Texts

Return to list | edit | delete | Create a new | history | ? Help

Kui suain lapsen

Corpus: Dialectal texts

Northern Ludian (Kondopoga)

Informant(s): Prokopjev Nikolai Semjonovich, 1922, Kovkoiselga (Koukoisel’g), Kondopozhsky District, Republic of Karelia
Prokopjeva Lidija Ivanovna, 1927, Kovkoiselga (Koukoisel’g), Kondopozhsky District, Republic of Karelia
recording place: Тивдия, Kondopozhsky District, Republic of Karelia, year of recording: 1984
recorded: Баранцев Александр Павлович

Source: Образцы карельской речи. I. Говоры Республики Карелии, тихвинских и тверских карел, (1994), p. 364-365
audio archive of ILLH, KarRC RAS: №2812/1

Kui suain lapsen
(Ludian)

Vot sinul oli n’el’l’ laste sanuoit da?

Nu.

Ken sinun lapsit buabičči?

Ka buobičči buop kodišša. Šilloi k ei olnu ni bol’n’ičoi ni midä.

A L’us’kal e.

A L’us’kal.

(nel’l’ut) Tiedat n’abaižen.

Ka mužikk suomai, en’džimai meil män’i nügü bol’n’icad on, a šilloo santtii, što ken tiedustaa. Paha lienov suada, d’uget. Mindaa hot’ en’ Žen’ka, toižen poigan d’o suamaa rubežin. Meil’e tuli precedatel’ üökš sel’sovetaa. A mil’l’e matuška sanoi “davai ko”, sanov “minä šindaa lievää salbadaa”. Tulimme d’o skolaa, sen’t’abr’ on vai okt’abr’, midä d’o vilud ol’d’ii. Hän sanoo: “Seičas, millai nado lähtoo školaa učit’el’n’icaa, a minä, sano, šindaa lehmää lasken tahnale, a šindaa lievää”. Mindaa i ot’ dai šinna i šalbaš liävää, olget l’evitt dai unoht’. Mindai unoht’. Minä d’o hot’ it’ke. Šiit tulin ka d’o lapš kädess. Lapsen ke tulen perttii precedatelil bl’uce kirboš. Kovai”, sano: ”sanoitte”. Sanov: ”häi mäni d’auhomaa hän d’o t’äss, miä d’o diedakš puutuin”. Vot’ muga minä la kai ugodii se suada.

Iče siit kai dielot sigä ruadoit.

Iče kai diäda. Ka miä oli dielot lapsen kädeh dai muga i pol’gin. Pordahad vie ningomat piji nosta. Nüg ei käskedä ni smesta. D’alo počet Šuomee. A matuška sanoi, štohein’ää pid’äu, hein’ää”. Oi”, sano, ”hein’äl rikon da”. A min’ä en ruohti i sanda, što mill on d’o d’äl’gimäižed aigat. No bat’uška, no läkkä”, sanomme ,”šinun ke!”. A minä d’o otin niittit, valmehekš keraižee. A šiga dumoin vikateh oo ka. A šiid d’o mil’l’e paha lien’ d’alo. Koije mit’e kodii tulii. Tulin kodii, a en ruohti vie matuškale sanoda, što minä d’o suomaa rubedaa. A iče päčile vedäžii. A diet se tuli, buatuška da nanagran, iče nagran, a ičel v ei nagra a samo san: ”tata minä d’o sinum mestan zaimin päčil”. A milie d’ ei päččis. Nu vot i muga i suaimme kai kodiš. A mužikke priimii rodut. Matuška min’ä en näge. Blizorukii olee”. Kol’ka tule iäre päčil pe!” N’abarihm l’eida.

N’aban l’eižin šidoin.

Da kodis kodiss oo.

Nu vot kous pieni lapsel karvad rubetah kazvamah. Kui se spruavittih?

Ka ende santtii što pid’aä n’än’n’i maido rozvedida. Kun ol’d’i šc’etinat vai mit ku i, mit ne oldah kielel Kielel opitaa. No da luadita n’än’n’ maidol tahtas, valgedal d’auhol, da vot tak proiditaa lapsel dai se sano dai proidiv.

A libo silmät kibevütäh?

Tožo n’ännimaidol, tožo keskedaa bringutada nän’n’it e. Kuni rubedad imetämmä, pid’äv šil’miihe. Ende vit’ vračoit ei olnu d’alo küläs ka. A kuni mänet vračan min näit meločiit mänet.

Šinä siit ičei buabičid i kazvatid i kai ol’d’ih zdorovuoit.

Ka mie. Mill ol’ minä ni tiedanu en bol’nicoit. Miä nügü daže i poig oli vie t’üt’t’ärel a entiä mit’e nügü on uhot ningoine. A šillo mit’t’e oli uhot. Eigo olnu ni. Soid da külüh anttii lapš da, lüöid lüöid vastal da tuuldaa da trešnitaa.