Тексты

Вернуться к просмотру | Вернуться к списку

Ei appi, ga oma ristikanzu

История изменений

26 февраля 2025 в 17:11 Нина Шибанова

• создал(а) текст
• создал(а) текст: Tuhukuun 25.^ päivänny Aleksei Pozdn’akovan roindas täydyy 100 vuottu. Omas armahas apis himoitti kirjuttua jo ammui, ga toičakse jättelin. Nygöi vuvvet jo huškettih, rodn’ua väheni, nygöi jo minun polvi on vahnin. Tiettäväine, bunukat da pruavobunukat tietäh, mittumannu urhomiehenny oli heijän died’oi da pruavodied’oi. Voinan enzimäzinny päivinny, brihačču, ellendäjen, ku händy ei oleta frontale nuoruttu, pyrgihes partizunoin joukkoh, puolistamah omua Karjalua. Moine rohkei oli. Nygöi sanelen kai allus algajen. Aleksei Ivanovič rodivui Ivan Ivanovič da Marija Grigorjevnan Pozdn’akovien pereheh Belomorskan piirin Lapino-kyläh. Häi oli nuorimannu, viijendenny lapsennu perehes. Hänen Iivan-tuattah oli naizis kaksi kerdua, enzimäzes mučois hänel oli kolme poigua, a konzu rodivui Aleksei, tuatal oli 53 vuottu. Oli perehel luja viiziseinäine taloi Suma-joven rannal, kudaman Iivan Ivanovič nosti yhtes akanke. Vaiku ei ozavunnuh kazvattua pienembii lapsii Ol’ua da L’ošua uvves kois. Vuvvennu 1938 Iivan Ivanovič pandih kiini. Muite vai tuldih da otettih, muaman pakičuksen kuultuu vaiku annettih suurus suuh panna enne lähtendiä. Aleksei kodvan aigua juoksi delegän peräh, kuni hebo ei hävinnyh silmis sillan tuakse. Silloi L’oša opastui Lapinon alguškolas, opastui hyvin, sen loppiettuu piäzi opastumah Sumposadan seiččievuodizeh školah. Školan jälles häi kiändyi omah kyläh ruadamah sčetovodannu. RAUDAINE PARTIZUANU Konzu algavui voinu, vahnemabat vellet lähtiettih frontale. L’oša rubei miettimäh, kui olis piästä heijän luo. Vuvvennu 1942 Belomorskan piiris kerättih partizuanujoukko “Komsomolets Karelii”, kunne otettihgi seiččietostuvuodine komsomol’tsu Pozdn’akov. Erähän partizuanoin matkan aigah, kudai oli 28. pakkaskuudu 1943, konzu puolistettih Seesjärven mualoi, Aleksei vagavasti ruanittih. Ruanittu oli piä, sendäh pidi kodvan aigua paranduo gospitalilois. Nuori häi terväh pareni, hos vähä ken tiezi, ku očas hänel oli raudaine plastinu. Gospitalispäi piästyy vuvvennu 1943 briha työttih opastumah Iosif Stalinan nimizeh Kommunistoin Puolovehen korgeiškolah Moskovah. Vuozinnu 1944–1945 Aleksei Ivanovič ruadoi Karjalas-Suomelazes Sotsialistizen Nevvostotazavallan komsomolan obkomas. Lujatabaine 20-vuodehine briha työttih hänen omah roindupiirih nuorižoliiton, a sit puolovehen ruadoh. Sanakse, puolovehes häi oli vuvves 1948 da dostalikse omua igiä (puoloveheh kuulujan lippu mugai jäi vedämättäh laitokseh). Monen kerdua Aleksei Ivanovič voinan jälles vastavui omien bojudovarišoinke, kudamat elettih muan eri kolkis. Oli hänel Žoref-dovariššu Ufa-linnaspäi, häi kävyi Aleksein luo oman akanke. Aleksei Ufah mugai ei puuttunuh, ei ehtinyh. KUNNOLLINE DA KOHTINAINE Minuu lykysti tuttavuo Aleksei Ivanovičanke vuvvennu 1978, konzu minun tulii ukko enne svuad’bua oli tuonnuh minuu tuttavumah omien vahnembienke. Silloi minä opastuin pedagougizes instituutas, Aleksei Ivanovič ruadoi Sumskoin lespromhouzan johtajan sijahizennu ruadoväin puoles. Tulimmo kyläh huondeksel, murginan aigah kodih jiävihes tämä ei korgei kazvol luja mies. Kynnyksel seizojes muhisten häi oijendi minule käin da kerras pajatti katkelman pajos opastajah nähte, kudai “pani ykközen”. Sit tuttavundas algoigi meijän ystävys. Min kerdua kävyimmö hänenke meččih marjah-sieneh. Kummu oli nähtä, kui häi, jo ei olluh nuori, ga kandoi tävven kaššalin muarjua, a sie kaššalis oli rengisty kolme onnuako, häi nouzi mägyričöile, ei prähkänyh väzyndiä! Vie häi oli rakas kalastamah da mečästämäh. Näin, kui häi ahkerasti pidäy ruokos omua orožua, pyvvyksii sežo pidi por’adnas. Kalal ainos gostitti omii susiedoi. Vie himoittau erikseh mainita sih nähte, ku Aleksei Ivanovič on suvaiččii da uskolline mies, putin tuatto da huolekas died’oi. Ičenmoiziksegi häi kazvatti oman tyttären da poijan. Häi savaičči sanondua: “Vz’als’a za guž, ne govori, čto ne d’už”. Joga ruaduo häi ruadoi syväinkäskys, kunnolleh, ei suvainnuh ristittyzii, kudamat ei sanottu kaikkie kohti, kuduat ei oldu oigienmugazet. Minä da Aleksei Ivanovič suvaičimmo yhty syömistygi: mielihyväl söimmö nižustu maidokuaššua, keitinpiiraidu da kalarokkua. Minuh niškoi häi rodih ei muite apikse, häi rodih omakse, kudamua nygöi ei tävvy. Ei tävvy hänen hyviä sanua, kannatustu, paginua. Igäine musto sinule, meijän armahaine.