtas vezi syväs Särgijärves! Kai net puhtahat kohtazet, puhtas meččy, läbinägyi vezi, valgei koivikko da kuivuamattomat suot oldih moizet puhtahat, kui nuoren brihačun tunnot. Net loittonazien vuozien mustot ollah kaikis armahembat, gu muamo lapsile, gu oma sizär vellele, vaigu ero on sit, jälgimäzet ollah eistytty ijänigäzeh uneh, a tämä luondo oman hierun randazil, sen mečät da tuhjikot, joguot da nuozemat, järvien välizet ojazet elävinny ollah silmien ies. Mieleh tullah kezäpäiväzet, konzu sizären kel puaksuh ajelimmo omien luo, päivänlaskupuoleh, Pitkänrannan linnah. Se oli nuorele brihačule ainavo suuri linnu, kudai ainos kučui milliene suurel mielel, leviel ellendämättömäl tunnol. Sie elettih enzimäzet sevoittarekset, muaman nuorembi sizär perehen kel. Oli tostugi rodn’ua. Kezäl ainos ajelimmo heillyö suureh linnah omii nägemäh, ruadamah, huogavumah da eriluadustu elostu kaččomah. Matkan algu oli Anuksen raududoroguazemal. Ga enne sinne piäzendiä Nurmoilaspäi pidi öntie gorodkan kauti aerodromas siiriči meččytroppastu myö Vongalan peldoloin da ojien yliči, kaikkiedah läs kymmendy kilometrii, sit vai piäzit stansiele. Nygöi net tropat umbevuttih täydeh. Ei silloi olluh reissuavtoubussoi, eigo omii mašinoi. Puaksuh pidi hyčyttiä kymmenii kilometrilöi jallai, hyvä gu toiči piäzit myödäh hebozel, ylen harvah mašinal; ga se kymmene kilometrii pitkevys oli paras keino puuttuo mis aijois tarvittavah kohtah. Omah aigah. Ainavo da alalline rahvahan vedäi oli poujezdu, se kulgeili Anuksespäi päivänlaskupuoleh joga päiviä da lähti yhtel samazel aijal. Lähtöaigu oli keskipäivän aigua, a stansiele tulles jo loittonsah nägyi höyryveduri vagonoinneh, sen työttävät höyrypilviköt da kuului šihizii iäni toiči viheldys kos liikui vagonoi vallites. Linnaspäi azemale vedi ainavo ihan kui nygöigi juamu da sen myödäh kävelylavvat ‒ rahvastu nägyi gu pitkäs jonos. Raududoroguazemu oli se kohtu, kunne rahvastu kerävyi gu partu zuapanih, zualah liččavui sissäh, ga ei olluh välliä ni seizondan tilkustu, kai skamn’at, suurien “MPS” kirjaimien kel selgynojattavas, oldih täytetty eriigähizel rahvahal. Nägyi starikkua, ruadoigähizii, tyttölöi dai naizii imiilapsien kel, huavuo, komšua, kartua, midä vai ei nägynyh laučois ymbäri. Zualan kudamasgi čupus taburetkal ainos seizoi suuri vezibuakku kiehutetun vien kel, bumuagulappuzen kel: “kip’atok” ei vai “kiehutettu vezi”. Buakan ručkah oli čiepitetty kuppi. Tuloukses oigien puolen seinäs nägyi pieni st’oklatoi ikkunaine salvattu fanierupalazel, se biliettykassu, kuduan edeh jo kahtu čuassuu enne junan lähtendiä kerävyi arteli rahvastu. Azemas ymbäri nägyi eriluadustu lar’kua, gu linnoin keskipihoin myödäh. Lar’kois oli myödävänny kaikenluadustu sen aijan tavarua: oligo syömisty, oligo pertilomuu, muilua, suolua, n’amuu. Lipun ostahuu rahvas käveltih pihal da vallittih, ostettih ‒ tavarua ‒ keräle evähäkse dai tuomazikse. Poujezdan lähtö sil aijal oli jälles murginua. Gu liput oli ostettu, paginat paistu, ostokset luajittu, kaikin ruvettih vuottamah lähtyö. Zualu hil’l’azeh tyhjeni da sen rahvas siirdyi lauduterminualale azettujen vagonoin uksien edeh, vuottamah, konzu net avatah omat syväinlukut da piästetäh rahvastu sydämeh. Veriälöin avavuttuu kaikin kiistalleh rynnättih laučoile, kengo bokovoil, kengo önti ylembäzele polkale, kengo pietteli paikkua peräs tulijale muamale, buabale, lapsile ‒ hälyy, mälyy, kovua iändy matit segai; kodvazen peräs iänet hilletäh, kaikin alevutah, möllötetäh ikkunoih da vuotellah lähtendiä. Höyryvedäi rubei šihizemäh kovembah da kovembah, työndeli valgiedu höyryy ilmah da muadu myö, kodvazen peräs andoi helizijän viheldyksen ‒ hos korvat salbua, muga pitkäkse viheldi. Se oli jälgimäine matkah lähtön merki. Ukset salbavuttih. Enzimäi aiga kovah tanahutti vagonoi, milienne radžahtih lattien al, rubei tundumah hyglytys liikundua, pihanägymykset allettih liikkuo tuaksepäi. Aijan kuluttuu “kuvazet” eistyttih teriämbi da teriämbi. Raudurattahat ruvettih täräittämäh rel’soin välis. Vagonat liedžuttih čurah-toizeh, buitegu kätkytty liikkuttajen. Höyryvedäi vie enämbäl ulahutti omal pitkäl höyryiänel, sen kajahtuksii kuului sentämän sekundan aigah. Ikkunas nägyi Anus-Tuuksen välil olijoi niittylöi da ruispeldoloi, kudamat oldih juattu toine toizes ojil da pajutuhjoloil. Sil aijal pellot ozuteltihes ylen pitkikse ‒ sygyzypuoleh ruispluanat oldih elävän kullan kaldazet... rounoku keldaine uallikko. Nygöi piäh tullah duumazet: kunne ollou hävinnyöt nuo Tuuksen ruis- da nižukylvöt, kus oldaneh Anuksen rahvahan syöttäi-peldozet? Eigo ruistu, eigo nižuu ‒ vai tuhjikot, tyhjiköt da puolih hyllätyt niityt... Poujezdu ajoi Pitkänrannan puoleh. Se oli toine jälles Anustu talohuskeskus, kudai taričči karjalazele nuorižole ruadopaikkoi.