Тексты
Вернуться к просмотру | Вернуться к списку
Lehm-sebranik
История изменений
20 сентября 2024 в 16:42 Нина Шибанова
- создал(а) текст
- создал(а) текст: Nece om jäl’gmäine sarnoišpäi, miččen minä kulin minun baboilpäi. Oldes lapsen minä paksus läžuin, da mugažo paksus minai oli erazvuiččid satatesid. Necen sarnan baboi starinoiči minei, konz minai oli ezmäine katkoimuz. A minä nügüd’ tahtoižin starinoita sen teile. ”Eliba-oliba baboi da dedoi. Oli heil äi živatoid: lehmäd, sigad, kozad, kanad, koir da kaži. Paksus heiden adivoihe tuleskeliba Mašoi-vunukaine. I lujas mel’he hänele oli olda živatoidenke, hän vändi Tuman-koiranke irdal, siliti Džina-kažid, kaikuččen kerdan lugi kananpoigaižid (miše el’geta: oma-ik kaik sijal), söti sigoid da lehmid. Lujas hüvän abunikan oli Mašoi baboin da dedoin täht. Konz baboi lüpsi lehmäd, Mašoi sömäd vaumiči da siliti živatoid. Mugoine pičuine emägaine oli. Kaikid živatoid Mašoi navedi, hän-ki oli mel’he živatoile. Ühtel öl tanhal tegihe čudokaz azj: sündui völ üks’ živataine. Homendesel baboi zvoni Mašoin bat’ale da sanui:”Meil tegihe koje-midä, vedä Mašoi meiden adivoihe!” Päliči poles časus Mašoi jo oli baboin adivoiš da oli vaumiž mända tanhale: pani päle radsobad da paik pähä. Tanhal oli pimed, Mašoi pani valoi da, kut kaikuččen kerdan, ezmäks mäni sigoidennoks, sid’ kanoidennoks i vaiše lopus hän kacuhti lehmähä. – Baboi, a ken venub läz Koivuine-lehmäd? – čudodelihe Mašoi. – Nece om meiden uz’ živat. Meiden Koivuine sünduti vazaižen. Pidab meletada, miččen nimen mö andam hänele, se om neičukaine, – andoi vastusen baboi. Mašoi zavodi silitada vazaižen da nägišti, miše se kaik om muzav, vaiše üks’ vauged leimuine om vacas. – Baboi, da se-žo om Öine, kaik om pimed kuti ö! Muga kuctihe-ki vazašt. Se kazvoi vähemba, a Mašoi kaikuččen päivan oli senke: söti, siliti, puhtasti, toi heinäd. Niken eskai ei meletand, miše vazaspäi tegese sebranik Mašale. Lujas Mašoi navedi händast, da Öine navedi Mašad. I nece sebruz’ jatkui äi vozid. Aigaližel homendesel Mašoi jokseli babannoks sötmaha lehmäd, jäl’ghe päivkodid astui kävelmaha lehmänke. Öine-lehmäine andoi lujas äi maidod, se oli mugoine maged, miše kaik ičhižed kiti lehmäšt. Lehmäine rižoi, miše sidä navedidas. Mašoi-ki joi maidod, miččen andoi hänen lehmäine-podruškaine, da söi maidospäi tehtud rahtod da kandatest. Sen taguiči Mašoin tervhuz’ tegihe parembaks. Nece sebruz’ jatkub nügüd’-ki. Mašal oma kovad lud, a Öižel sünduiba lapsed”. Muštan, kut minä venuin (minun käzi oli kattenu), kundlin baban sarnan da el’genzin, miše minei mugažo pidab joda maidod da söda rahtod, miše minun lu kädes tervehtuiži pigemba.