Тексты

Вернуться к просмотру | Вернуться к списку

Oli ennen ukko da akku

История изменений

28 июля 2023 в 22:01 Нина Шибанова

• создал(а) текст
• создал(а) перевод текста
• создал(а) текст: Oli ennen ukko da akku, vanhat, köyhäzet oldih. Hyö duumaijah: «Ei ole mil leibypalastu saaha, vod olis ruveta tieduimah»! Hyö yön aigah uveh peitetäh. Taloin ižändy eččii uvehtu: «Kunne liene uveh saanuh»? Sanoo: – Minä opin tieduija! – Voizid gu, minä hyvän palkan maksazin! Ottaa kerää haavoh kottaa da nogikegälehty, lähtöö dorogoi myö eččimäh – roonu gu pidäs tääpäi olla! Dai lähtöy ielleh. Meni – ga kohti heboh! Hevon ižändy duumaiččoo: «Vai tämä on tiedoiniekku»! Ottaa da andaa d’engaa, d’auhoo, äijän eloo, dai hyö akkazen ker päästih elämäh: «Kačo, gu duuman piimmö»! Caarin baalu rodiaa, häi hävitti imennoin kuldazen kol’čazen. – Vod gu moine tiedoiniekku löydyz, imennoin kol’čazen löydäz, minä hyväd d’engat maksazin! Neuvotah: – Ga on pellol starikkaine, kudai tiedää. Dai tullah starikkastu ottamah tiedohuol. (Eläessäh heijän pihah ei käynyh kibitky da troikku heboo)! Sen ker tullah starikkastu ottamah tiedohuol. Starikku proššaihes staruuhan ker. Kai itköö. Menöö sinne: – Minul imennoi kol’čaine hävii, gu löydänet, ga bohatut ijäkse, a gu et, ga pää poikki! Starikkastu pannah kammarih. Ei jo voi juvva ni syvvä! Händy: – Mindähbo et juo, edgo syö?^ Vai pidäygo dovariššu? – Ei mešaiče, hod’ olis! Starikkaine oli plieššipää dai toine annettih plieššipää. Jo jälgi päivin ei tuskat synnytä vaččah, sanoo toizel: – Oh, pliešši, pliešši, jälgi päivii elät kuldazen kol’čazen tähte! Häi starikkazel jalgah: – Oh, mis sinä lienet tiedänyh, što minul on kol’čaine? – jalgah kumardah. – Edgo voi kui toizin käändää, emmo sano, što minul on kol’čaine! Otetah da kol’čazen kanale syötetäh, oigias siives sulgaine katkatah tunnuksekse. Tuloo caari ga: – Löyvidgo kol’čazen? – A sain tiedää! Työnä kanaa arteli, ga ei piä kaikkii kanoi tappaa, minä tiijän, kudai on sen syönyh! Työtäh vai kanaa arteli, dai ottaa: – Tämä kana on! Otetah dai kana tapetah. Kanal kol’čaine i lövvetäh. Dai caari andaa seiččemen podvodaa starikkazel syömää da juomaa. Akkaine muga ihastui, vai gu ei kunne enembää lekahutettas, pädis elää! Ei mene ni midä aigaa, taase kellos tullah ottamah. – Mibo nygöi rodih? – Caari kučui! Menöö: – Vod voinu nouzi, sinuu pidää työndää tiedäjäkse! Sen ker kamanduiččoo: – Midä starikkaine raadaa, sidä i työ! Starikkaine lähtöö, ottaa seivästy tukun olgupääl. Tuloo, aijastukus ottaa aijastu, dai toizet. Jo neprijatel’ nägyy. Laadii tulen dai saldatat tuli laitah. Neprijatel’ pöllästyy, azutah miira, voinu azettuu. Jo starikkastu vietäh caarilloo, häi sanoo: – Minä sinuu syötän, juotan, kuldazes korietaz ajelutan vai jää minulloo. Caari syötti, juotti ijän kaiken starikkaa da staruuhastu, mi vai kulkus kulgi.