Texts

Return to list | edit | delete | history | ? Help

Pakina

Corpus: Dialectal texts

Kontokki, Voknavolok

Informant(s): Fjodorova Marija Markovna, 1910, Babja Guba (Akonlakši), Kalevala district, Republic of Karelia
Kasjanova Anna Grigorjevna, 1890, Kenozero (Köünäšjärvi), Kalevala district, Republic of Karelia
recording place: Kalevala (Uhit), Kalevala district, Republic of Karelia, year of recording: 1969
recorded: Федотова Виено Петровна

Source: Образцы карельской речи. I. Говоры Республики Карелии, тихвинских и тверских карел, (1994), p. 105-107
audio archive of ILLH, KarRC RAS: №1211

Pakina
(Karelian Proper)

Noo Il’l’i-vainua šano, otta kyllä š ol’i poikkoi mujehta puhkuamah.

Oi voi, kyllä myö hänenki kyllä, myö šilloiv vielä pärjäimmä, kun hänen keralla ol’ima ka.


Noo, nooh. Šanou šemmoista kačo.

Nyt eij ole, eij ole enämpi.

A verkošta ottajua mujehen. Ei n’iim poikkoita i ketä, kun hiän.

Mie kač ol’im poikkoi kun šielä ruavoin.

Kuimpa mujehta verkošta otetah, onkoš oiken vaikie työ?

Ka eihän’ n’iiv vaikie ole, kun totut n’iihi piä šiitä jiäpi aina. Antti kun, rupesima nyt myö puhaštamah Antin kera kun kulkima.

A meilä Lukki pu tuota, tuota Lukki-min’n’a, šillä kum puolet päitä jiätih.

Noo.

Piät jiätih n’iin?

Noo, noo.

Tule tänne.

Naapuri: elä t’ie koviv vejä mil’ma, kun olem pien’i. Mie olen pien’i vielä, Juul’a hoi. Tul’e poikeš raukka. N’iin, noo. Oij-oij-oi tätä tyttyö. Noo.

Joko šiula nyt on äij ikiä?

Ka kahekšankymmentä kakško ollou vain, yksi.

Jo kahekšannella kymmenellä?

Ka yhekšännellä kymmenellä Enkä muissa mitänä enämpi enkä.

A voi-voi, kun šie olet poikkoi ta ikä
ikähisekše ta nuoren näkön’i n’i.

Ka vanhuš miula.


Et ole vielä vanha n’i jotta yhtä. A N’ikolai konša otti loman?

Ka en t’iijä, konšahan on N’ikolailla, [lapselle:] elä šie möläjä! Mäne šie!

A onkoš Vieno jo lomall ollun?

Ei! [lapselle:] Ka mäne šie! Ennen kun läppyän! …eij ole.

Onko hän nyt koissa tänäpiänä?

On.

On nyt koissa?

Koissa on.

Tänäpään lähtöy työh?

Ei! H’ään ruato šuutkat. Puolitoista suutkie melkein yhtä kyyt’ie n’iin. Serotana vašta mänöy töihe.

Noo, no. A N’ikolailla tänä vuotena monen kuukauvel lomako on?

Yhen on tänä vuotena, enži vuoten š on kolmen.

Noo, noo.

Et ole i ollun tänä vuotena kalalla?

En ole i veneheššä käynyn.

Et voi vain?

Ka voisim mie šielä nyt kešikši aikana ka, kun om pojat käyty, kun tullah aina šuovatt iltoina Pekka ta näitä N’ikolai ta.

Mitäpä kalua tuuvah?

Ka, haukie, ahventa, šärkie, šiikua.

N’iin. Kaikkie. A lohta šuahahko?

Eij ole šuatu nyt. Ei hyö ole i käyty.

A täššä vot meijäj järveššä puuttukos kalua?

Täššäkö? Puuttuu šiitä toisin aijoin ka ei kaikičči. Myöhän šaimma yhtenä kešänä oiken lohta omašta rannašta. Juštih, omašta rannašta šeiččemen šaimma päiväššä, kakši kertua päiväššä laškima verkkoja. Emmä i noštan’ n’iitä.

Ihav verkkoh puututtih lohet?

Verkkoh, ta ei vielä i harvah, kun ihan tuakieseh taki. Kahenkymmenen kahekšam mil’l’in, ol’i šilloim miula nee verkot n’i, vaim matalaiset ollah n’in, n’iistäki šain kuim monta lohta.

Noo.

A nyt ei voi tähä i laškie. Täššä ajau mou mouttorit, šuuret mouttorit. Kaikki kun tätä randua myöt’e ajellah šiitä uissatellah. …revitelläh [verkot] ev voi laškie.

Onko käyty marjah Vieno?

Eij ole kaynyn hiän n’i minne!

Ollouko hilluo? Vain eij ole vielä?

Ka hilluoko?

Noo.

Ka on šitä moužot paikka paikoin ka. Ruakahan ov vielä kuuluu. Ken on tuonun, n’i ruakoja on tuotu.

Minne käyväh hilloh?

Ka šuarehhan nuo on muut jeest’itty, näkyy . Em mie t’iijä.

Šuarešša naverno vähän on hilluo?

Ka oi, on šitä šiinä kun tänä vuotena, kuuluu, aukeilla šuolla n’iin ne šat’iet šuuret, ne. Ne šorti ne kukat. Noo, aukeilta a. Mi on n’i, šanotah, n’in ne on, šielä...

A vielä minne käyväh hilloh tiältä?

Ka embä mie šuata šanuo, mie kun. Tiälä kun ol’i, Petroskoista, An’n’i ta Vassil’ei šinä kešänä kun kävimä, n’im myö män’imä Kepal ta Kepua iel’l’äh. Šinne, helvet’t’ih šuahem meččäh n’iitä tuppie no šiel ol’i hilluo ta šuota! A voi-voi-voi! Ei ošuas nyt vaikka!

Ekko muistais yhtä?

En-en, en-en, šie kač šiitä kuj jovešta poikki män’imä, šiitä kun kiänty…. Näin mänömäh še tuonne meč tuolta. T’iet. T’iet. Šiitä viela pikkun’i matkua. Šitä, tukkit’eitä, šiitä šuot šuuret. Oiken šuurie šoita.

Tuola Kepan luona?

No Kepašta iel’l’äh vielä.

A tuola Enonšušša päin, eiköš šielä ole?


Em mie ole šieltä käynyn, on šielä kyllä, Alajärveššähän on. Alajärveššähän on šuota, šielä hilluo on, šieltähän šitä i tuuvvah. Alajärveššä. On šitä šuota joka paikašša, k ei šit ole kaikissa paikoissa hilluo. Ei n’i ole kaikilla šoilla.