ВепКар :: Тексты

Тексты

Вернуться к просмотру | Вернуться к списку

Ehki se oli jänölöin mečästys!

История изменений

05 июля 2023 в 15:13 Нина Шибанова

  • создал(а) текст
  • создал(а) текст: V ahnembi minuu dovariššu kiändyi minuh: – Kuule vai, jo vägikodvan kävyn mečästämäh ajokoirienke, yksi niis nuorikkaine. Joga päiviä näin jänöidy ammundal, ammun, a tappua en voi. Minun omahizil terväh roijah roindupäivät, minä uskaldin heile jänöin lihua, ga nikui ei vuidi. Avuta – toinah sinuu lykystäy, vet kodvazen peräs talvimečästys lopeh. – Ga hyvä, minul on ruavos ehtyvuoro, sit murginassah ehtimmö kävvä meččäh. Dai minä en loitton elä sidä kohtua, kus sinä ammuit enneeglästy, kuulin ammundat. Huondeksel minä nouzin aijembi, hörkistin sukset, tarkastin peittosovan, patronat... Da rubein vuottamah omua vahnembua dovariššua. Vuotan čuasun, toizen... Murginanaigah jo heitin vuotandan, omih ruadoloih otimmos, hierus ruaduo ainoshäi täydyy, dai mečästyksen sen jo unohtin. A sit jo jälles kahtu čuassuu tulou mečästäi kahten koiranke da puolistau iččie, buitegu enzimäi händy ruttozeh ruadoh kučuttih, sit kedälienne bol’niččah pidi mašinal vediä, ei voinnuh kieldävyö... Minä sellitin, gu minul jo puolinellätty pidäy ehtyvuoroh ruadoh mennä. Ga häi minuu suostutti, gu myö ehtimmö čuasun aloh tappua hos yhten jänöin. Midäbo ruat? Šuorivuin, otin orožan dai livuimmo. Vaigu menimmö joves poikki, a minä elän joven rannal, kui rubei haukkumah vahnembi koiru. Dovariššu sanou: – Kuule vai, sinä olet nuorembi, juokse dorogale suksil, tembua jänöi, konzu rubieu poikki dorogas juoksemah. Minä huškain orožan selgäh, panin sukset da juostozil hakkain lundu myö dorogale. Tulin dorogale, heitin sukset, pystin lumeh da juoksin toizele dorogale – kuduadu myö ajellah karakatit, samohodkat. Orožu käis, ičentundo korgennuh, syväin tuikuttau. Kačon, ga jänöin tie dorogan toizes čuras. Azetuin. Ga haukundu lähtöy toizeh čurah, loitombakse, nu, minägi sinnepäi juoksemah. Metrin 300-400 peräs näin toizen jänöin tien, myös dorogan tagan. Azetuin, vuotan. Syväin tuikuttau, tunnen gu jo hiestyin, käit säristäh... Kačon, ga tuhjoloin keskes viuhkahtih karju jänöi, metrii 35 hänessäh. Ammuin. Nuorien tuhjoloin varvat leikkavutah, a jänöi ielleh juoksou. Ammuin vie kerran dai kuulen nuoren koiran haukundan sit čuraspäi, kuduas minä tulin. Terväzesti zar’adiin kaksisvolazen orožan da juostozil enzimäzeh, jo nähtyh tiehpäi. Vot se troppugi, dai vot jänöi juoksou ihan minuh, pidäyhäi – ehtin, tähtäilin, ammuin. Tämä oli nuori jänöi, kui juoksi, mugai ielleh kepatti, kuni ei sordunuh. Minä sain viheldyspillin, viheldin, mečästys la loppih. Tuli vahnembi dovariššu, kyzyy: – Kenbo sie vie ambui? – Ga niken. Minä enzimäi ammuin tua, a sit juoksin da täs ammuin. Häi otti jänöin, tanahutti: – Da, kunnolline on, jälgimäi puutui. Konzu paloitan, minä sinule palan tuon. – Vuota vai, minä en ehtinyh vie enzimäzien ammundukerroin jälgii kaččuo. – Ga mene, minä sinuu vuotan. Tulin minä enzimäzien ammundukerroin kohtah, panin sukset, menin jänöin jälgeh da ihan sih kohtah, kunne ammuin. Jälles enzimästy ammundua jiädih veren pizaret da leikatut varbazet, jälles tostu ammundua – uvvessah vähäine verdy. Lähtin jälgie myö, kačon viruu karju jänöi – puutuin. Tulin vahnemballuo dovarišalluo: – Ota suuri jänöi, a minä nuo ren. – Ei, sanou, – minä jo kabrastin. A sinule passibo, nygöi voibi mennä roindupäiväle, ei rodei huigei. Nenga vahnemban dovarišan da hänen koirien vuoh minä pikoi kodvazeh sain kaksi suurdu viärysilmiä, voibi sanuo, koin rinnal, joven tagan. Kiändi Valentina Libertsova