Тексты

Вернуться к списку | редактировать | удалить | История изменений | ? Помощь

Tühjmeline Peikko (suomalaine sarn)

Корпус: младописьменный подкорпус

Младописьменный вепсский, художественные тексты

Источник: Kändi Maria Filatova, Kodima. № 11, (2015), с. 8

Tühjmeline Peikko (suomalaine sarn)
(вепсский)

Endevanhal aigal elioli Peikko-trol’. Niken ei tedand, ken hän oli olnu. Toižed pagižiba, miše hän om ižand, kuti Vellamo-meren ižand, kuti Tapio-mecan ižand. Toižed saneliba, miše hän om todesine mužik, vaiše eläb mecas. Niken ei voind sel’genzoitta, ken hän om todeks. Tetihe vaiše ühten: Peikko om korktemb kaikid korktembid mužikoid küläs. Peikkon mod om karvakaz, om hahlakaz, jaugad oma lihavad, kuti parded. Peikko oli vanh da tühjmeline. Muga pagištihe küläs.
Konz Peikko tuli küläha, rahvaz nagraškanzi hänen päl, i kaikid enamb nagroi nor’ prihaMatti.
Ühten kerdan Peikko tuli küläha da zavodi ridelta Mattinke: ken pit’kemban aigan löunukahas kül’betiš voib ištta. Lämbitadihe kül’bet, Matti da Peikko mäniba vastoimahas.
A Matti oli čapnu reigun kül’bet’in seinha da ličihe irdale.
Peikko huldutab kivid, valab hulal vedel niile. Päč šihižeb, kuti sada kažid, a Matti kaiken aigan pakičeb: ”Anda löunud, taci löunud!”. A iče seižub reigunno da verest il’mad hengähtab.
Peikko ei voind edemba tirpta löunud da pageni kül’betišpäi irdale. A kül’betin alle čokaiži palajan hilen. Kül’bet’ leikahti da kuros paloi, vaiše päč oli jänu seižutamha.
Matti ličihe reiguhu da läksi irdale. Muga pageni-ki požaraspäi.
Toižel päiväl Matti ühtes külänikoidenke tuliba požaran sijale. A sigä Peikko oli-ki.
Hüvä-ik löun oli eglai? käreganzi Peikko.
Da kutak sanuda? virki Matti. Sinä lämbitid kül’betin vällän, vähän löunud andoi. Minä olin kül’mnu!
Tal’vel Matti da Peikko vastsihe möst.
Tal’v necil vodel om lujas vilu! sanui Peikko.
Jose om vilu?
Ka! Mugoižes pakaižes nimittušt radod ei sa tehta!
Jose ei sa rata? Ei ole mugošt pakašt, mitte minei telustaiži rata! Ridelkam!
Ridelkam! ihastui Peikko, a iče pästi vilud tulleid da pakašt.
Matti oti kirvhen da čapaškanzi haugod. Da muga hänen kädes rad läksiškanzi, miše haugod erazvuiččihe polihe lendaškanziba!
Peikko säraidab viluspäi, ei teda, kut lämbitadas.
Kova-ik pakaine nügüd’? küzub Peikko.
Se om kova, da tullei lämbitab mindai, – andoi vastust Matti.
Čududelihe Peikko: mikš Mattile om läm’?
Peikko heiti tulleid, heiti pakašt. Kaik om tühjaks! Möst Matti händast vägesti.
Siloi Peikko tariči Mattile kacta, ken paremba hüppib: ken süvemba maha laskesoi, se om paremb!
Matti hökkahti. Hän sanui: ”Hüppigam mägelpäi!”. Öl Matti kaivoi süvän haudan mägenno, pani ragoid sihe da kavaged.
Homendesel libuiba mägele, vaumištihe hüppida. Peikko hüppi da laskihe maha kombuhesai. Matti hüppi da oli uhkunu maha. Eskai ei nägu. Peikko vaiše sun avaiži. Matti libui haudaspäi. Peikko küzui:
Oled- ik sinä noid?
Kut sinä maha upsid?
En ole noid, – vastsi Matti, – minä olen todesine mužik, olen melekahamb da vägevamb sindai!