Тексты

Вернуться к просмотру | Вернуться к списку

Tämä viesti on jälkipolvilla. 6

История изменений

13 августа 2024 в 16:02 Нина Шибанова

• создал(а) текст
• создал(а) текст: Aikaseh tulin ruavahakši Hil’l’ani še Muarie kyllä oli ološšah tai töissäh, vain työh še ruato, mainičči ämmö. – Heinyä še kyllä, šanou, – niitti kaunehešti, vaikka oli pikkaraini eikä ollun hyvin lihava. Viikattehen kun otti käteheš, heti näky, jotta oli še ni enneinki ruatan. Ka ei hänellä ollun hyvin äijyä aikua kuntuoh näyttelömäh, kun kymmenen lašta šai. Niitä kašvatteli ta niitä imetteli. Hyvä kun oli ämmö šiinä kaikičči lapšie hoitamašša. Šiitä jo vanhimmat alko toiset toisieh hoijella, kuitenki kakšin vuosin oli välie, jo ne alko juošša iellimmäiset, kun tuaš šai. Konša mie olin 15vuotini, milma vanhemmat čikot ta veikot jo oltih omilla teilläh. A toiset vielä pienet: Puavila 11vuotini, Man’u ei ni 10vuotini. Minne niistä oli? Muamo-rukalla myötähäš oli kohelma, ihan kakšin netälin šijašša läsi. Tuatto šano: – Mihän miät peris, kun ei Santrua ois täštä talošta huolen pivošša? Riihen puinta kun tuli, ni kolmen ta nellän aikana mamma miut riiheh vei. Lamppuh, šiihi mikalkkah tulen pani. Hyvä kun lienöy iče latteukšen puinun ta läksi. Liäväh piti männä, ta vielä keritä joukko-kunnalla murkinua hommuamah. Toisin ajoin še tuli jyvie viskuamah, toisin ajoin viskaiki kaikki. No šiitä še tuli toisie lyyhtehie tilah ahtamah. Muailman kuulu tietäjä Našto kun oli miehol’ašša Šuolahešša, ni šinne myö kävimä kisapaikalla. Še on Venehjärveštä nellisen kilometrie, vielä venehellä piti männä. Šielä oli kakši taluo. Vel’l’ekšet Prokko ta Ontippa ta niijen pojat šiinä elettih. Venehjärven Hökkäläštä oli niijen tuatto tullun ta šillä eiköhän liene kaikkijah 18 lašta ollun, niitä on ympäri muailmua levinnyn. Ontippa tai Prokko vielä elettih, konša mie kävin. Yhet pojat vain niillä oliki, Prokon Petri ta Ontipan Vassel’ei. Tämän Vassel’ein Iivanalla miän Našto oliki miehellä. Še Ontippahan oli muailman kuulu tietäjä, hyvin äijän tiesi. Tuatoltah hiän ne tiijot oli šuanun. Ka hänen poika Vassel’ei oli oikein äkäni niistä tietohuisista, ei ois antan šen ukon mitänä tietämäh männä. Ontippa käveli ihan kylie myöten tietohuimašša ta parentamašša rahvašta. En mie tiijä tosieh, kuulin vain, jotta Pitkyä Šimanua oli käynyn kylvettämäh, jotta moršiemen šais. Paistih, jotta 40 aparat oli šuanun. Ontippa kun kylvetti, ni šiitä vašta šai moršiemen, še iče i tuli Tolloh. Ka ei še šitä kyytieh jiänyn, kun mäni jälelläh kotihis Kivijärveh, jälešti tuli šulhaiskanšan kera. Kylä eläy tapojeh myöten Tuatto miän oli käynyn papinkoulun. Vanhin Iivana višših niise oli jo šitä käynyn. Kiriköššä oli opaššettu. Ta oli šitä opaššettu i Liušun-vuaralla, Vuaran Teppanan talošša. Šieläki oli pietty kouluo. Pappi šei opašti. Ei šitä muuta opettajua ollun. Kuitenki jo ennein 20 vuotta Vuokkiniemeššä oli šuomenkielini opaštaja ollun. Yhteh aikah opettajana oli Lamminpiän Našto. Miän Juakko, Našto ta Vassel’ei oltih šiinä koulušša. Liušunvuara on tuola, missä Šimon Jyrin Pekka eläy, vielä šiitäki ielläh oli še Vuaran talo. Šiinä elettih vel’l’ekšet Liušun Teppana ta Liušun Jyrki, Lipkinit. Molompien talot oltih juštih šiinä. Še oli Vuaran Joukin tuaton koti. Šuuri oli še talo, čartakat ta kaikki. Liušun Teppana kun oli staršinana, ni konša kyläh käytih herrat, ne aina oltih šielä Vuaran talošša. Tämänkyläläini še Teppana oli, ka staršina piti huolta ušiemmašta kyläštä, šentäh Arhankelista käytih tarkistamah hänen toimintua. A kylän stuarosta oli joka kyläššä vielä erittyän, niin kun kylän vanhin. Kyyrö Matti oli Vuokkiniemen stuarostana. Kylän kirikkö Vuokkiniemeššä oli pappi ta tijakka. Pappi oli venäläini. Tijakka oli kirikön laulaja. Krantin Miihkali oli ollun šinä tijakan arvošša jo viimesellä. Tottaš hiän oli šen verran kouluo käynyn, jotta še šuatto lukie niitä kirjoja ta laulua. Šitä vielä irvotettih jotta: Krintti Krantti, kriilassulla n’okkakenkät kriičkau. Kirikkö oli märällä paikalla, kevyäsillä oli märkä. Mie muissan kun yhen kerran milma kantamalla kirikköh käytettih, šeläššä kannettih, ni ihan vettä šiinä kyllä oli. Ka šiinä oli lautašillat kiriköštä kalmismualla päin, muantieh šuaten. Še oli višših Stroiččana, kun šiitä kiriköštä kalmismualla mäntih ta kalmismuan kautti kotih. Sluušpan pientä kiriköššä lopetettih šiinä 1927 vuuvven šeuvušša. Šiitä kirkönrissit ta kellot šorrettih, kun oli uškonnonvaštaset ajat. Niitä oli kommunistija šekä šuomelaisie, jotta paikkakunnan nuorisoliittolaisie. Lienöykö vankittu Vassel’eipappi, vain kunne še šai? (Pappi Andrein mukah Vuokkiniemen kakši pappie ta kakši tijakkua työnnettih toisih uškojienkuntih.) Kun sluušpua piettih venäjän kielellä, šen merkityš jäi hämäräkši, šemminki lapšilla. Myö kisaima kirikköh. Vanhempaini Vassel’ei oli pappina. Pappi jorhasi: – Jelitäti, Jelitäti, jelisseijaa. (Aliluija, aliluija, aliluijaa). Pienemmät šeisottih puikot kiäššä, niissä vielä palo tuli, ta totisena kuunneltih. Rissit heiluttih Kirikkö oli vielä hyväššä kunnošša, tottaš ei kovuan vanha ollun. Šen jälkeh šiinä oli šotilašklupi, šiitä oli šotilašruokala. Ruokalana olleššah še oli šyttyn. Ennein kirikön šytyntyä nähtih kummallini merkki. Joka paikašša papin šukuo hauvattih kirikön luokši. Meilä niise kirikön luona oli kalmoja ta ristit niijen piällä. No kun šitä iellisenä piänä ne rissit oli oikein heiluttu, ihan ičeštäh. Ken eli šinä lähempänä kirikkyö, ne šanottih. Sohroman Man’u-vainua oli ruatamašša šiinä ruokalašša. Še mainičči, jotta šitä kaččoma čuutuo, kun kirikön luona hautarissit alettih liikkuo. Ta oli šei Siitarin Oksenie, keittäjänäkö lienöy ollun, vain ruokien jakajana. Eihän šiitä männyn pitkyä aikua, kun še kirikkö šytty, yöllä. Tottaše kun oli ruokalana, ni višših äijä lämmitettih šiinä keittyässä. Še palo jo ennein šotua (1939 vuotena).