Тексты

Вернуться к просмотру | Вернуться к списку

Näistä kala-aseista. 1

История изменений

03 июня 2024 в 14:38 Нина Шибанова

• создал(а) текст
• создал(а) текст: On še niin tai on šei toisin, šanotah ne ken on enämmän šelvillä näistä kala-aseistaki. Miušta päin tämä šuau olla niin tahi noin, no šiitä mie en tykkyä vähyäkänä, kun meilä tappua lupšutetah pikkaraista kešenkašvuista maimapahaista niin, kuin šiih ammusen vanhah aikah täitä hoš kenen toisen piäknupista. Tiälä kylissä šuat pirttis ikkunašta kaččuo, kuin kalat järvellä kisatah. A mimmoni miärä on kalajärvijä! Lähe kyläštä kunne päin taho. Kun šuorah matannet, et nikunne hairaha, varmašti kalavesirantah mänet. On missä kalua pyytyä: on jokie, lampie tai järvie. Käymmä kalalla – onkittamašša tai verkolla noššat konša vain mieli luatiu. Omin käsin pyyvvettyö šyömmä ympäri vuuvven. Šuurin oša miän rahvahašta pyytäy kalua tolkun puutilla. Vaikka on šemmosieki ahnehmielisie, ken kutou ičelläh ylen pienišilmäsie verkkoja tai ryšie. Niillä, muka, šuau enämmän. Unohetah, jotta kaikissa kalalajiloissa on šekä šuurta jotta pientä: pieni vet kašvau šuurekši, kun vain šuau rauhašša kašvua. A ne šemmoset kalamiehet pyyvvetäh enšivuorošša pieni kala, šuuri jiäy pyytämättä, tai šuau heistä nähe kuolla vanhuttah järven pohjamutah. Kun kyšyt mintäh hyö näin ruattih, hyö vaštual’l’ah: – Ei šitä šuurta kalua ole niin äijyä, jotta riittäis perehen tarpehiksi. – Ka niin šei, šanois kunnon kalaštaja. – Mistä niitä perehen tarpehiksi, kun ei kerta pyyvvetä. Ken pyytäy, šillä riittäy kyllikseh šuurtaki kalua. Eryähät lisätäh täh vielä näinki: – Nykyjäh on toisilla tulini kiireh. Kalua pitäy šuaha ruttoseh, olipa še mimmoista tahanša. Hyö ajua päryytetäh mouttoriloillah kalalla kymmenienki kilometrien piäh. Ei niken uissata männeššäh, ei šielä olleššah, eikä jälelläh tulleššah. Männä viuhalletah monen hauvin tai muun šuuren kalan piäličči. Še kun on kiireh! Mie iče en ole ikinä pientä kalua ahnuštan. Vain onkipelillä otan mimmoista tulou ta pienimmät niistäki piäššän jälelläh järveh. Ylen šuurta kalua en ole totta paissen šuanun kertuakana. Vain kun mie tuošša toissavuotena tuttavuššuin eryähäh kaupunkilaiseh, ni hiän tolkutti miula tolkuttamalla, jotta on šitä järvikalojaki hoš kuin šuurie. Šano šuavan omah ošah telmyä niijen kera. A tuttavuštuma myö hänen kera ihan šattumalta. Mie olin käymäššä Pirttilahen kyläššä. Šielä šattuki vaštah lomamiehie aina Moskovašta šuaten. Yksi heistä tulla tupšutteli šuorah miula vaštah. Vuatteista piätellen kalalta matkuau. A ken hiän on – en oikein tunne. Olisin niin kuin nähnyn, no vakuuttamah en mäne. Niin kuin šanoin jo, tulou ta on šiinä miärin ihaššukšissah, jotta nakrau koko nuamallah. En keššä, otan ta kyšyn: – Mistä šemmoni hyvä mieli? Mištäpäin šitä ollah näillä main yökšytty? Hiän šeisattuu. Tervehtiy karjalaiseh tapah. Vieläi kättä lyömmä. Šiitä panemma tupakit palamah hänen louvašta. Vašta šen jälkeh hiän alkau šelvittyä: – Kyllä še vetelöy ta täyvellä kopralla vetelöyki, konša lykäštämäh rupieu! hiän šelittäy halteissah. – Onkeh tarttu šemmoni ahvenen vonkaleh, jotta en ni veneheh voinun noštua... Hiän kertou kaiken ihan pienempie prikkuja myöten. Mie olen kuin tulihiilillä. Missä še ahven nyt on, vetikö hiän šen rantahki, kun iče tuli kyläh šuate? Kuin šuuri tuo olloukana? Mie kuuntelen, ta hiän šelvittäy ielläh: – Koko šelkäpuolen šain näkyvih, a šiitä kun huiskahuttau hännälläh... Oli šiinä kerrakši kaččomista. Maltat šie. Še oli noin kahta metrie pitkä. A kuin pa-ak-šu... Mieš pyörähytti käteh rinnan kohalla vantehekši niin, jotta keškišormien pijen välih jäi vielä peikalon mäntävä rako. En voi pisyö alallani, otan ta kešen kaiken kyšyn: – Missäpä še kala nyt on? – Järveššä! Pakoh mato piäsi. – Emäš! mie olin emättyä mielipahašta. – Oispa ollun šiinä šualista kerrakši... A hiän keškeyttäy ta šanuo tärähyttäy: – Še oli hyvä še, jotta ahven piä si! Mie šeison apiena niin, kuin olisin korvon viluo vettä šuanun niskavilloih. A hiän ei ole nimilläh, noštelou vain pukšujah, muhiu, ta näyttäy kun ois tuoh paikkaseh vuaran harteiltah kirvottan. Lopulta hiän ottau ta šanuo paukahuttau: – Välitä šie! Riittäy šiitä niinki pakinua hoš kuin pitäkši aikua šielä kaupunkilaistovarissojen parissa. A šiksi toisekšeh, ajattele še šieki piätäš myöte. Ei ollun huavie. Onki ei olis keštän noštua. Eikö šiinä ole kerrakši hyvyä mieltä, kun šain onken ta šiiman ehienä šen šuušta pois. Mie en tietän millä kannalla täššä oikein ašettuo. Šanoinpahan vain: – Ka jotta niin šei... – Eihän miun šen tähe pie puušta kalan kuavua veštyä. Uuhhakši on veneheššä ahventa ta šuurta onki. Kiirehtä ei meilä ollun ni kumpasella. Päivä oli šelkie ta lämmin. Järvi melkein tyyni. Kalojen iltašyöntihki oli vielä melkoni tovi aikua. Čärkkärintien mäntylöissä tai ihan šiinä miän ympärillä lentelöy kaiken muailman lintuo ta piäčkyö pilvenäh. Marken Iron pirtin oven ieššä šavuou samovuara. Totta šielä čäijy pantih tulella, mitä muutakana še šavuo työntäis. Myö roimahamma venyölläh termärintah, kanervikkoh. Pakajamma šiinä yhtä ta toista. Šiinä rupattuas’s’a mie alan piäššä älyhyni, jotta enköhän mie pitäne nyt pakinua ihan šen iččeh Vesiperän kera. Otan ta kyšyn šuorah. – Šiksehän milma on ilmani ikä haukuttu, hiän šanou. Männehenä kešänä nävin šamoten Vesiperyä ihan noin vain šattumalta. Lomalla oli kuulemma tuaš ollun. Näkeytymä, a hänellä oli jo tuimani kiireh työpaikallah Petroskoih. No kiirehettä et nimitä maha. Šentäh en ni ruvennun tutieraimah kaupunkin kuulumisie. Kyšyin vain, mimmoni še kalalykky tänä kešänä oli. Nävinhän mie, jotta ei tuaš muuvvalla ole ryöjäytyn kun ihan mečäššä ta järvellä. Oli, niätšen, puahtan iččeh ihan hiilimuššakši. Lupšakalla mielellä tuo näytti nytki olijan. A miksipä ei olis? Kaupunkilaisie vet miellyttäy nämä mäntymečät meijän kylien ympärillä, puhaš ilma, kaunehet lammit ta järvet, pienet jovet ta monilukuset košet. Tiälä šuau mielikseh vaštautuo niin mečäššä, kuin järvilläki. A šehän on ičeštäh šelvä mitä še meinuau omin konštiloin pyyvvetty ta rantatulilla keitetty vereš kalakeitto. Šemmitenki, kun šen jälkeh šuau paneutuo yöpuulla meččäpirtin lämpimäh. Oh-hoh! Še še vašta tuntuuki lomalta...