Texts
Return to list
| edit | delete | Create a new
| history
| Statistics
| ? Help
Posdn'akova Ol’ga .
Pajattajakse rodimine
Source:
Oma mua. № 22, 2023, p. 6
Posdn'akova Ol’ga
Pajattajakse rodimine
Livvi
New written Livvic
Pajattajakse rodimine minul oli pitkyaigaine. Ku tiedänyzin, ku kai muga rodieu, lapsusaigah jo vältyzin sit dorogaspäi iäre. Artistua minus yksikai ei roinnuh. A silloi kiistiä oman enzimäzen opastajanke en ruohtinuh.
Duumaičen vai, mindäh häi oli vallinnuh minuu, vie sen pinizijän? Jätti urokkoin jälles da rubei minunke harjaittelemah. Pajo oli naispaimois. "Eli-oli naispaimoi..." Ga mindäh juuri minä? Tyhjy kluassu, Galina Ivanovna istuu stuulal opastajan stolan tagan, minä seizon rinnal, kabrastajannu ruadai Liza-t’outa vuottau, konzu loppietahes minun muokkuandat. Liza-t’outa eli meijän rinnal, hänen poijanke, Valeranke, myö opastuimmo yhtes kluasas. Valera jo ammui on kois, a minä täs vönytän-vanutan. Tottu sanuo en minä sidä rua, a Galina Ivanovna. "Häi paimendi hanhiloi". Mittumat la hanhet? Vačas urizou, himoittau čuajuu da maiduo leivänke. "Tra-l’a-l’a, tra-l’a-l’a, paimendi hanhiloi". Hanhiloi minä olen nähnyh, niilöi pidi meijän Pol’a-buabo, net oldih suuret, šihizijät. Munittih suurii jäiččii, toiči kai kahten kelduazenke. Konzu Pol’a-buabo työndi hanhiloi pihale, myö kai peityimmö, varaimmo, ku net ruvetah näpistelemäh meidy. Midä vai piäh ei tule. Kodih tahton! Pol’a-buaballuo! Hanhiloilluo! Tahton jäišniekän kahten kelduazenke!
"Keitti lambahan juustuo kogo hierule". Kui keitetäh lambahan juustuo, minä en olen nähnyh, ga duumaičin ihan kui lehmängi. Meil sidä sanottih d’uustokse. Lehmy kandoi vazazen, buabo lypsi lehmän, toi maijot, pani net päččih da erähän čuasun peräs juusto oli valmis! Ynnälline rengi juustuo! Ga sidä täydyi vai paripäiväkse yhtele perehele, ylen oli magei, da leikottih sidä suurin paloin! A se paimoi kogo kyläle keitti! Sit äijängo rengii keittii?! Nygöi kai, Galina Ivanovna, voibigo minul jo kodih lähtie.
Pajuo sidä harjaittelimmo konsertah niškoi. Vikse Galina Ivanovna valličči minuu sendäh, ku niken toine sidä ei ruvennus pajattamah. Ylen äijäl se pidäy. Kaikin jo suuret ollah. Kaikil jo seiččie vuottu on, kaheksa, yheksägi. A minul kuuzi vai. Ku kuuzi ollou, ga sit voibi francielazes paimois pajuo jorkottua laval. Harjaittelimmo myö joga päiviä. Tekstan minä terväh opastuin, ga sidä naispaimoidu hänen hanhiloinke nedälin lopukse rubein jo hil’l’akkazin vihuamah. Piädyi minun elokseh! Ga vie loppu sil, ku jällespäi tiijustin francien rahvahan pajol, ei olluh ylen hyvä. Tuli kaži dai juustot vedi. A pajattajal pidi vesseläh se pajattua – "Tra-l’a-l’a, tral’a-l’a, juustot stolalpäi vedi". Ga kunnebo se pädöy? Kai, midä oli keittänyh, sit kažin hännän uale, tarkembah sanojen kažile käbälih. Ei ole vessel pajoine. Pitky. Ylen pitkäkse se ozuttihes minule laval pajattajes. Galina Ivanovna! Midä pahuttu olen teile luadinuh? Kaikkii enämbäl nagroi Vit’ka. Händy ylen äijäl nagratutti! Ga midä minä sain ruadua? Kunne nygöi olis oman naispaimoinke iäre pajeta lavalpäi? Huigiedu pakkuo sinne alah, kus oli kaikenmostu lomuu. Istuo sie, a konzu kaikin unohtetah minun paimois da hänen hanhilois, kažis, kudai vedi juustot, da minus, kudai kaiken tämän on kerdonuh lavalpäi, tulla järilleh rouno ku nimidä ei ni tapahtunnuh. Yhtel ristikanzal zualas oli hyviä mieldy – muamal! Saigo olla toizin! Hänen tytär on solistannu. Hos i ei suuren lapsien horan solistannu, oli meijän muas moinegi, ei ni horangi, ga pajattauhäi laval yksinäh! Ei olluh meil sih aigah školas horua. Sen myö jällespäi luajiimmo, konzu joga huogavopäiviä ajelimmo školaspäi kodih kolmenkymmenen kilometrin piäh da sit järilleh internuattah, sendäh ku škola meijän kyläs salvattih. Ajoimmo nämmä kolmekymmen virstua avtoubusas da ainos vai pajatimmo. Konzu kodih ajoimmo, pajot oldih vesselät – "A na veršinah visokogornih, više kavkazskih oblakov, slišatsja pesni, pesni sčastlivih naših sovetskih čabanov. Oraida – raida, oraida – raida, naših sovetskih čabanov". Lezginkuagi riävylöin välis sai tansie! A jo järilleh koispäi ajajes himoitti pajattua yksinäzes pihl’ajas, kudai nikui ei voi toppolilluo piästä, da pelvahas, kuduadu kylvettih keviäl enimyölleh yksinäh. Ei oldu nämmä lapsien pajot, ei oldu, žiä li oli šouferiloi. Himoittas tiediä, midä hyö duumaittih, konzu viettih meidy omas avtoubusas pahua dorogua myöte huogavopäivänny da kuunneltih meijän pajoloi.
"Ja nazovu tebja zoren’koi, tol’ko ti ran’še vstavai", pajatettih vahnembat tyttözet, a myö, pun’ut, opiimmo vönyttiä myödäh. Tietty dielo, brihačut, kudamat istuttih taganpäi, ei ylen äijäl kannatettu meidy pajatandas. Ga kunnebo menet – jallaihäi et lähte. Tirpettih, kuni vägie kesti. Sil aigua parahite kluubas ozutettih fil’mu – "Armija Tr’asoguzki". En musta, mih nähte oli, ga pajo mieleh painui! "Šol v stepi otr’ad kavaleristov, podobral mal’čišku v pole čistom". Pajatin minä enimälleh tavuloin mugah da kui minuu miellytti oma pajatandu, ei sua ni sanuo maltua! Tärgei oli omal hetkel zavedie pajo da luadie se keuhkoloin kaikel väil: "Tam, za rekoju, tam za goluboju". Ylen äijäl himoitti iänel eroittua tam-sanan. Muga ahkeroičin tädä ruadua, en ni vihjannuh vihazii kačahtuksii minuh sissäh, kuni Valera ei tirpanuh da ärähtih tagaistuimespäi: "Rodieu vinguo!" Sih minun solistan karjieru loppih. Opiin ystävänke pajattua Milanas La Scalas, ga hil’l’akkazin vai da ei ni teatras, a sen pordahil, ga sidä luguh ei sua ottua.