Тексты

Вернуться к просмотру | Вернуться к списку

Kuin mie heitin pahan tavan

История изменений

30 августа 2024 в 14:53 Нина Шибанова

• создал(а) текст
• создал(а) текст: Mie olin Petroskoin Kuusisella nimitetyn yliopisson tavallini liäketiijon studentti. Joka juhla meilä stolašša šeiso viinapullo. Nuorena mie šuatoin juuvva äijän, ka kuiteski aina pisyin jaloilla. 1970-luvulla meijän vierahina rikeneh oltih ulkomualaiset studentit, ka kilpailuissa “ken juou enemmän” aina voitettih meikäläiset opaštujat. Aika kulu. Vuotena 1982 mie jo nuorena spesialistina ollešša ruavoin Šuojärven pol’ničašša hirurkina. Kerran 23. tuiskukuuta tai 8. kevätkuuta myö vähäsen juhlima työpaikalla. Mie join 50 grammua ta hyväsisti šöin viinan piällä. Kollegojen kera myö istuma stolašša ta muistelima humorisie juttuja, kumpasie tapahtu meijän ruavošša. Šiitä kaikin mäntih kotiloih. Töissä jäin vain mie, šentäh kun šinä päivänä olin hirurki-päivyštäjänä. Kohta pol’niččah tuotih neičyt, liäketiijollisen opisson studentti, kumpasella oli äkillini umpišuolen tulehuš -diagnosi. Mie šolahin vaštahotto-ošaštoh ta tarkaššin läsijyä. Niin, hänellä piti luatie kiirehellini leikkauš. Mie ruttoh täytin tauvin istorijan, annoin tervehyščikolla tarvittavat miäräykšet, jotta hiän valmistais läsijä leikkaukšeh. A iče läksin liäkärien huoneheh, jotta juuvva čäijyö ennein ruatuo. Huomuan, jotta liäketiijollisien käškyjen mukah joka leikkaukšešša pitäy olla kakši hirurkie: operattori ta apulaini. Ka Šuojärven pol’ničašša jäi vain kolme hirurkie, kumpaset voitih luatie leikkaukšie. Šentäh hirurkiošaššon johtaja šano meilä, jotta mahollisuon mukah leikkaukšen aikana meijän on pärjättävä kahen leikkauščikon kera, kumpani rupieu antamah instrumenttija ta yhtäaikua auttamah hirurkie. Toini hirurki läksi omilla aseilla. Još rupiet kuččumah piirin toisie liäkärijä, kumpasilla niinki on äijän työtä, ni še varmašti ei lisyä šiula yštävie ta iluo. Pol’ničan hallinto tiesi täštä tilantehešta, ka ei ollun vaštah, šentäh kun dokumenttien mukah kaikki oli kunnošša: leikkaušprotokolissa apulaisekši aina oli kirjutettu hirurkiošaššon johtajan šukunimi. Niin jotta nuori spesialisti oli kučuttu leikkauššalih. Mie panin piällä leikkaušpuvun ta nuamijon, ta pesin kiät metodiikan mukah. Tulin leikkauššalih ta apuhoitaja autto milma panna piällä steriilitakin. Mie šiirryin leikkaušstolah… A šiitä šelvesin, konša jo läheššyin oman talon luokši! Miula ei ollun yhtäkänä muisselmua vašta luajitušta leikkaukšešta! Kauhušta mie heti hieššyin ta piä kolmantena jalkana juoksin jälelläh pol’niččah. Nousin kolmanteh kerrokšeh ta kačahin leikkauššalih. Šielä rauhallisen näköni leikkauščikko Galina levitteli instrumenttija. Huomuan, jotta Galina oli ainut leikkauščikko, kumpasen kera miula oltih melko pahat välit, šentäh kun hiän ei tykännyn nuorie spesialistija: “Tullah ta männäh pois!” Galina oli kokenut leikkauščikko ta viisaš ihmini. Hiän huomasi, jotta mie epävarmašti šeison leikkauššalin etuhuonehešša ta kyšy: – Mitä tapahtu? Mie rehellisešti kerroin kaiken ta epyälin, jotta moušot luajin mitänih pahoin. Galina nakro ta šano: – Kaikki oli luajittu ruttoh ta tarkkah. Ta umpišuolen ompelukšet ollah lujat. A mie aina varasin, jotta voin puhata umpišuolen läpi, konša panen šiih ompelukšie. Šiitä läsijällä vois tulla fisteli ta peritoniitti. Šentäh mie aina šelväšti tarkkualin omie liikkehie vaččaontelošša. A nyt mitänä en muistan! Še oli noin šanottu “patologini humalluš”. Še harvinaini ilmijö voit tulla, konša šuuren ruumillisen ta psikologisen vaivuon takie aivot yritetäh puoluštautuo ta niin tapahtuu lyhytaikani muistimäneššyš. Galinan šanat vähäsen rauhotettih milma, ka šyväin läpätti niin, puitto mie juoksin viijen kilometrin marafonin. Monta kertua päiväššä mie kävin läsijähuoneheh neiččyön vaččua tarkistamašša – varasin, jotta hänellä alkau jälkitauti. Jo läsijät ämmöt, kumpaset oltih šamašša huonehešša, alettih epäillen kaččuo miun puoleh: nuori liäkäri, kahen pikkulapšen tuatto käypi ta käypi šen nuoren studentin luokši! Konša mie piäššin oman läsijän kotih, ni ymmärrin, jotta Jumala anto miula Merkin! Mie maltoin Häntä! Ajattelin: “Yhen viinapikarin takie vähäistä en tappan ihmistä, a ičellä vähäistä ei šattun šyväininfarkti!” Šiitä päiväštä alkuan mie heitin pahan tavan ta enyä konšana en juonun viinua. Ta šen lisäkši nyt miula oli paraš ta luotettava kollega-yštävä – leikkauščikko Galina.