Texts

Return to list | edit | delete | history | ? Help

Unet

Corpus: Dialectal texts

Oulanga

Informant(s): Karpova Maura Andreevna, 1907, Sofjanga (Sohjanka), Louhi district, Republic of Karelia
recording place: Kestenga (Kiestinki), Louhi district, Republic of Karelia, year of recording: 1983
recorded: Зайков Петр Мефодьевич

Source: Образцы карельской речи. I. Говоры Республики Карелии, тихвинских и тверских карел, (1994), p. 33-35
audio archive of ILLH, KarRC RAS: №2728/1

Unet
(Karelian Proper)

Kellä kui v’et’ on, un’i on tooše šemmon’i, to on vaštahakan’i, on myötähakan’i kellän’i napr’im’er no un’i.

A mikä še on še myötähakan’i?

N’i jotta jesl’i mie uneššan’i n’iän šemmoista erikoista, n’i miula napr’im’er unet šemmoset, jotta još mie nähnen näim pahua, ol’in kaupoissa uporšiččana i s’iitä näin, jotta oikein 1’ikua heilä kaupašša, op’asaat’el’no heilä vajauš tul’i, a kun ol’i čiistoi, n’i še ol’i niin kuin heilä, oikein hyvin še män’i, t’ilat, n’i, ta hyvim mäntihe.

No a vot još unešša sie näet, niät, jotta sie käyt, pal’l’ahin jaloin, šanokamma?

A vot mie en ole sitä, jott pal’l’ahin jaloin, mie en ole tavannun näkemäh.

A vot mimmosta unie sie, no sie olet nähnyn?

Mie napr’im’er täššä nyt.

Viimesen unen?

Viimesen unen. Ol’ga, ennen Ol’gan työntämistä näin unissan’i, jotta unen näin täššä, jotta n’iinkun Iivana on elošša i hiän auto tul’i, auto hänem piällä ajo, ta kaikki hänen vereh näin hänen Iivanan, jotta veriläkkäneh tuoit’i, mie šan ka: ”Oi, voi, voi, nyt”, mie šan: ”Ihmin’i tapettih! Tuošša”, mie šan: ”Venyy ihan vereššätaTulkua työ ottamah”. An’n’i n’iin kun juokšou šieltä, šanou jotta: ”Viera täššä on, siula annettih tämä šormušta, a tol’ko peše pois vereštä tämä šormušta”. Mie šen teräväisen vereštä pešen, jotta šanou vain ei ken näkiis’, tai olen no s’iitä, ”Oi, voi!” Mie šan: ”No mistä še nyt tuo? Miksi še nyt Iivanam piällä ajettih autolla? Tuommon’i”. Mie šam: ”Mieš tapettih”. Tuo nyt oltih, no huomenekšella olen aikua, Ul’l’ana šanou tuli täh, mie šanon: ”Oi, voi, voi, miks lienen tuommoista unta näyt, jotta vereššä Iivana tapettih, ta miula tuotihe šormušta n’i vereššä oli n’iin, jotta huuhtuo pit’i še vereštä”. No päivällä elän, miula tuotih tämä blankka, jottamäne polučči possilkka täštä, poštišta”. No Ol’ga om possilkan työntän ta tämän plat’t’an miula oikein hyväm plat’t’an siltä kohen, vot mie šan miula i šormušta. Vopšem miula liha eij ole pahakši, a muutomall om pahakši, oikeim pahakši liha. Ul’l’ana, napr’im’er šanou, jotta: ”Još mie kenen kohtah niän unen, jotta hiän rahua äijä on, šillä ihmisellä ob’esaat’el’no pahua tulou”. A miul ei, miula on liha hot konša sielä, missä näin obl’igacin oli tuo, jotta obl’igacin, näin unissa, jott miula lihua annettih kuska šuuri, enämmän, sitä pogassin tätä obl’igacin, a vähäsen, n’i vähä i obl’igaci.

No a mitä vielä unta još muistuu? Mimmosie un’ie vielä oli?

Muistuu, a mäne sie muissa kaikkie unie jotta missä, no konša missä?

No mitä nyt tulou mieleh?

No mitä mieleh nyt tulou, em muissa nyt, jo kyllä enämpi unia n’iitä, mäne muissa kaikkie.

No, a još vot, šanokamma, kuolijua niät unešša, n’i?

Kuolija, kuolijua näyttäy unissa kun kellä, kellä kuinki on, miula napr’im’er ičen kohtan, još kuolija on n’i, još uuvven upornoih mie käyn, tual’ettah, še on ob’azaat’el’no miun, omašša kohašša kuolija, a kenen kohtah näim mänen, jotta toisella, n’ii heilä siitä tulou še toiseh kohašta kuolija, miul upornoit om pahat. A miul on ne. Ne om pahat.

No, a još, šanokamma, n’iät unešša, jotta hammaš n’iin kuin.

Hammaš lähtöy? Miul ei ole kuolijakš še.

Ei?

Ei.

A oletko nähnyn šemmosie unta?

En, vot sitä en ole nähnyn, a vot miäm paapuška, kun oltih šovašša, pojat kaikki, n’i hänellä, n’i šanou: ”Yksi hammaš miula šuušta läksi vain”, – šanou, a hänellä ukko omah kuoli, a toiset pojat kaikki jiätih eloh, a toisie hampahie ei otettu, yksi hammaš vai šanou otettih. Eli hän še, hänell oli še kuolijiksi, še hampahan kun lähtöy, n’i hänellä oli kuolijaksi, a miul ei ole še, še on kellä kuin unet on.

No n’iin še on, a mimmosie unie vielä voisi olla?

Ka unta še monta näyttäy, ta i et ole ta, mäne sie n’iitä kaikkie muissa.

No, a noita viimesie unie vielä, mimmosie siula oli?

No nyt häntä kun et n’i i muissa, a n’iin kun et rupie šanelomah, n’i ei enämpi s’iitä n’iin, n’i še, unet ne. Ei n’i n’i un’issa näytä. Niät n’iitä kyllä toisin aijoin, mäne tie konša mitäikin.

No a sussietoilla mimmosie un’ie oli?

A en tiä.

Käyvähkö hyö n’iin kuin šanomah, jotta mitä tämä un’i voisi merkitä?

Ka oi, käyväh ta i hyvin ni käyväh, täššä n’iise uneššan’i näin, tällä Lukeriekö tämä An’kka šiänty, jotta: ”Miksi šemmosen unen šemmoista”. Mie šanon Lukerilla: ”A täššä näin un’issa nyt silma, jotta käšettih uutta kylyö, šanottih rasr’ešen’n’a annettih s’el’sov’etah, täššä on t’el’ekramma, jotta uutta kylyö”, – šanou, – ”A ei piä vielä”, – šanou, – ”Uutta kylyö miula”.

Eikä še n’imi..?

Aan’a vain šiitä šiänty, jotta miksi meilä šemmosie unie näyttäy, hänellä kun on še piä, n’e puutnoi, kačo. Tooše tyttärellä tuli n’i, pitäy vain ilmasen ikyä.