| 171 |
Младописьменный вепсский
|
публицистические тексты |
|
Galina Baburova.
Norištol om melentartuz’ “Virantanaz”- eposaha
|
-
Kacmata sihe, miše eposale om jo ühesa vot, melentartuz’ "Virantanhaze" ei sambu.
-
Ei amu Petroskoin universitetan filologijan institutas mäni tedokonferencii aspirantoiden da magistrantoiden täht.
|
| 172 |
Младописьменный вепсский
|
публицистические тексты |
|
Heini Rostkova.
Petroskoiš openikoil mäni vepsän kelen nedal’
|
-
Nece ei ole jüged.
-
Meletan, ku hot’ üks’ ristit opendase miččehe-ni vepsläižehe käzitöho, ka minun rad ei ole tühj, – sanui Denis.
|
| 173 |
Младописьменный вепсский
|
художественные тексты |
|
Anatolii Petuhov.
Sit' - sarnaline jogi
(Сить - таинственная река)
|
-
Päiväine ripui völ ei muga ülähän, no il’mas lendihe äi parmoid i oli räk.
-
– Ei, – sanui Hanh’.
-
Sergei oli vaitti, hot’ hän ei voind tirpta i tahtoi vedhe.
-
– Minä sanuin, en kül’beškande, kuni veneht ei ole löutud.^ Jose ed voi tirpta?
-
– Necidä luklod ei sa mureta.
-
– Voib olda, ei tarbiž otta verast veneht.
-
Sergei eciškanzi airoid, no niid ei olend.
-
ken sinei ei anda...
-
Vit’ka völ oli vedes, kül’mi, ei sand nimidä i päzui vedespäi.
-
Hän ei sand nimidä, no lihasiden kingitest-ki ei olend.
-
"Tedan, kelasti se vanh lemboi, miše sid’ ei sa kül’ptas!
-
Hänele oli žal’, miše hänen planuitud azjad ei olend.
-
Hän kadehti Vit’kale, miše hän kacuhti tedmatomha Paitjärven mirhu, sihe mirhu, mitte völ ei avaidanus ni ühtele mehele.
-
I hot’ Vit’ka ei sand ni üht kalašt, ongitajad uskoiba, miše satuz om ezil.
-
– Tarbiž ei pidust’ randad, a keskele ujuda.
-
Ei otaškande abajoil, siloi lähtem heinikoho.
-
Sid’ ei olend süvä, pol’tošt metrad, i Vit’ka päti ujumaha sid’ vähäšt i el’gendamha, om-ik sid’ kaloid.
-
Nikus ei olend ni üht heinäšt.
-
ka nece eskai ei tundund-ki.
-
No hödhüvin: järedoid kaloid ei olend.
-
Tägä ei voi nimidä sada.
-
– küzui Hanh’, kudamb ei voind unohtada ičeze planoiš.
-
I hüvä oliži opetas nügüd’, konz ei olend nimiččid kacujid, vaiše Sergei.
-
No sid’, kus koumemetraižes süvüdespäi vedihe nämlökaz hein, hän ei tahtoind.
-
Nece ei ole jüged.
-
– Sanuin – ei ole tahtod.
-
Hanh' ei sanund nimidä.
-
Hän ei pästand sil’mid Vit’kaspäi i nägi, miše hän kadotab väged.
-
Hän nügüd’ jo ei hüppind vedespäi, a peksihe ühtel sijal.
-
Hän toukihe šestal mi väged om, no ei kadotand väged, mel’ radoi päs sel’ktas.
-
Hän el’genzi, miše ei voi pettas, tarbiž lugeda kaikutte likund edehepäi, ei ujuda värha.
-
Möhemba, konz Vit’ka otase huras bokas, hän kumardase oiktaha, miše veneh ei kumardaižihe kukirikku.
-
Hanh’ kacui tarkas veden süvüdehe, miše nägištada Vit’kad, no lainhed hoštiba, i hän nimidä ei nägend.
-
Kažin kartte hän tabazihe sebranikas, tembaiži kädes i möst sirdihe peraha, sikš ku üliči bokas ristitud ei sa sada vedespäi.
-
Vaiše metr oli, a habi ei upotand mindai.
-
A Vit’ka ei voind tüništuda:
– Ujun minä, kacun edehepäi.
-
– Ku ei ole vezi-ižandoid, ka nece tozi om.
-
Habi meid kaikid ei upotand.
|
| 174 |
Младописьменный вепсский
|
художественные тексты |
|
Anatolii Petuhov.
Sit' - sarnaline jogi
(Сить - таинственная река)
|
-
Ved’ ei amu, vaiše kaks’ nedalid tagaze, kaik oli muga čomin.
-
A nügüd’ eskai Sergei ei ole hänenke.
-
Nece oli kuti mugoine "mönd", ka, ka mönd, sikš ku Sergei ei lähtend külähä Hanhenke, jäi randha varastamha, kuni löutas turuine.
-
Hän ei tedand, miše Vit’ka muga teravas ujub veden al.
-
Ei, nece ei kožu.
-
Uk siloi sanui, miše sigä niken ei ujund, miše vezi sigä om šoidukaz: üks’ šoid om läm’, toine vilu.
-
Vaiše Hanh’ ei uskond, miše Vit’kad pästtas kodišpäi.
-
Ka ei, Vit’ka ei lähte.
-
– Ka ei.
-
Hän meile starinoiči, miše hän iče-ki ezmäižen kerdan habi ei uptand.
-
Hän tahtoi kulištada, kut sudiškatas Tol’kan tatad, no nügüd’, konz hän planui mända Paitjärvele, hän tezi, miše sudale ei voi jäda.
-
Paremba mugošt aigad ei voi löuta.
-
– Ka voib, ^ – sanui Hanh’ ozutaden, miše hänele om üks’kaik, lähteba hö vai ei.
-
Sigä vezi om sel’ged, ei kut Sitiš...
-
Vit’ka i Sergei tuliba ottes kaik kerdale nelläks časuks, konz Hanh’ ei olend völ vaumiž.
-
Vit’kan soba oli ani čoma, nägui, miše ei ole kalliž, no hüvin tehtud, vihand, erazvuiččiden karmanoidenke i koukuižidenke.
-
I Vit’kan sapkad, hot’ ei olgoi uded, no ladukahad, ani beretaine-ki päs oli, miše päd päiväine ei räkitaiži...
-
Hän astui tagana, kacui puihe, linduihe i oli mugoine tundmuz, miše hän ei ole necen gruppan ühtnik, a muite, kuti polespäi tulnu prihaine.
-
Sid’ jo Hanh’ ei voind tirpta.
-
Tedr ei ole pihl’lind, nece om jo satuz.
-
No Hanh’ ambui völ kaks’ kerdad i ei putund.
-
Asttes hö nägištiba völ kaks’ tedrpoigveht, no Hanh’ enambad ei ambund.
|
| 175 |
Младописьменный вепсский
|
художественные тексты |
повесть |
Anatolii Petuhov .
Sit' - sarnaline jogi
(Сить - таинственная река)
|
-
Miše ei olend necidä tühjut, hänele tuli mel’ tehta uz’ taug, mččen kuvan hän nägi kerdan vanhas Pioner-kulehteses.
-
– Ka ved’, – Sergei ei tedand, midä sanuda.
-
Hän ei rigehtind.
-
Sidä enambad, Sergejal oli mugoine tundmuz, miše Hanh’ ei tahtoind-ki rigehtida.
-
No lapsed ei seižutanus.
-
– Miše stöklas ei olend higod.
-
Hanh’ ei ehtind nägištada oružjad, homaiči vaiše kaks’ kingitint sormen sanktušt, miččid Vit’ka vedi surel vägel.
-
No nece ei olend muga heredas, kut starinoiči hänele Sergei.
-
Notkedas staricas Hanh’ nikonz ei ujund.
-
Muga hotkas i muga loukas hän völ nikonz ei ujund.
-
No Pahomovad ei olend ei tagana, ei ezil.
-
Vit’kan tagarai oli muga edahan, miše ei voind uskta-ki, miše sinna voiži ujuda mugomas lühüdas aigas.
-
– Ei midä toivoda-ki.
-
Hanhele ei olend mel’he necidä kulištada.
-
Hän tuskas meleti, miše völ ku tagaze niken ei voiži ozutada, miše ihastui neche.
-
Nügüd’ vaiše Sergei ei kidastand.
-
Hänel oli taht jäda üksnäze, no hän el’genzi – nügüd’ se jonoštab, miše hän ei voind vägestada.
-
Pahomov necil kerdal ei voind sada äjan, vaiše kaks’ säunast.
-
Hanh’ ozuti, miše hänele ei olend azjad, kuverz’ kalad om sadud, i tuli Vit’kannoks.
-
No hän ei tedand, kut pidab čuklahtada, i vezi sid’-žo putui turuižehe.
-
Sid’-žo hän tembaiži maskan modospäi, rügiškanzi i ei homaičend, kut turuine vil’skahti vedhe.
-
– Tošt turušt minai ei ole.
-
Sid’ ei ole süvä.
-
– "Ei ole süvä"...
-
Tozi sanuda, nügüd’ niken ei nagrand, varaižiba nagrda.
|
| 176 |
Младописьменный вепсский
|
художественные тексты |
повесть |
Sit' - sarnaline jogi
(Сить - таинственная река)
|
-
Hän ei pagižend ni kenenke, kaik verduti händast.
-
Necen aigan hänen henges enamba kaiked eli taht pageta küläspäi, kus kaik verduti händast, kus ei olend sebranikoid.
-
No Hanh’ ei rigehtoitand haškuid.
-
Minei ei täudu kaht-ki!
-
– A mi sid’ ei ole tozi?
-
No azj ei ole vaiše siš.
-
– No mikš ei suditud?
-
Kaiken, mi voi, mö tegim, no Aks’onovad ei sand paremboita.
-
– Jose ei ole midä?
-
Ku Prokatov ei johtutaiži Vit’kad, Hanh’ voiži jatkata paginad.
-
No Hanh’ ei tahtoind kulda.
|
| 177 |
Младописьменный вепсский
|
художественные тексты |
повесть |
Nina Zaiceva.
Minun vepsläine oza
(Мое вепсское счастье)
|
-
No heil ei olend harjenemišt pagišta vepsäks.
-
No nece ei telustand hänele pagišta ičemoi kelel ani čomin.
-
Nägui, miše tuldes kodihe hän kut-se ani magedašti saneli ičeze laps’aigan kelen sanoid, pidi niid kelel, kuti ei tahtoind pästta-ki niid suspäi.
-
– Ei, muga ei voi olda!
-
Vepsläižid enambad ei ole.
-
– Ka ei olend nimidä.
-
Nece rad ei ole kebn, tob holid i jügedusid.
-
Konz sanutihe valdkundas 1930.- voziden lopus, miše ei pida süveta lujas äjan peniden rahvahiden problemoihe da opeta niiden kel’t školiš, ka nene heredad da hotkad rigol läksiba heitmaha kel’t kaiktänapäi, eskai poltta openduzkirjoid-ki.
-
A eläbzoitta kel’t ei ole kebn azj.
-
Uskon, miše enambad mugošt ei linne.
-
Openzimoi hüvin, hot’ oli-ki jüged rahan täht, ved’ minei mamoi ei voind abutada, kolhozas dengoid ei olend, harvoin siloi makstihe niid.
-
A minai mel’he sid’-žo tuli meletuz, kuspäi otan kengäd, ved’ oli jo möhä sügüz’, vilu irdal, a minai ei olend lämid kengid.
-
Hän vei mindai laukha i osti kengäd, hot’ minun penikaižhe jaugaižehe ei olend kebn löuta niid.
-
Opendai tezi, miše minä navedin kundelta muzikad, a dengoid biletoile ei olend.
-
I muga oleskeli ei üht kerdad.
-
Sid’ toižel päiväl zvonib minei: "Veraine, nimidä ei tule.
-
Naprin kirjutada eglai, sanoid päs ei täudu.
-
Enamban kaiked ei täudu adjektivoid.
-
Om lujas žal’, miše hän vähän kirjuti vepsäks, i händast nügüd’ ei ole jo meidenke.
-
A minun henges eläb palab taht – pidähtada kel’t meiden rahvahan keskes, pördutada rahvahale kaks’keližut, mitte ei telusta elos, a vaiše avaidab uzid teid, abutab kaita kelid.
|
| 178 |
Младописьменный вепсский
|
художественные тексты |
повесть |
Nina Zaiceva.
Minun vepsläine oza
(Мое вепсское счастье)
|
-
Ka ei lühüd-ki, sikš ku kaikuččen kezan i školpästusil minä oleskelin kodiš, i mö nägimoiš Aleksejanke.
-
Meiden keskes oli se sidond, mitte oleskeleb, konz kahten ristitun keskes sündub ei vaiše hüvä kosketuz, a mi-se enamba, ku kosketuz.
-
Ved’ ei olend televidenijad.
-
Ka radiod-ki ei olend kaikuččes pertiš, a mö tezim, miččid tancuid oli, ned sirdlihe meidennoks, ani korbkülähä.
-
Mö kävelim hänenke külän irdpolel, miše ei putta susedoiden sil’mihe.
-
Minä vähäižen pöl’gästimoi, sikš ku meil nimiččid kožmusid hänenke ei olend völ tehtud.
-
No päazj ei ole neciš.
-
Ku sanuda tozi, ka minä tezin, külänikad saneliba, miše Aleksejan vanhembad ei tahtoinugoi, miše hän otaiži mindai mehele.
-
No Aleksei nikonz neciš ei pagižend, ka paginoid-ki meheluses meil ei olend.
-
Meiden kanzas ei olend mužikoid, kaik tehlim naižvägil,
-
Aleksei kaiči mindai, sikš ei pagižend nimiš mugoižes, mi toiži minei holid.
-
Ei ole siš sinun hol’t, kus minä radaškanden.
-
Nece ei olend edahan Baikalaspäi, mö sinna-ki ajelimoiš i nägištim necen tetaban järven.
-
Oldes sigä mö völ enamba el’gendaškanzim, midä znamoičeb ristitun täht kodikel’.^ Kodikel’ i kodima om se-žo üks’, niid ei voi erigoitta toine toižespäi.
-
Aleksei jatksi:
– No ku sinä muga sanud, a Veraine vaitti om, ka tedan, aig völ ei tulend.
-
No hän ei seižutanus, hotkil haškuil läksi kodihe.
-
Minä čududelimoi, kut hän, mugoine ei korged kazvol, laihaine naine libuteli nenid heinhangoid kegon päle, pandes kegod!
-
Erašti poudsä ei tulend hätken, ka tulleid-ki ei olend.
-
En mušta jo, abuti vai ei,
-
Minai ei olend väged eskai mända sijalesai.
-
Hö miš-se pagižiba kesknezoi – minun sizared i Aleksei, no minai ei olend väged eskai kulda-ki.
-
Ned ei olnugoi bohatad, no konz oled nor’ i čoma,
-
nece siloi ei to nimiččid holid.
-
– Ei!^ Ed el’gendand oikti!
-
Ved’ siloi ei olend mobil’nikoid.
-
Sizared ei sanunugoi minei nimiš.
-
Varastin kirjeižid Aleksejalpäi, no niid jo kun aigan ei olend.
-
Minä meletin, miše hän varastab mindai, sikš jo ei kirjuta-ki.
-
Varaiduz ei lähtend lophusai.
-
Ei se mokiče sindai?
-
Mikš hän ei sanund minei?
-
Mikš sizared ei kirjutanugoi?
-
Minei ei tarbiž nikeda.
-
Tedan, meiden armastusen mär vai vägi ei olend ühtejitte Aleksejanke.
-
Nece mušt meiden armastuses külänikoil ei unohtanus völ mugoižes pit’käs-ki aigas.
-
Konz hän vähäšt möhästeli, ka Kaija saneli: "Midä-se ei nägu tämbei sinun oluhad!"
-
Kirjutadas akale, se ei ole oikti."
-
Konz tulin kodihe, minun sizared i mamoi ei pagižnugoi minunke neciš.
-
Mamoi kaiken aigan paštoi parahimid pirgoid, sizared ei andnugoi tehta minei nimiččid kodiradoid, kuti minä läžui olen.
-
Necen hän sanui minun aigan, ei peitnus minuspäi, ka minei eskai süväs muštho mäniba nene puhegen sanad.
-
Nikonz völ niken ei sanund minun aigan puhegid.
-
Nece minun täht ei olend vaiše fol’klor, se oli eläb istorii,
-
ei olend mitte-se sarn vai pajo.
-
En teda, abuti-k nece minei Sima-tädin noiduz’ vai ei.
-
Aleksejad ei ole jo amu täl mal, hän sirdihe taivhaze, voib olda, sigä-ki kundleb, mitte sä minun lidnas om…
-
Ka, erašti oliba minun-ki elos mel’dündad, no nece ei olend armastuz.
-
Minai om tütär, kudamb ei voind sünduda mužikata.
|
| 179 |
Младописьменный вепсский
|
художественные тексты |
повесть |
Nina Zaiceva.
Minun vepsläine oza
(Мое вепсское счастье)
|
-
Hän oli vaiše vižkümnevozne, ei olend vanh.
-
Hän rambiči, jaugan kaiken kibišti, hänen südäin ei olend terveh.
-
Mugoižen südäimenke ei sand olda vedel soutes.
-
Hän sanui, miše lähteb öks, no mäni jo kaks’, a händast ei olend.
-
Niken ei voind sanuda, midä om tehnus.
-
Venehes ei olend vet.
-
Vaiše melad ei olend.
-
Ei voind nikut pagišta, kuti lamanaks tegihe.
-
No nece ei telustand heile olda ühtes kaiken joudajan aigan, hot’ praznikoil, hot’ muupäivil.
-
Ei oliži pidanu meid pästta sinna vai avaita grobud.
-
– Tatad ei ole, ei ole, ei ole!^ – iškihe minun pähä.
-
i mamad, kudamb sindai sünduti, ei ole.
-
Tedad, miše meil ei ole dengoid.
-
Hüvä om, miše sikš aigaks minä pagižin venäks muga, ka ei sand tundištada-ki, miše minä en ole venälaine.
-
Sid’ oli lapsid, kenel oliba vanhembad; mugoižiš kanzoiš oli äi lapsid, a vanhembad oliba lujas gol’l’ad i ei voinugoi heid sötta, i lapsed täs eliba.
-
Toižil lapsil ei olend nikeda.^ Vanhembad koliba.
-
Minai nikonz ei olend mugošt čomad platjod.
-
No mindai mokiči se, miše pigai linneb vilu, parohodad ei kävuškakoi,
-
Sikš ku minai ei olend sebranikoid, ka niken ei homaičend-ki necidä.
-
– Ei kükstud, iče läksin.
-
I hö kuti ei olnugoi vastkarin.
-
Minä meletin, miše sinei ei tarbiž sigä muga äi jügedad radod tehta, da völ söttas da jottas sigä, a sinä muga laihtuid!
-
Toižel homendesel mamoi holduškanzi siš, miše om jo školan aig, a minai ei ole, miš mända školha.
-
No nece hot’ ei olend kodima, no oli tutab sija.
-
Školas-ki ei olend kebn elo.
-
A minä abutin sigä, mil voin: pühkin lavad, toskelin vet nenile, ked ei voinugoi kävelta, vein kirjeižid sinna-tänna, ved’ siloi ei olend mobil’nikoid.
-
A hän oli muga väl’dünu, ka ei voind heraštuda.
-
Voib olda, ku rindal ei olnuiži Polina-mamoid, a ken-se toine olnuiži, ei mugoine, ka minä enamban kingitanuižin neche homaičust, oližin küzunu enamban Ulli-baboid mamas.
-
I baboi ei tahtoind mindai mokita.
-
Hän el’genzi, miše nimidä ei voi vajehtada, minun mamoi om hüvä, i baboi-ki tüništui.
-
A nügüd’ Šal-tahos minä tedištin necen minun laps’aigan ozoitesen vastusen, sikš ku se ei olend minei sel’ged lophusai.
-
Kodiš minei ei sanutud neciš, da völ minä iče en maltand küzuda-ki.
|
| 180 |
Младописьменный вепсский
|
художественные тексты |
лирическое произведение |
P’otr Vasiljev.
Pohjoižen händikahanke i koiranke (Ken minä olen...)
|
-
Astum mecha mö vaiknašti koiranke möst,
Koiran sil’miš om händikhan taht,
Pästa ei minunnoks se lähemba tošt,
Minun saubatud sel’g verhan täht.
|
