Тексты

Вернуться к просмотру | Вернуться к списку

Оli ennen muailmaš pappi

История изменений

06 февраля 2024 в 16:07 Нина Шибанова

изменил(а) текст
Оli ennen muailmaš pappi. Akka työnši papin kašakkua palkkuamah kyläštä. Hänellä kun šielä mečäš tulou mieš vaštah, kyšyy šiltä papilta: – Kunne šie läksit? Pappi šano, jotta hän läkši työmieštä palkkuamah. – Ota miut, – šanou mieš. Pappi kyšyy: – Mi šiula on nimi? – Matti, – vaštai mieš. – Ei akka käškenyt Matti-nimistä kašakkua palkata. Та lähettih ykš yhellä päin, toini toišella päin. Še šama mieš kierti meččie myöt’e tuaš vaštah. Tuaš kyšyy: – Kunne šie mänet, pappi? – No mänen kašakkua palkkuamah. Mi šiula on nimi? Mieš šanou: – Miula on nimi Matti. Niin tuaš ei palkannun Matti-nimistä, i lähettih ykš yhellä päin i toini toišella päin. Šamani mieš kierti kolmannen kerran papilla vaštah. Tuaš kyšy pappi nimen, še šanou: – Miula on Matti nimi. – No eikö tiäl ole muunnimisie miehie, kun kaikki ollah Matti-nimiset miehet? Tai palkkuau šen kašakakši. Männäh kotih, i viey šen akan luokše še pappi kašakan. Kun ruvetah muate, toisešša huonehešša on pappi, a toisešša kašakka. Kašakka mänöy oven luo kuuntelomah, mitä hyö tuumaijah. Še akka kyšyy papilta: – Mipä šillä on nimi kašakalla? – Šillä on Matti nimi. – Oho pappi, mimmosen čuuton luait, kun palkkasit Matti-nimisen kašakan. Šen kera täššä miula nyt loppu tulou. Kun šie noušet huomenekšella, šano hänellä – anna mänöy meččäh, šielä on kontie šyönyn meijän lehmän, nin kontie šyöy hänet. Šiitä myö piäšemmä kašakašta. Huomenekšella išäntä ja kašakka juuvvah kahvi. Kašakka kyšyy: – Mitä nyt on työtä? Pappi šanou: – Kun meilä on jiänyn mušta lehmä yökši meččäh, kun šen voisit šuaha. No, kun mänöy šinne, šielä kontie viäntäy juurie. Hiän viänti vičan ta pani kontiella päičet piäh, veti šen kontien tallih, mäni pirttih i šanou šillä akalla: – Mäne nyt lypšä še musta lehmä, še on tanhuošša nyt. Akka kun mänöy lypšämäh, šielä kontie on šyönyn kaikki lehmät. Šiitä tuas ruvetah muate. Akka i šanou papilla: – Johan mie šanoin, jotta ei pie ottua Matti-nimistä kašakkua ruatoh. Nyt kun noušet huomenekšella, nin viijen virššan piäššä on lampi. Lammišša šielä on vetehini. No kun mie olen nähnyn unissa, jotta šielä on šiun tuaton hopieristi kirvonnun šinne veteh. Kun kašakka mänöy šitä šuamah, nin šinne hiän i joutuu. Huomenekšella toimittau käymäh ristie lampih. Lammin laijalla on hyvin šuuri kivikkövuara. Kašakka alkau kivie paukuttua šinne järveh vetehisen piällä. Vetehini työntäy poikah kaččomah, ken šielä lykkiy kivie. Šanou še vetehisen poika: – No mitä šie nyt Matti ruat, kun kivie lykit järveh i tahot tappua miät? – Nu kun et tuone sitä hopieristie, mi on tuaton risti, nin täh päiväh loppuu teijän elämä. Antau še poika omah ristih Matilla: mäne nyt papin luokše rissin kera. Tuaš ruvettih muate. Akka i šanou papilla: – Kačo šie, nyt jo vetehisen rissin toi. Pitäy še tappua tahi työntyä koko kyläštä pois. Huomenekšella nouššah makuamašta. Pappi šanou kašakalla: – Ota šie mitä tahot, vain mäne poikeš. Kašakka šanou: – Kun vuosipalkan antanetta, nin šiitä lähen pois. No pappi anto šen palkan – voit lähtie poikeš. – No kun šie annat sen palkan, nin onko šiula pahua rekie antua miula? Vielä kyšy listiet rekeh, pappi neki anto.^ Šiitä kyšyy vielä šuurta hiilivakkua. Šiitä hiän panou šen hiilivakan kojukši rekeh i lähtöy ajamah. Kontien panou heposekši, vetehisen pojan panou ajamah kontieta. Vetehisen pojan pitäy ajua kaupunkih čuarin ikkunojen alačči. Čuari kaččou: no ken tuo on matkalaini, kun kontie on heposena, vetehini ajamašša? Čuari šanou: – Kenpä šie olet matkalaini? A Matti šanou: – Mie olen muailman pohatteri, ympäri muailmua kiertelen. Čuari šanou: – Tule tänne šišällä, on miulaki ruatuo. No hiän mänöy šinne šišällä i šanou: – Minne miun heposet joutuu? Čuari anto avaimet, i hiän šuatto heposen tanhuoh. Čuari šanou: – Kun kolmepiähini smeja tahtou tyttären ottua, kun šen voisit piäštyä. Matti tuumuau: – Kyllä še piäšöy, kun kolmešatua rupl’ua annat palkkua. Nyt mäne šie šeppäh, – šanou Matti. – Pitäy tavottua kolmepuutahini lakki piäh i kolmepuutahini vasara, kolmepuutahini alasin – kaikki rautaset, ja vielä pitäiš šuaha kolmepuutahiset kortit miula smejan kera korttie lyyvä. Tyttö viijäh takahuoneheh muate, Matti rupei etuhuoneheh makuamah. Kun kaikki ruvettih makuamah, pantih kolme tuohušta palamah stolalla. Matti ottau ne kortit ja kaččelou. Tulou vähän ajan peräštä še smeja tyttyö ottamah. Näköy Matilla kiäššä kortit. Šanou Matti: – On täššä vanhat kortit, ja kun ei ole kumppanimieštä peluamah, nin ykšin peluan. Ruvettih hyö peluamah. Kumppani kattau kolme korttie i voittau, še prinkkuau kolme kertua oččah. Hyö pelatah. Matti i voitti smejan. Smeja kun panou šilmät umpeh, nin Matti kolme kertua lyöy pal’l’alla, smeja šen jotta piäsi mereh pakoh. Huomenekšella čuari šanou: – Mänkyä šuakua še mieš ta tyttö poikeš, naverno on šyönyn ne smeja. Mereštä annettih tieto, jotta pitäy antua tytär keškimmäisellä vel’l’ellä, kun ei šuanun nuorin. Tuaš čuari pyytäy piäštyä še tyttö. Matti šanou: – Kun annatta kuušišatua rupl’ua, nin piäššän. Čuari anto i tavotti nyt kuušipuutahiset vehkehet. Matti vuottau uutta šenihyä. Kun tuli smeja, i šen voitti šamalla keinoin, i smeja pakeni mereh. Čuari tuaš tuumuau: – Nyt še on vienyn tyttären, mänkyä keräkkyä luut pois. Čuaril annettih tieto, jotta tulou yhekšänpäini smeja ottamah. Čuari pyytäy Mattie piäštyä tyttö petašta. Matti šanou: kyllä hiän piäštäy, no pitäy antua tyttö hänellä akakši. Matti tuaš luajitti yhekšänpuutahisen vasaran. Vielä oli rautaukko tavottu i läpi šeinäštä oli pantu kiini rautalankoilla. Tuaš tuli smeja, yhekšänpiähini, vihasena i rupei peluamah korttie. Smeja jo rupei voittamah, a rautani ukko rupei nakramah. Še šanou: – Kenpä še on stolan piäššä vanha ukko? Matti šanou: – Še on miun tuatto, še nakrau šilma, kun šie häviet. Smeja šanou: – Kyllä heittäy nakrannan, en mie lähe kun šuuh tuolla ukolla ~~[?]~~. Ja kun še puuttu smeja šuuhu ukolla, Matti löi šitä yhekšänpuutahisella pal’l’alla oččah, i šiitä smeja vei šeinät i ukon mereh. Čuari šanou: – Oli kova rähinä yöllä, nyt še on vienyn tyttären. No tullah tervehenä poikeš, šiitä pietäh hiät i annetah Matilla še čuarin tyttö. Pannah Matti čuariksi. Matti šanou: – Hyvä on kun miut panit čuariksi, še rautani ukko pitäy šuaha mereštä. Pitäy olla yhekšäntuhatta saltattua, ennen kun mie lähen, i yhekšän kuukauven ruuvat pitäy panna niillä matkah, yhekšäntuhatta šyltä rautačieppie pitäy olla matašša. Kyllä še väkie i tavarua on, no laivua ei ole, a Matti šanou: ”Kunhan tulou valmehekši, kyllä laivat löytyy”. Matti mäni rannalla, löi kolme kertua merta ristih, i tuli šuuri laiva rantah i lastiat [?] oli šielä. Šano šillä laivalla: – Nyt šie šuat lentyä yli meriä ta maita. Lennä ših kohtah, miššä on ukko meren pohjašša. Še lenti kakši merta ja kolmanella še laiva pietty. Matti šano: – No ken šinne ruohtiu männä meren pohjah rautaukkuo šuamah?.. A mie kun lähen iče i liikutan čieppie, nin työ noštakkua pois šieltä. Saltatat vaššattih: no kyllä hyö noššetah. Šuatih čiepillä meren pohjah. Še mäni juštih talon piällä. Mäni talon šiämeh, šielä on vanha akka, a šeinäh on lyöty [?] vanha ukko. Akka šanou: – Miehet on mänty viinua šuamah, kun tulou pruasniekka, tuuvah yhekšän tynnyrie viinua. Pojat tultih eikä šuatu viinua. Akĸa šanou: – Kun oli šemmoni mieš, še olis šuanun vaikka kuin paljon viinua. – No mitä et piettän šitä? – šanottih pojat. – Mistä mie tiesin, jotta työ että tuo viinua. Pojat tuaš lähettih viinua eččimäh. Tuaš Matti i mänöy akan luokše i kyšyy: – Kunne šiun pojat mäntih? Akka šanou: – Viinan eččoh. – Oho, – šanou Matti, – mie kyllä šitä voin keittyä. Anna vain šuuri aštie. Akka anto šuuren aštien, lammin kokosen. Matti rupei keittämäh viinua. Ruttoh joutu hänen viina. Pojat tultih, ei šuatu viinua. Akka heilä šanou: – No kun nyt täštä liikutatta, šuatta šiitä viinua. Še kun maisto šitä, ših i kuatu, kuoli. Toini kun maisteli, šiihe i kuoli. Yhekšänpäini kun juokši, tuaš kuatu. Kaikki vellet i kuoltih. Matti mäni akkua pyytämäh šitä viinua juomah, i akan kuolettau, i vanhan ukon. Šiitä ottau rautaukon, liikuttau čieppie, i saltatat noššetah häntä laivah. Šiitä mänöy takasin kaupunkih. Vetehisen heitti takasin lampih, kontien piäšti, a iče rupei elämäh čuarin tyttären kera.

06 февраля 2024 в 15:16 Нина Шибанова

изменил(а) текст
Оli ennen muailmaš pappi. Akka työnši papin kašakkua palkkuamah kyläštä. Hänellä kun šielä mečäš tulou mieš vaštah, kyšyy šiltä papilta: – Kunne šie läksit? Pappi šano, jotta hän läkši työmieštä palkkuamah. – Ota miut, – šanou mieš. Pappi kyšyy: – Mi šiula on nimi? – Matti, – vaštai mieš. – Ei akka käškenyt Matti-nimistä kašakkua palkata. Та lähettih ykš yhellä päin, toini toišella päin. Še šama mieš kierti meččie myöt’e tuaš vaštah. Tuaš kyšyy: – Kunne šie mänet, pappi? – No mänen kašakkua palkkuamah. Mi šiula on nimi? Mieš šanou: – Miula on nimi Matti. Niin tuaš ei palkannun Matti-nimistä, i lähettih ykš yhellä päin i toini toišella päin. Šamani mieš kierti kolmannen kerran papilla vaštah. Tuaš kyšy pappi nimen, še šanou: – Miula on Matti nimi. – No eikö tiäl ole muunnimisie miehie, kun kaikki ollah Matti-nimiset miehet? Tai palkkuau šen kašakakši. Männäh kotih, i viey šen akan luokše še pappi kašakan. Kun ruvetah muate, toisešša huonehešša on pappi, a toisešša kašakka. Kašakka mänöy oven luo kuuntelomah, mitä hyö tuumaijah. Še akka kyšyy papilta: – Mipä šillä on nimi kašakalla? – Šillä on Matti nimi. – Oho pappi, mimmosen čuuton luait, kun palkkasit Matti-nimisen kašakan. Šen kera täššä miula nyt loppu tulou. Kun šie noušet huomenekšella, šano hänellä – anna mänöy meččäh, šielä on kontie šyönyn meijän lehmän, nin kontie šyöy hänet. Šiitä myö piäšemmä kašakašta. Huomenekšella išäntä ja kašakka juuvvah kahvi. Kašakka kyšyy: – Mitä nyt on työtä? Pappi šanou: – Kun meilä on jiänyn mušta lehmä yökši meččäh, kun šen voisit šuaha. No, kun mänöy šinne, šielä kontie viäntäy juurie. Hiän viänti vičan ta pani kontiella päičet piäh, veti šen kontien tallih, mäni pirttih i šanou šillä akalla: – Mäne nyt lypšä še musta lehmä, še on tanhuošša nyt. Akka kun mänöy lypšämäh, šielä kontie on šyönyn kaikki lehmät. Šiitä tuas ruvetah muate. Akka i šanou papilla: – Johan mie šanoin, jotta ei pie ottua Matti-nimistä kašakkua ruatoh. Nyt kun noušet huomenekšella, nin viijen virššan piäššä on lampi. Lammišša šielä on vetehini. No kun mie olen nähnyn unissa, jotta šielä on šiun tuaton hopieristi kirvonnun šinne veteh. Kun kašakka mänöy šitä šuamah, nin šinne hiän i joutuu. Huomenekšella toimittau käymäh ristie lampih. Lammin laijalla on hyvin šuuri kivikkövuara. Kašakka alkau kivie paukuttua šinne järveh vetehisen piällä. Vetehini työntäy poikah kaččomah, ken šielä lykkiy kivie. Šanou še vetehisen poika: – No mitä šie nyt Matti ruat, kun kivie lykit järveh i tahot tappua miät? – Nu kun et tuone sitä hopieristie, mi on tuaton risti, nin täh päiväh loppuu teijän elämä. Antau še poika omah ristih Matilla: mäne nyt papin luokše rissin kera. Tuaš ruvettih muate. Akka i šanou papilla: – Kačo šie, nyt jo vetehisen rissin toi. Pitäy še tappua tahi työntyä koko kyläštä pois. Huomenekšella nouššah makuamašta. Pappi šanou kašakalla: – Ota šie mitä tahot, vain mäne poikeš. Kašakka šanou: – Kun vuosipalkan antanetta, nin šiitä lähen pois. No pappi anto šen palkan – voit lähtie poikeš. – No kun šie annat sen palkan, nin onko šiula pahua rekie antua miula? Vielä kyšy listiet rekeh, pappi neki anto.^ Šiitä kyšyy vielä šuurta hiilivakkua. Šiitä hiän panou šen hiilivakan kojukši rekeh i lähtöy ajamah. Kontien panou heposekši, vetehisen pojan panou ajamah kontieta. Vetehisen pojan pitäy ajua kaupunkih čuarin ikkunojen alačči. Čuari kaččou: no ken tuo on matkalaini, kun kontie on heposena, vetehini ajamašša? Čuari šanou: – Kenpä šie olet matkalaini? A Matti šanou: – Mie olen muailman pohatteri, ympäri muailmua kiertelen. Čuari šanou: – Tule tänne šišällä, on miulaki ruatuo. No hiän mänöy šinne šišällä i šanou: – Minne miun heposet joutuu? Čuari anto avaimet, i hiän šuatto heposen tanhuoh. Čuari šanou: – Kun kolmepiähini smeja tahtou tyttären ottua, kun šen voisit piäštyä. Matti tuumuau: – Kyllä še piäšöy, kun kolmešatua rupl’ua annat palkkua. Nyt mäne šie šeppäh, – šanou Matti. – Pitäy tavottua kolmepuutahini lakki piäh i kolmepuutahini vasara, kolmepuutahini alasin – kaikki rautaset, ja vielä pitäiš šuaha kolmepuutahiset kortit miula smejan kera korttie lyyvä. Tyttö viijäh takahuoneheh muate, Matti rupei etuhuoneheh makuamah. Kun kaikki ruvettih makuamah, pantih kolme tuohušta palamah stolalla. Matti ottau ne kortit ja kaččelou. Tulou vähän ajan peräštä še smeja tyttyö ottamah. Näköy Matilla kiäššä kortit. Šanou Matti: – On täššä vanhat kortit, ja kun ei ole kumppanimieštä peluamah, nin ykšin peluan. Ruvettih hyö peluamah. Kumppani kattau kolme korttie i voittau, še prinkkuau kolme kertua oččah. Hyö pelatah. Matti i voitti smejan. Smeja kun panou šilmät umpeh, nin Matti kolme kertua lyöy pal’l’alla, smeja šen jotta piäsi mereh pakoh. Huomenekšella čuari šanou: – Mänkyä šuakua še mieš ta tyttö poikeš, naverno on šyönyn ne smeja. Mereštä annettih tieto, jotta pitäy antua tytär keškimmäisellä vel’l’ellä, kun ei šuanun nuorin. Tuaš čuari pyytäy piäštyä še tyttö. Matti šanou: – Kun annatta kuušišatua rupl’ua, nin piäššän. Čuari anto i tavotti nyt kuušipuutahiset vehkehet. Matti vuottau uutta šenihyä. Kun tuli smeja, i šen voitti šamalla keinoin, i smeja pakeni mereh. Čuari tuaš tuumuau: – Nyt še on vienyn tyttären, mänkyä keräkkyä luut pois. Čuaril annettih tieto, jotta tulou yhekšänpäini smeja ottamah. Čuari pyytäy Mattie piäštyä tyttö petašta. Matti šanou: kyllä hiän piäštäy, no pitäy antua tyttö hänellä akakši. Matti tuaš luajitti yhekšänpuutahisen vasaran. Vielä oli rautaukko tavottu i läpi šeinäštä oli pantu kiini rautalankoilla. Tuaš tuli smeja, yhekšänpiähini, vihasena i rupei peluamah korttie. Smeja jo rupei voittamah, a rautani ukko rupei nakramah. Še šanou: – Kenpä še on stolan piäššä vanha ukko? Matti šanou: – Še on miun tuatto, še nakrau šilma, kun šie häviet. Smeja šanou: – Kyllä heittäy nakrannan, en mie lähe kun šuuh tuolla ukolla [?] Ja kun še puuttu smeja šuuhu ukolla, Matti löi šitä yhekšänpuutahisella pal’l’alla oččah, i šiitä smeja vei šeinät i ukon mereh. Čuari šanou: – Oli kova rähinä yöllä, nyt še on vienyn tyttären. No tullah tervehenä poikeš, šiitä pietäh hiät i annetah Matilla še čuarin tyttö. Pannah Matti čuariksi. Matti šanou: – Hyvä on kun miut panit čuariksi, še rautani ukko pitäy šuaha mereštä. Pitäy olla yhekšäntuhatta saltattua, ennen kun mie lähen, i yhekšän kuukauven ruuvat pitäy panna niillä matkah, yhekšäntuhatta šyltä rautačieppie pitäy olla matašša. Kyllä še väkie i tavarua on, no laivua ei ole, a Matti šanou: ”Kunhan tulou valmehekši, kyllä laivat löytyy”. Matti mäni rannalla, löi kolme kertua merta ristih, i tuli šuuri laiva rantah i lastiat [?] oli šielä. Šano šillä laivalla: – Nyt šie šuat lentyä yli meriä ta maita. Lennä ših kohtah, miššä on ukko meren pohjašša. Še lenti kakši merta ja kolmanella še laiva pietty. Matti šano: – No ken šinne ruohtiu männä meren pohjah rautaukkuo šuamah?.. A mie kun lähen iče i liikutan čieppie, nin työ noštakkua pois šieltä. Saltatat vaššattih: no kyllä hyö noššetah. Šuatih čiepillä meren pohjah. Še mäni juštih talon piällä. Mäni talon šiämeh, šielä on vanha akka, a šeinäh on lyöty [?] vanha ukko. Akka šanou: – Miehet on mänty viinua šuamah, kun tulou pruasniekka, tuuvah yhekšän tynnyrie viinua. Pojat tultih eikä šuatu viinua. Akĸa šanou: – Kun oli šemmoni mieš, še olis šuanun vaikka kuin paljon viinua. – No mitä et piettän šitä? – šanottih pojat. – Mistä mie tiesin, jotta työ että tuo viinua. Pojat tuaš lähettih viinua eččimäh. Tuaš Matti i mänöy akan luokše i kyšyy: – Kunne šiun pojat mäntih? Akka šanou: – Viinan eččoh. – Oho, – šanou Matti, – mie kyllä šitä voin keittyä. Anna vain šuuri aštie. Akka anto šuuren aštien, lammin kokosen. Matti rupei keittämäh viinua. Ruttoh joutu hänen viina. Pojat tultih, ei šuatu viinua. Akka heilä šanou: – No kun nyt täštä liikutatta, šuatta šiitä viinua. Še kun maisto šitä, ših i kuatu, kuoli. Toini kun maisteli, šiihe i kuoli. Yhekšänpäini kun juokši, tuaš kuatu. Kaikki vellet i kuoltih. Matti mäni akkua pyytämäh šitä viinua juomah, i akan kuolettau, i vanhan ukon. Šiitä ottau rautaukon, liikuttau čieppie, i saltatat noššetah häntä laivah. Šiitä mänöy takasin kaupunkih. Vetehisen heitti takasin lampih, kontien piäšti, a iče rupei elämäh čuarin tyttären kera.

06 февраля 2024 в 13:33 Нина Шибанова

изменил(а) текст перевода
Был на свете поп. Жена послала попа в деревню нанимать работника. Встречается ему в лесу человек, спрашивает у попа: – Куда ты пошел? Поп сказал, что он пошел работника нанимать. – Возьми меня, – говорит человек. Поп спрашивает: – Как тебя зовут? – Матти, – ответил человек. – Жена не велела нанимать работника по имени Матти. И пошли один в одну, другой в другую сторону. Тот человек пошел лесом в обход и опять вышел навстречу попу. Опять спрашивает: – Куда идешь, поп? – Иду работника нанимать. Как тебя зовут? Человек говорит: – Меня зовут Матти. Так опять поп не взял работника по имени Матти, и пошли один в одну, другой в другую сторону. Тот человек в третий раз вышел попу навстречу. Опять поп спрашивает имя, тот говорит: – Меня зовут Матти. – Неужели здесь всех мужчин зовут Матти, и других имен нет? И нанял его в работники. Пошли домой, и привел поп к жене этого работника. Легли спать, поп [с женой] в одной комнате, работник в другой. Работник подошел к дверям подслушать, о чем те говорят. Жена спрашивает у попа: – Как этого работника зовут? – Его зовут Матти. – Ох ты, поп, что ты наделал – нанял работника по имени Матти| на мою погибель. Утром как встанешь, скажи ему – пусть идет в лес, там медведь задрал нашу корову, так медведь и его съест. Так мы от работника избавимся. Утром хозяин и работник попили кофе. Работник спрашивает: – Какая мне будет работа? Поп говорит: – У нас черная корова осталась на ночь в лесу, вот если бы ты ее нашел. Ну, пошел в лес, а там медведь корни ворочает. Он [работник] скрутил из ветки уздечку и надел на медведя, привел медведя в конюшню, пришел в избу и говорит попадье: – Иди подои ту черную корову, она во дворе теперь. Попадья как пошла доить, а там медведь всех коров уже съел. Потом опять легли спать. Жена и говорит попу: – Я же ведь говорила, что не бери работника по имени Матти. Теперь как утром встанешь, то [дай ему задание]. За пять верст есть ламба, в той ламбе живет водяной. Мне во сне приснилось, что серебряный крест твоего отца упал в ту ламбу. Работник пойдет его доставать, там и останется. Посылает [поп] утром [работника] на ламбу за крестом. На берегу ламбы большущая каменистая гора. Работник начинает бросать камни в воду на голову водяному. Водяной посылает своего сына посмотреть, кто там камни бросает. Говорит сын водяного: – Что ты, Матти, делаешь, почему камни бросаешь в озеро и нас убить хочешь? – Если не принесешь серебряного креста, который уронил отец попа, то сегодня жизни вашей конец будет. Отдал сын водяного свой крест Матти: иди к попу с крестом. Опять легли спать. Жена и говорит попу: – Смотри-ка ты, теперь крест водяного принес. Надо его убить или же прогнать совсем из деревни. Утром встают. Поп говорит работнику: – Возьми что хочешь, только уходи. Работник говорит: – Если годичный заработок дашь, то тогда уйду. Ну, поп дал ему годичный заработок: можешь, мол, уходить. – Ну, раз ты даешь мне заработок, то не дашь ли еще старые сани мне? Еще попросил большой короб, в котором уголь держат. Сделал из короба кибитку и поехал. Медведя запряг вместо лошади, сына водяного посадил кучером. Сын водяного погоняет медведя по городу мимо царских окон. Царь смотрит – что это за ездок: медведь вместо лошади, а водяной погоняет. Царь говорит: – Что ты за путник? А Матти говорит: – Я богатырь, объезжаю белый свет. Царь говорит: – Заходи в дом, у меня тоже найдется работа. Ну, он заходит и говорит: – Куда мне коня поставить? Царь дал ключи, и он поставил коня во дворе. Царь говорит: – Вот трехголовый змей хочет взять мою дочь, так если бы ты смог ее спасти. Матти прикинул умом: – Спасу, если дашь триста рублей за труды. Теперь иди к кузнецу, – говорит Матти. – Надо сделать трехпудовую шапку мне на голову, трехпудовый молот, трехпудовую наковальню – все из железа, и еще надо бы достать трехпудовые карты, со змеем в карты играть. Девушку увели в комнату спать, Матти остался в передней. Когда все улеглись, зажгли на столе три свечи. Матти взял те карты и разглядывает их. Немного погодя приходит тот змей за девушкой. Видит – у Матти в руках карты. Матти говорит: – Есть тут старые карты, но нет товарища, с кем бы поиграть, так один играю. Стали они играть. Кто три карты покроет и выиграет, тот дает другому три щелчка в лоб. Играют они. Матти и выиграл. Змей как глаза закрыл, Матти три раза ударил по лбу молотом – змей едва убежал в море. Утром царь говорит: – Идите соберите кости дочери и того человека, наверно уже змей их съел. Из моря пришла весть, что надо отдать дочь среднему брату, коли младшему не досталась. Опять царь просит Матти спасти дочь. Матти говорит: – Если дадите шестьсот рублей, то спасу. Царь дал деньги и велел сделать шестипудовые принадлежности. Матти ждет нового жениха. Пришел змей, Матти его таким же способом одолел, и змей убежал в море. Царь опять говорит: – Уже наверно унес [змей] дочь, идите соберите кости. Царю дали знать, что девятиголовый змей придет за дочерью. Царь опять просит Матти выручить дочь из беды. Матти говорит, что он выручит, но надо отдать дочь ему в жены. Матти велел сделать девятипудовый молот. Еще сделали железного старика и прикрепили его к стене железной проволокой. Пришел змей, девятиголовый, злой, и стали они играть в карты. Змей уже начал было выигрывать, а железный старик рассмеялся. Змей говорит: – Кто этот старик за столом? Матти говорит: – Это мой отец, он смеется над тобой, что ты проигрываешь. Змей говорит: – Перестанет смеяться, когда я ему в рот залезу. Как попал змей в челюсти железному старику, Матти ударил его [змея] по лбу девятипудовым молотом, так что змей унес с собой в море и стены, и старика. Царь говорит: – Ночью был большой шум, наверно теперь унес дочь. А они вернулись живы-здоровы, потом сыграли свадьбу и выдали за Матти царскую дочь. Посадили Матти царем. Матти говорит: – Хорошо, что меня посадили царем: того железного старика надо вытащить из моря. Надо девять тысяч солдат и еды им на девять месяцев, девять тысяч саженей железной цепи надо взять с собой. Люди и все, что надо с собой, найдутся, но корабля нет. А Матти говорит: «Когда все будет готово, так корабли найдутся». Матти пошел на берег моря, ударил три раза крест-накрест по воде, и к берегу приплыл большой корабль. Сказал этому кораблю: – Теперь можешь лететь через моря и земли к тому месту, где на дне моря находится железный старик. Корабль перелетел два моря и на третьем остановился. Матти сказал: – Ну, кто отважится спуститься на дно за железным стариком? Но я сам отправлюсь, и когда я дерну за цепь, то вы меня поднимите. Солдаты ответили: они, конечно, поднимут. Спустили его на цепи на дно моря. Он как раз опустился на дом. Зашел в дом, там старая старуха, а к стене прибит [?] старый старик. Старуха говорит: – Сыновья пошли искать вина к празднику, девять бочек вина принесут. Сыновья вернулись, вина не достали. Старуха говорит: – Здесь был такой человек, что мог бы достать сколько угодно вина. – Так почему же ты его не задержала? – сказали сыновья. – Откуда же я знала, что вы не принесете вина. Сыновья опять пошли искать вина. Опять Матти идет к старухе и спрашивает: – Куда твои сыновья ушли? Старуха говорит: – Вина искать. – Ох-хо, – говорит Матти, – я могу варить вино. Дай только большую посудину. Старуха дала большую посудину, величиной с ламбу. Матти начал варить вино. Быстро сварилось его вино. Сыновья старухи пришли, не достали вина. Старуха говорит им: – Вот вам вина сколько угодно. Один как попробовал – тут и упал, умер. Второй попробовал – тут же умер. Девятиголовый подбежал, тоже упал. Все братья и умерли. Матти попросил старуху попробовать вина – и старуху умертвил, и старика. Потом взял железного старика, дернул за цепь, и солдаты подняли его на корабль. Потом вернулся в город. Водяного бросил обратно в ламбу, медведя отпустил, а сам стал жить с царской дочерью.

06 февраля 2024 в 13:02 Нина Шибанова

создал(а) текст
создал(а) перевод текста
создал(а) текст: Оli ennen muailmaš pappi. Akka työnši papin kašakkua palkkuamah kyläštä. Hänellä kun šielä mečäš tulou mieš vaštah, kyšyy šiltä papilta: – Kunne šie läksit? Pappi šano, jotta hän läkši työmieštä palkkuamah. – Ota miut, – šanou mieš. Pappi kyšyy: – Mi šiula on nimi? – Matti, – vaštai mieš. – Ei akka käškenyt Matti-nimistä kašakkua palkata. Та lähettih ykš yhellä päin, toini toišella päin. Še šama mieš kierti meččie myöt’e tuaš vaštah. Tuaš kyšyy: – Kunne šie mänet, pappi? – No mänen kašakkua palkkuamah. Mi šiula on nimi? Mieš šanou: – Miula on nimi Matti. Niin tuaš ei palkannun Matti-nimistä, i lähettih ykš yhellä päin i toini toišella päin. Šamani mieš kierti kolmannen kerran papilla vaštah. Tuaš kyšy pappi nimen, še šanou: – Miula on Matti nimi. – No eikö tiäl ole muunnimisie miehie, kun kaikki ollah Matti-nimiset miehet? Tai palkkuau šen kašakakši. Männäh kotih, i viey šen akan luokše še pappi kašakan. Kun ruvetah muate, toisešša huonehešša on pappi, a toisešša kašakka. Kašakka mänöy oven luo kuuntelomah, mitä hyö tuumaijah. Še akka kyšyy papilta: – Mipä šillä on nimi kašakalla? – Šillä on Matti nimi. – Oho pappi, mimmosen čuuton luait, kun palkkasit Matti-nimisen kašakan. Šen kera täššä miula nyt loppu tulou. Kun šie noušet huomenekšella, šano hänellä – anna mänöy meččäh, šielä on kontie šyönyn meijän lehmän, nin kontie šyöy hänet. Šiitä myö piäšemmä kašakašta. Huomenekšella išäntä ja kašakka juuvvah kahvi. Kašakka kyšyy: – Mitä nyt on työtä? Pappi šanou: – Kun meilä on jiänyn mušta lehmä yökši meččäh, kun šen voisit šuaha. No, kun mänöy šinne, šielä kontie viäntäy juurie. Hiän viänti vičan ta pani kontiella päičet piäh, veti šen kontien tallih, mäni pirttih i šanou šillä akalla: – Mäne nyt lypšä še musta lehmä, še on tanhuošša nyt. Akka kun mänöy lypšämäh, šielä kontie on šyönyn kaikki lehmät. Šiitä tuas ruvetah muate. Akka i šanou papilla: – Johan mie šanoin, jotta ei pie ottua Matti-nimistä kašakkua ruatoh. Nyt kun noušet huomenekšella, nin viijen virššan piäššä on lampi. Lammišša šielä on vetehini. No kun mie olen nähnyn unissa, jotta šielä on šiun tuaton hopieristi kirvonnun šinne veteh. Kun kašakka mänöy šitä šuamah, nin šinne hiän i joutuu. Huomenekšella toimittau käymäh ristie lampih. Lammin laijalla on hyvin šuuri kivikkövuara. Kašakka alkau kivie paukuttua šinne järveh vetehisen piällä. Vetehini työntäy poikah kaččomah, ken šielä lykkiy kivie. Šanou še vetehisen poika: – No mitä šie nyt Matti ruat, kun kivie lykit järveh i tahot tappua miät? – Nu kun et tuone sitä hopieristie, mi on tuaton risti, nin täh päiväh loppuu teijän elämä. Antau še poika omah ristih Matilla: mäne nyt papin luokše rissin kera. Tuaš ruvettih muate. Akka i šanou papilla: – Kačo šie, nyt jo vetehisen rissin toi. Pitäy še tappua tahi työntyä koko kyläštä pois. Huomenekšella nouššah makuamašta. Pappi šanou kašakalla: – Ota šie mitä tahot, vain mäne poikeš. Kašakka šanou: – Kun vuosipalkan antanetta, nin šiitä lähen pois. No pappi anto šen palkan – voit lähtie poikeš. – No kun šie annat sen palkan, nin onko šiula pahua rekie antua miula? Vielä kyšy listiet rekeh, pappi neki anto. Šiitä kyšyy vielä šuurta hiilivakkua. Šiitä hiän panou šen hiilivakan kojukši rekeh i lähtöy ajamah. Kontien panou heposekši, vetehisen pojan panou ajamah kontieta. Vetehisen pojan pitäy ajua kaupunkih čuarin ikkunojen alačči. Čuari kaččou: no ken tuo on matkalaini, kun kontie on heposena, vetehini ajamašša? Čuari šanou: – Kenpä šie olet matkalaini? A Matti šanou: – Mie olen muailman pohatteri, ympäri muailmua kiertelen. Čuari šanou: – Tule tänne šišällä, on miulaki ruatuo. No hiän mänöy šinne šišällä i šanou: – Minne miun heposet joutuu? Čuari anto avaimet, i hiän šuatto heposen tanhuoh. Čuari šanou: – Kun kolmepiähini smeja tahtou tyttären ottua, kun šen voisit piäštyä. Matti tuumuau: – Kyllä še piäšöy, kun kolmešatua rupl’ua annat palkkua. Nyt mäne šie šeppäh, – šanou Matti. – Pitäy tavottua kolmepuutahini lakki piäh i kolmepuutahini vasara, kolmepuutahini alasin – kaikki rautaset, ja vielä pitäiš šuaha kolmepuutahiset kortit miula smejan kera korttie lyyvä. Tyttö viijäh takahuoneheh muate, Matti rupei etuhuoneheh makuamah. Kun kaikki ruvettih makuamah, pantih kolme tuohušta palamah stolalla. Matti ottau ne kortit ja kaččelou. Tulou vähän ajan peräštä še smeja tyttyö ottamah. Näköy Matilla kiäššä kortit. Šanou Matti: – On täššä vanhat kortit, ja kun ei ole kumppanimieštä peluamah, nin ykšin peluan. Ruvettih hyö peluamah. Kumppani kattau kolme korttie i voittau, še prinkkuau kolme kertua oččah. Hyö pelatah. Matti i voitti smejan. Smeja kun panou šilmät umpeh, nin Matti kolme kertua lyöy pal’l’alla, smeja šen jotta piäsi mereh pakoh. Huomenekšella čuari šanou: – Mänkyä šuakua še mieš ta tyttö poikeš, naverno on šyönyn ne smeja. Mereštä annettih tieto, jotta pitäy antua tytär keškimmäisellä vel’l’ellä, kun ei šuanun nuorin. Tuaš čuari pyytäy piäštyä še tyttö. Matti šanou: – Kun annatta kuušišatua rupl’ua, nin piäššän. Čuari anto i tavotti nyt kuušipuutahiset vehkehet. Matti vuottau uutta šenihyä. Kun tuli smeja, i šen voitti šamalla keinoin, i smeja pakeni mereh. Čuari tuaš tuumuau: – Nyt še on vienyn tyttären, mänkyä keräkkyä luut pois. Čuaril annettih tieto, jotta tulou yhekšänpäini smeja ottamah. Čuari pyytäy Mattie piäštyä tyttö petašta. Matti šanou: kyllä hiän piäštäy, no pitäy antua tyttö hänellä akakši. Matti tuaš luajitti yhekšänpuutahisen vasaran. Vielä oli rautaukko tavottu i läpi šeinäštä oli pantu kiini rautalankoilla. Tuaš tuli smeja, yhekšänpiähini, vihasena i rupei peluamah korttie. Smeja jo rupei voittamah, a rautani ukko rupei nakramah. Še šanou: – Kenpä še on stolan piäššä vanha ukko? Matti šanou: – Še on miun tuatto, še nakrau šilma, kun šie häviet. Smeja šanou: – Kyllä heittäy nakrannan, en mie lähe kun šuuh tuolla ukolla [?] Ja kun še puuttu smeja šuuhu ukolla, Matti löi šitä yhekšänpuutahisella pal’l’alla oččah, i šiitä smeja vei šeinät i ukon mereh. Čuari šanou: – Oli kova rähinä yöllä, nyt še on vienyn tyttären. No tullah tervehenä poikeš, šiitä pietäh hiät i annetah Matilla še čuarin tyttö. Pannah Matti čuariksi. Matti šanou: – Hyvä on kun miut panit čuariksi, še rautani ukko pitäy šuaha mereštä. Pitäy olla yhekšäntuhatta saltattua, ennen kun mie lähen, i yhekšän kuukauven ruuvat pitäy panna niillä matkah, yhekšäntuhatta šyltä rautačieppie pitäy olla matašša. Kyllä še väkie i tavarua on, no laivua ei ole, a Matti šanou: ”Kunhan tulou valmehekši, kyllä laivat löytyy”. Matti mäni rannalla, löi kolme kertua merta ristih, i tuli šuuri laiva rantah i lastiat [?] oli šielä. Šano šillä laivalla: – Nyt šie šuat lentyä yli meriä ta maita. Lennä ših kohtah, miššä on ukko meren pohjašša. Še lenti kakši merta ja kolmanella še laiva pietty. Matti šano: – No ken šinne ruohtiu männä meren pohjah rautaukkuo šuamah?.. A mie kun lähen iče i liikutan čieppie, nin työ noštakkua pois šieltä. Saltatat vaššattih: no kyllä hyö noššetah. Šuatih čiepillä meren pohjah. Še mäni juštih talon piällä. Mäni talon šiämeh, šielä on vanha akka, a šeinäh on lyöty [?] vanha ukko. Akka šanou: – Miehet on mänty viinua šuamah, kun tulou pruasniekka, tuuvah yhekšän tynnyrie viinua. Pojat tultih eikä šuatu viinua. Akĸa šanou: – Kun oli šemmoni mieš, še olis šuanun vaikka kuin paljon viinua. – No mitä et piettän šitä? – šanottih pojat. – Mistä mie tiesin, jotta työ että tuo viinua. Pojat tuaš lähettih viinua eččimäh. Tuaš Matti i mänöy akan luokše i kyšyy: – Kunne šiun pojat mäntih? Akka šanou: – Viinan eččoh. – Oho, – šanou Matti, – mie kyllä šitä voin keittyä. Anna vain šuuri aštie. Akka anto šuuren aštien, lammin kokosen. Matti rupei keittämäh viinua. Ruttoh joutu hänen viina. Pojat tultih, ei šuatu viinua. Akka heilä šanou: – No kun nyt täštä liikutatta, šuatta šiitä viinua. Še kun maisto šitä, ših i kuatu, kuoli. Toini kun maisteli, šiihe i kuoli. Yhekšänpäini kun juokši, tuaš kuatu. Kaikki vellet i kuoltih. Matti mäni akkua pyytämäh šitä viinua juomah, i akan kuolettau, i vanhan ukon. Šiitä ottau rautaukon, liikuttau čieppie, i saltatat noššetah häntä laivah. Šiitä mänöy takasin kaupunkih. Vetehisen heitti takasin lampih, kontien piäšti, a iče rupei elämäh čuarin tyttären kera.