Texts

Return to list | edit | delete | Create a new | history | ? Help

Lehmie paimennettih

Corpus: Dialectal texts

Panozero,

Informant(s): Kuzmina Avdotja Jakovlevna, 1895, Shombozero (Šombarvi), Kalevala district, Republic of Karelia
recording place: Paanajarvi (Paanajärvi), Louhi district, Republic of Karelia, year of recording: 1969
recorded: Федотова Виено Петровна

Source: Образцы карельской речи. I. Говоры Республики Карелии, тихвинских и тверских карел, (1994), p. 112-117
audio archive of ILLH, KarRC RAS: №1211/6-7


Lehmie paimennettih
(Karelian Proper)

Šano nyt lehmien, heposien ta lampahien pamennannašta.

Ka lehmie paimennettii, huomenekšella lähettii. Torvii paimen jo kolmen aikana. Šiidä n’el’l’än aikana jo lehmät pit’i meččäh šuattua. Noo. Šitä puarmua ol’i jotta, paremmin šyyväh huomenekšešta. Šiitä tuli kahekšin da šeiččemien aikana illalla. Noo mitäš, pit’i päivät šielä. A heposet kum piäššettih kevyäl’l’ä, n’i šykyzyllä käytih. No joškuš käytih kaččomašša. Šielä oldih, mečäššä piästäh. A lambahad vietih šuareh. Ne oltih šielä. Vasikat käytih omistah, n’iill ei ollum paimenta. Šombarvešš ol’i läššä ne ruokamuat. Noo.

A mimmon’i še ol’i paimen aina? Ol’ikoš nuorembi vain vanhempi?

A paimen poži požiloi.

…ičekö hän rupesi paimenekši?

Iče, iče, ei šunga hand väkeh pandu. Iče.

Kuimpa šillä makšettih?

A makšettih, kuin hiän riät’i sem palkan, n’iim makšettih.

No millä makšettih? Rahallako vain...?

Rahalla. Rahalla. Šyö šyötettih vuoro... Kuim monta šiula lehmyä on, n’iim monta päivyä šyötät paimenta. Sriäpid hyväm parahan. Voita siitä hän. Pet Pedrumpäivän aikana juštih nyt voita keräy kaheštoista päivä, paimen. Nooh. A vuate ol’i talon.

Talov vuate.

Talov vuate. Vuoroil kun tul’i.

Joka päivä ol’i toin’i vuate piällä?

Noo, noo, toin’i vuate piällä joka päivä.

Noo, ta šiitä, rahua annettihko vielä?

Rahua annettih.

Annettih. A yksinkö hän paimenti, vain ol’iko hänellä kem pomošn’ikkua?

Yksin paimenti tai.

Montak ol’i lehmyä teilä kyläššä yhellä paimenella?

Ka em mie šitä voi šanuo. Paremissa taloloiss ol’i kolmin da n’el’l’in da, pahemissa yksin da kakšin da.

Šuuret karjat oltih?

No ol’i n’ičevo karja. Ol’i šielä lähtömie da härkie da.

A min kerapahan paimenti n’iitä lehmie, ol’iko hänellä, vičan kerako vain tämän nuora vain?

Viččazen vičan gera paimenti, noo. No torvella torvii.

Lehmät kunneltih, n’iin?

Lehmät kuunneldih. Muutomačči ku pirt’im piällä torviou, lehmät tullah kod’ih.

N’iin.

Noo.

Kačo šie. A jäikö lehmie meččäh, naprimer?

A šyyspuoleh konža šattu, ka še harvaseh. Ei šillä jiänyn paimenella, kum pitäldi miän šiinä, ollešša paimenti.

Vot, a ol’iko ennen mitän’ih šemmoista, jotta kuim pidäy n’iidä lehmie karjašša, jott ei puattais ta…?

Ka kiärrettih karja... Paimen kierti karjan šanottih, a myö še vähän t’iesimä.

Et ole nähnyn n’ikonša?

En. Noo, näkimä yhen kerran [VF: no sanokkua kuin?]. Vejen gera kiä kierti. Da mitä l’ienöy viččua ottan’ n’iijen gera. Da šiidä vičča navern ol’i hänellä paimenduassa. Vejen gera kierti ta šemmosella tuorehella mualla otta paremmin lehmäd lypšettäis.

Mitä hän, kuato šitä vettä mualla, vain kuin?

A lehmillä priiskutti. Šitä em muissa, a vejen gera kierti.

A mitä paimenella piällä aina, mimmoista vuatetta annettih paimenella?

No mimmoista iče pijettih, šemmoista i paimenella työvuatetta.

Työvuatetta.

Noo, noo työvuatetta.

No mitä ne oltih, ne työvuattiet? Lakki ta mitä?

Ka muštie, vuatteita šemmosie ol’ihan n’iitä. Muštua kangašta. Šuapka piäššä da. T’ietyšti, konž oli vihmašiä ka.

A jalašša mitä ol’i hänellä?

A jalašša? Jalaččid eikö hänellä omah oldu. Jalačid omah. Viržušša parahastah nahkašta.

A pantihko elukoilla mitän’ih kaklah?

Kellot kaglašša, kellot kaglaš.

Joka lehmällä oltih kellot?

No ušiemmalla. Yhellä lehmällä joka talošta.

Yhellä joka talošta?

Noo. Kello kaglašša.

A heposet jätettih yökše?

Heposet šielä mečäššä kun oldih, vain käytii joškuš kaččomah, no. Ol’i še, jotta mallikše vielä i kondie šöi.

N’iin. Ol’iko i šemmoista?

Ol’i.

Ol’iko äijän kontieta?

Ka ei heitä ollun äijyä, ka buvaičči. No ei monda kertua ka, še ol’i jotta.

A ihmiseh ei tultu kontiet?

Kun eiko hot’i, dai lehmie ei l’iikutettu.

Vot, a missäpä juotih lehmät šielä?

Ka onnakko šiel on vettä hoš. Šuod ol’i, vetöväd. Järvirannoissa. Järvirannoissa hyö parahaštah kežäl, kymmendä kilometrie järvi on ga. Ei hyö tiältä etemmäkkäl’i, kun šiinä vain, viijen kilometrim piäššä že et’im matka.

Kuin kiin’i šuatih heposie?

Noo izändä mäni dai otti heposen, dai leipyä ando palan, palan keroh dai šuuh. Ka t’ietyšti päiket hään ol’i k ei muuta.

Päičet on oltu? N’iijen kera heposet käveltih, n’iijen päiččijen keralla?

Ei. Ne piäššettih kešäkše pois. Šamua že t’ieukko kaglah pandih. Kulla kellot, kulla miki. Da ne kuuluttih.

Ol’iko mimmosie kipuja elukoilla?

Em mie muissa, i mitä muuta kun. Mitä talvella vähäni šitä ol’i. N’iitä šanottih vejen vaštuanda ta iče i puaškoroidii da.

A kuimpa puaškaroitih?

Rajakkuo poltettih.

Mipä š on še rajakko?

Sapokkua, vanhua sapokkua. Nenän ieššä, hepon’i šiitä hirnu, da šiidä rekä n’enäštä läksi, da n’iin piäššettih heposie.

A lehmillä mitäpä ol’i?

A lehmillä mie em muissa mitäki šemmoista kipuo.

Purijie n’iitä elukkojen?

Ka puarmua.

Puarmua.

Puarmua da kärväistä, čakkua da.

Luajittihko mitä šemmoista, jotta ei n’iitä n’iin puurtais?

Ka ei muuta, kur ruvettih kovuan puromah, ott ei jo nahka näkyy, karva kizotah, n’i tervattih. Terva ol’i l’iäkkienä.

A muuta ei n’imitä l’iäkettä ollun?

Ei! Mitä š ol’i, eihän ollun elyänl’ääkärijä, eikä. Iče. Iče piäššettih. Lehmä kipeyty, otettih hännäštä vertäko korvaštako, šyötettih še leiväššä.

Hännäštä vertä? Kačo šie! A kuimpa otettih vertä?

Noo, leikattih partaveičellä vähän’i, halattih da orasellako milläkö, šuuhu šuatettih da.

Šuuh šuatettih?

Tuošša i elällääkäri.

Ol’iko še äijän hevoista teijän kyläššä?

Ka voij olla kuužietoista heposie.

Tuotihko n’iitä mistä vai oššettih vain?

Oššettih da iče kažvatettih da. Oššettih, Šuomešta oššettih.

No teilä mimmon’i ol’i hepon’i?

Meil ol’i. Mimmon’i še ol’i? Šuuret ruškiet, ruškiet heposet aina.

Kuin?

Ruškiet!

Ruškiet.

Kuim monta ol’i šiinä miän tuattol’ašša ka. A miul ol’i pruun’i, kum mitä pijin varžahašta šuahen.

A vielä mimmosie heposie ol’i?

A šemmos’ie muštie ta ruškeita, da.

A n’imijä mimmosie n’iillä ol’i, ol’i heposilla?

Kulla Mušturi, mušta ol’i Mušturi. Kalle ol’i yhellä. Ruunua. Tamma, kun emähepon’i ol’i. Muuta n’imidä e ollun.

I kuim pitälti yhtä hevoista piettih?

Kuim mie šiula šanosin? Kuim pitäldä ž mie pijin, kum pijin. Mieheštä kuin jäim mie, miul ol’i tätä, kakšikymmendä kuuši vuotta enšimmäiseštä. Šill ol’i heposella jo kolme vuotta. Šiitä kun kolhoosi tul’i. Vuottak, viišitoista mie pijin šitä hevoista.

Ol’ikoš koko aijan hyvänä še hepon’i?

Ka še ol’i hyvä hepon’i, kačo.

A mimmoset oltih lehmät meilä tiälä?

Lehmyä valkieta, ruškieta, kirjavua, muštua.

Oltihko ne šuuret vain pienet, ne lehmät?

Pienet.

Pienet oltih.

Karjalaised lehmäd, ei ollum meilä n’iitä, venäläisie, šuurie.

A n’imie lehmillä mimmosie ol’i?

Mušt ol’i Mussikki. Ruškie ol’i Ruško. No da. Kem pan’i päivyä myöten kem mit’enki.

A päivyä myöten?

Enčikki, Enčikkie kun ž enžimäisarkena. Šuoppo šuovattana.

No, a vielä.

N’etko n’el’l’änäpiänä.

N’etko? No, vielä mitäpä?

Piätkö piätinčänä, S’erkko ser’odana. N’iidä päivvie myöten. Pyhikki pyhänäpiänä.

A koissa piettihkö kiššua ta koirua?

Koirua pijettih.

A kiššua?

A n’i kiššua ei ollun, kun yksi miän kažvu miun kažvuassa Šombajarveššä.

A koira ol’i joka talošša, n’iin?

Koira melkein joka talošša. Mečäššettih .

Kuinpa piti kažvattua hyvä koira?

Ka pennušta šuahen kažvatettih, piettih čiepissä, ei lažettu i kunne.

Kuimpa opaššettih šitä?

No ka mečäššä käytettih pieneštä šuahen, k toin’i koira kun ol’i, toisen gera pen’ikkä mänöy meččäh, šiit toizešt opaštuu l’induo haukkumah, šilloinham mečäššettih. Oravua haukkumah da. Ol’i muutomie hirvikoirie ta.

A kontiem piällä eikö koiran kera kävelty?

Ol’i i kontiekoira ka. Ajettih n’i kondieta. Löyvettih pešie . Miunki tuattorukka, kun kontien pežän löysi šiitä kum mändih, pezäh ammuttih, da kun ei še kuollun, šiitä kun šieldä vuid’i pežäštä, n’i tropn’i luapallah toiseh puoleh. T’ietä. Šitä že kuit’engi, kur ruan’iutu, n’i šiitä šuatih lopettua. A yhem mužikan’ n’iim piekši jotta! Oih! Vähih hengih ta kaččo, jotta vieläk on hengi.

Kontie kaččou.

Kontie kaččou. A hiän ž ol’i kuullun, ott ei pie lekahtua, ei hengähtyä. Šiitä. Kumual’l’ah venyy. Kumual’l’ah hänellä kuv voirasi ol’i repušša, n’i šem puri palasiksi. Oi! Noo. Šiitä kun ol’i, ol’i ta šielä veny, no meinai otta bespuamet’t’i še on, ku kaččo kodvan še kontie. Män’i pois. Jel’i-jel’i šivoina vetäyty kot’ih šiitä.

A hukkua ol’iko teilä šielä?


Ei meilä hukkua olluh.

A mitäpä vielä elukkua mečäššä ol’i?

Ahmuo oli, repuo,… jän’iksie ol’i.