Тексты

Вернуться к просмотру | Вернуться к списку

STUANOVOINE. 13. Liibulazet

История изменений

26 июля 2024 в 17:22 Ирина Новак

• создал(а) текст
• создал(а) текст: Talvella kebiembäne lieni, ei što ruadoloin tuačči, ali šyömizin, a rahvahalla šiämellä kuin¦ollou lieni kebiemi, žentän što fronta kyläštä edembiäzeh eisty: nemčan ajettih Moskun luoda, Tveristä, Mednoin luoda, peräytettih Rževah šua. Vielä šygyžyštä kyläh oli tullun pereh Seližarovan luoda: naine kahenke lapšenke. Vas’alla bežencan brihazenke Val’anke lieni keškenäh šuuri yhyš. Tuli pereh, voit šanuo, pal’l’aš i leibä palazetta. Kyläläzet annettih heilä kuda¦midä vuatteista da šyömistä. Elämäh ruvettih tyhjäššä pertissä. Väliän muamoh rubei ruadamah kolhozašša. Kolhoza i avansua ando jyvänä i juablokkana. Vas’a rigeneh kando heilä maiduo omašta Buurašta. Käveli hiän Val’anke yhteh klassah. I koissa rigeneh urokkoida luajittih. Enämmän vuotta bežencat elettih kyläššä. Uijittih, konža tiijuššettih, što nemča on ajettu Seližarovašta. Äijät, i Vas’a heinke, šuatettih perehtä Udvuornah šua, a San’a härrällä vei hiät Kolašnikovan vokzualah. Konža Tveri piäzi nemčašta, kylie myöt’ ruvettih kävelömäh linnalazet. Hyö toko vaihettih mid’¦olgah omista vanheista vuatteista muajuablokkah ali jauhoh. Kučuttih heidä mid’¦ollou «spekul’antakši», vain jo myttyöt hyö oldih spekul’antat – šuurešta hädäštä käveldih kylie myöt’. Rigeneh Jel’ah käveli endihizen ponmarin tytär Nina. Konža Stuanun kirikkö šalbuači voinua vaš, ponmari perehenke uidi Tverih. Tverissä eli i Nina. Nyt hiän vaihteli kuda¦-¦midä jallačista da vuatteista, i konža myöhäšty stancalla pojiezdah, nin Jel’ašša i magai. Niih kerdoih illalla Jel’ah keräyvyttih susiedat, keralla tuodih ken möykkyzen, ken juablokka¦piiruan, a ken i kappazen jauhuo Ninalla gostinčakši. A Nina šaneli kyläläzillä, midä oli Tverissä nemčoin aigah, mytyttä struastie, gor’ua da nälgiä rahvaš nägi. I nemčan jälgeh gor’ua fataičči – kartočkan harčuloilla et äijäldi lihauvu. Nina oli ruadi, što hänen kodi jäi čielo, a vähä¦go puuhis’t’a huonetta bombista palo. Naizet kuunneldih, ohkettih: «Oh, kačuo midä muailmalla on, vähä¦go gor’ua tämän voinan tuačči naroda nägöy. Konža jo i loppiečennou?» – i pyyheldih kyynelie šilmistä. Käveldih kylie myöt i ne, kumbazilla eulun midä vaihtua, kumbazilla kaiket elot mändih tuhoh, a rigeneh i kaikki omahizet oldih kavotetuot. Vilu talvi šinä vuodena oli, vägövinke pakkazinke. Kerran kuulou Mar’u, klokutetah oveh: – Ken šielä rämiäniy? Eu vet’ ovi lukuttu! Pertih härmäššä tuli i šeizaudu rikkašopen luoh huonovane ukkone, šuorinnun vanhazeh osen’n’oih paltoh, piäššä saldackoi šuapka, kengiečen šargazih botih rezina¦pohjinke. Ukkone heitti šuapkan, hormiksi kyžy, ei¦go ole mytyttä ruaduo emännällä. Mar’u vaštah kyžy, midä hiän mahtau ruadua. Šano, što mahtau veiččilöidä hivuo, čuasuloida kohendua i toizie mužikan ruadoloida. Mar’u hänellä (kaikki pagina hormiksi mäni): – Riiččieče. Pidäis’ pila hivuo. – Hyvä, – soglasieči ukkone, heitti pal’ton, riputti vuarnah. Hiän oli šuoriečen šelgieh vanhazeh kos’t’umah, polvet staniloilla okuratno štoupaidu. Ukkone šai šugazen i zirkalolla ieššä silitäldi siivoin piän i teräväzen, tože siivoin, pardazen. Mar’u toi pilan i podpilkan. Ukkone pani očkat, istuoči ikkunarandah i napri podpilkalla šorkaimah pila¦hambahie myöt’ šinne¦-¦tänne. Mar’u kaččou: ei šidä rua ukko. – Šie et hyviin hivo – rikot pilan. Miun poiga hambahie hivo vain konža podpilka edeh päin mänöy, a šie ražuanit kuin popadiu. Ana tänne pila! – šiändy Mar’u. Ukkone ando pilan, šeizaudu: – Mytyš mie pilua hivoja, konža i pilua kiäššä ijän aloh en pidän. Linnašša šynnyin, linnašša eliin i vanhenin linnašša. Kaiken ijän, voit šanuo, ruavoin buhgalterina. Fateran bombittih, tyttären tappo, mie hänenke eliin, emändä kuoli vielä voinua vaš. Ka i jäin yksiin. Kontora, missä ruavoin, palo. Ka i läksin nälläštä, voit šanuo, pakkuomah kylie myöt’. – Oho gor’ahine, raukka, – Mar’u otti uhvatan, – istuo stolan tagah. Šöi ukko ei kiirähtiän. Mar’u iänettä istuoči ukon kohtah stolan tagah, aigah jygiešti hengähteli. Konža jo eulun midä šärbie, ukko rokan loppuzet kuado mal’l’ašta luzikkah i hlöbni jällyöt. Tahto noušša stolašta. Mar’u kiällä ožutti – issu, šai kiuguašta padazen rahkanke. Kyžy, šuaččou¦go ukko herua. Že vatkai piällä. Šöi annetuon rahkan, joi heran. Nouzi stolan tagada yhtälästä matkuttuan: spasibo, spasibo, spasibo, dai Bog tebe zdorovja. Šuorieči. Konža jo rubei uidimah, Mar’u čökkäi hänellä pal’ton kormanih kosinan leibiä, kakši muajuablokkua keitettyö i luukan. Že tuaš rubei lugomah tervehyttä da passibuo.