Тексты

Вернуться к просмотру | Вернуться к списку

Tanila leijonien hauvašša

История изменений

03 февраля 2025 в 12:17 Нина Шибанова

• создал(а) текст
• создал(а) текст: Valtavua Persijan valtakuntua halličči muinoin (521-486 ennein Hristossan šyntymistä) Tuarei-nimini čuari. Hänen horomissa oli paššarina jevreiläini Tanila. Vaikka čuari Tuarei palveli valehjumalie, hiän oli mieltyn viisahah ta Jumalua varasijah Tanilah. Tuarei piätti panna muan aseita hoitamah šatakakšikymmentä satrappie, korkeimpie virkamiehie, kumpaset hiän šijotti ympäri valtakuntuah. Heijän piälikköinä oli kolme ylikaččojua, ta Tanila oli yksi heistä. Satrappien piti näyttyä heillä tilikirjat, jotta čuarilla ei tulis mitänä vahinkuo. Näytti šiltä, jotta Tanila oli kyvykkähämpi kuin toiset kaččojat ta satrapit. Šentäh čuari piätti panna hänet koko valtakunnan johtoh. Šilloin toiset kaččojat ta satrapit alettih eččie šyytä, mistä voitais viärittyä Tanilua. Kuitenki mitänä šyyn tovissušta hyö ei löyvetty, šentäh kun Tanila oli rehellini eikä jättän mitänä töitäh ruatamatta. Kaččojat ta satrapit kekšittih viimein keino, mitein muuttua čuarin mieli Tanilašta. Hyö tiijettih, jotta Tanilalla oli tapa moliutuo Jumalalla. Hyö houkuteltih čuarie antamah käšky, mi kieltäis kolmenkymmenen päivän aikana moliutumašta toisilla kun vain ičelläh Tuareita. Još kennih ei täytä tätä käškyö, še luuvvah leijonien hautah. Čuari ei tietän, mitä heilä oli mieleššä, ta pani nimeh miäräykšen alla. Konša Tanila šai tietyä, jotta tämmöni miäräyš oli annettu, hiän mäni kotihis. Šen kattohuonehen ikkunat oltih Jerusalimih päin, ta kolmičči päiväššä Tanila moliutu šielä polvusillah ta kiitti Jumaluah, niin kun oli ruatan šitä enneinki. Kun Tanilan vihamiehet tultih taloh, hyö nähtih kuin uurahašti Tanila moliutu Jumalalla. Šilloin hyö heti paikalla mäntih Tuarei-čuarin luo ta šanottih, jotta Tanila ei välitä čuarista eikä hänen antamašta käšyštä, kun moliutuu Jumalalla kolmičči päiväššä. Tämä tieto pahotti čuarin mielen ta hiän rupesi miettimäh, mitein vois pelaštua Tanilan. Ka miehet muissutettih čuarilla, jotta yhtänä hänen käškyö ei šua muuttua. Ta čuari šano Tanilalla: «Šiun jumalaš, kellä šie moliuvut, pelaštakkah šiut!» Šen jälkeh čuari jätti toiset, rupesi levolla illallisetta, ka koko yöššä ei piäššyn uinuomah. A Tanila luotih leijonien hautah. Päivän koittuas’s’a čuari nousi ta kiirehti leijonien hauvan luokši. Tultuoh hauvan šuilla hiän karju Tanilalla hätähisenä: «Tanila, elävän Jumalan käškyläini! Onko še šiun Jumalaš, kellä šie aina moliuvut, voinun pelaštua šiut leijonista»? Tanila vaštasi: «Miun Jumalani työnši anhelin typpömäh leijonien kitat, eikä ne košettu milma, šentäh kun Jumalani näki, jotta mie olen vijatoin tai šiulaki, čuari, en ole ruatan mitänä pahua». Tuarei oikein ihaštu ta käški noštua Tanilan hauvašta. Hänet noššettih ylähäkši, eikä häneššä ollun mitänä vikua, šentäh kun hiän luotti Jumalahaš. Šiitä čuari Tuarei kirjutti kaikilla muajilman rahvahilla, kanšakunnilla ta kaikilla eri kielie pakasijilla: «Kaikenmoista mäneššyštä teilä! Mie annan tämmösen käšyn: Joka paikašša valtakunnaššani varakkua Tanilan Jumalua, šentäh kun hiän pelaštau ta piäštäy, hiän antau einušmerkkijä ta ruatau ihmehie taivahašša ta muan piällä, hiän, ken pelašti Tanilan leijonien kynšistä».