Texts

Return to list | edit | delete | Create a new | history | ? Help

L’ubov’ Kir’ušina. Mušta ta valkie. 2.

L’ubov’ Kir’ušina

Mušta ta valkie. 2.

Karelian Proper
New written karelian
Millä vain konštilla akkaraiska yritti hätyyttyä helvetin poikovehen pois: löi vaššalla, pyyvvettyö niij en kuninkattaren vei šen šuollašiinä toivošša, jotta toisetki šen peräh kahatetah, äšen vilkoilla pistiei mikänä auttan.
Valkie ymmärti, jotta omin voimin ei pärjyä. Hiän kučču tyttären linnašta. A tytär jo pitälti meinasi vallan etuštajie kuččuohiän oli šataprosentisešti varma, jotta hänen muamoh piti pyhien joukkoh lukie, šentäh kun tämä autto rahvašta hyötyövuottamatta joka tauvissa ta hiäššä, onnakko iče eli niin pahaččaisešša mökissä, jotta kuvitellaki on huikie. Ka muamo äkkie rupei molien kyšymäh, jotta tyttäryt voimakkahien tietäjien puoleh kiäntyis.
Tytär šuoriutu ta läksi ihan muan rantah, pariskunnanukon ta akanluokše, kut elettih Venäjän keškiošašša. Vaikka hyö elettih mečäššä, ka maineh heistä koko Venyähtä pitin helisi. Elettih varakkahammin meikäläisih pohjosih verraten: äšen oma kaivo pihašša oli kaivettu...
Tai käršij ien laumat omine kuletušašteineh šen kaivon luo yötä päivyä kiirehettih, šeisottih polttajan päiväsen tai vihman alla. A šiitä pani jokahini oman aštien tammistolan piällä ta vuotti vaštahottohuonehen ovien takana puoli tuntie, kuni ukko puhu šiih veteh.
Ta jokahisella kuletušaštieh oli kiirehešti liimattu paperi, kumpaseh ihmisen läsintä oli kirjutettu. Ta še vesi autto jokahista, ken vain kiäntyis näijen viisahien ihmisien puoleh, šentäh kun ennein hyö ruattih liäkärilöinä, ka puattih sivilisatij ošta puhašta vettä kohti.
Tulijie otti vaštah šairahienhoitaja lumivalkie liäkärintakki piällä. Hiän šelitti mitein ta mitä ruatua. Tytär pani kakši pulluo: yhen muamosen kyšynnäštä, toiseničellä. (Läsintä hänellä oli šemmoni, mitätöin: verenpaino vähän hyppeli, vain tytär tahto tarkaštua, valehellahko rahvaš lukujen voimašta šanomattomašta).
Niin hyö tultih kotih illalla, truiskutettih muamokullan kera vettä yheštä aštiešta, tai iče poikeš mäntih, vietettih yötä kylyššä. A huomenekšella ei ni yhtä elukkua talošša enämpi ollun, vaikka ravot kaikki oli umpeh ripakoilla typitty, ovetki oli kiini pantu. Vot kuin autto še tavallini vesi.
Šeuruavana päivänä tytär läksi kaivon luokše, vaštautu Muššan kera ta omašta avomie lisyöštä otti vaštah kostinčan hänen käsistäh. Še oli pieni piirua kauppapakkaukšešša. Ta še piirua veny toisien šamannäkösien vašta oššettujen piiraij en kera, kumpasie Mušta oli viemäššä kotih.
"Eihän sussieta kerinnyn niitä noituo", ajatteli neičyt. Hiän pani piiruan leipäkorih, a iče kaupunkih mäni, ei ottan matkah, eihän rikeneh kyläh ruokatavarua tuuvva.
A kohta hänellä ilmotettih, jotta muamo pahašti kipeyty. Tytär tuli liäkärin kera, a tämä nävön vuokši tablettija miäräsi, onnakko keittijöššä vain levitteli käsie: liijan myöhäistä... ta kaikkieštah kuukauven anto.
Tytär rupesi omua armollista vanhempua tablettiloilla liäkiččömäh, a muamo vain šulau päivä päivältä. A kerran hiän tuaš kyšy tytärtä tietäjän ukon luokše käyvä. Tytär šuoriutu, ka šiinä päivänä autohökkeli ei tullun, a šeuruavua reissuo oli toista netälie vuotettava. Tytär juokšenteli henkäštynyönä yhen ta toisen nuapurin luokše, ka kellänä ei ollun kulkuneuvuo, vain traktoristi näytti hänellä pahanpäiväsekši rikotun auton.
Šilloin tytär piätti yöpyö potruškan luona, jotta hänen muamoh hoti toivon kera elis... Kyšy sussietanaista kaččuo muamokultua ta kohta, muka jo myöštyön, tuou šitä vettä, kummaista omah käyttöh ukolta otti (vet še šäilytyšaštie šeiso vilušša paikašša koškomattomana).
Muamokulta rupesi juomah vettä, vain heti ymmärti, jotta viekaštau tytär ta niin vihkai:
Tuanoin sussietalta kyšyin, jotta ukon luokše kävis.
Hiän rahuaki otti eikä ollun häntä moneh päiväh, onnakko toi miula vaššalla haisujua vettä. Višših tuhlai niätšen rahua tai otti kylyseštä vettä. Hokšai, jotta kotivettäomuakaivoštatunnen...
Tytär laški šilmät, ka ičellä šiämi katkieu. Istuutu muamon viereh, rupesi häntä kuuntelomah. Tai kerto muamo šiitä kirotušta piiruašta:
Vain palasen katkasin, šano muamo ta huolella lisäsi: – A verenpainuohan mie en valita, juo iče, moušot parenou.

Keššä, muamo, netälini, molien kyšy neičyt, – jalan meččie myöten mänen
Passipo šiula, armaš, myötätunnošta, vain et jo kerkie, tyttäreni, unen yöllä nävin.
…Kulu aikua tätä pitempi, šita lyhyömpi. Tytär myöšty kaupunkih. Mäni kirikköh papin luokše riähkien tunnuššukšeh. Ta virkko pappi šemmoset šanat:
Mitein šie ajattelet, montako isäntyä pitäy olla yheššä korničašša?

Ainut.
Šamalla tavoin Muallaki. A ken luottautuu vain iččieh, šen puolešta taivaš kiäntyy šelin... Ušotko?
Rukoilen, vain en ušo Jumalah.
Tämän asien voipi korjata... Pie rinnašša ristie, šiitä tulou šiun šuojeluesineh.
Tytär mäni kiriköštä uloš. Epäily vieläki harmitti mieltä, onnakko henki šai helpotukšen.
"Še tarkottau, jotta on mualla pelaššuš, še tarkottau, jotta on šuojeluki," ajattelli hiän toivošša.
…A mitä tapahtu Muššalla? Šanotah, jotta kipeyty vakavašti, ka ei miteinkänä šuanun kuolomua. Ahnehet hiirikoplat lakašša juokšenneltih kapšun kera. Pitälti muokkautu Mušta: latetta myöten vieretteliyty, n’auku kiššan tapah, kurisi kuin rupiskokuna, kuni ymmärtäjät ihmiset kiukuašša peltie ei avattu, muiten kunne henken olis lennettävä... ei otettu häntä vaštah.

Kiänti Natalie Pellinen