Тексты
Вернуться к списку
| редактировать | удалить | Создать новый
| История изменений
| Статистика
| ? Помощь
Valentina Rogozina.
Veroiden Tedolang
Источник:
Kodima. № 2, 2016, с. 7
Valentina Rogozina
Veroiden Tedolang
вепсский
Младописьменный вепсский
Meiden lugendlehteses sündui uz’ Veroiden tedolang-rubrik. Sen vedäškandeb Valentina Rogozina. Valentina om vepsän rahvahan veroiden tundii da hüvä zelliden tedai, farmacevt. Hän starinoičeb teile, kal’hed lugijad, äjan melentartušt vepsläižiden endevanhas aigas, sen veroiš da sen polhe, kut ende ristitud lečiba, spravitoitiba ičtaze. Ved’ kut om tetpas, ende ei olend aptekoid, laukoid, ei olend lekarid-ki. No rahvaz tezi, miččen heinän otta, kut abutada ičeleze da ičhižile, konz tuleb kibu.
Vepsläižed eliba sures kožmuses londusenke. Muga om nügüd’-ki. Täl kerdal starinoičen teile, kal’hed lugijad, koivun znamoičendas vepsläižiden elos.
Joga rahvahal om mugoine vero, miše perehes pidab olda äi lapsid. Om mugoine muštatez: ”Äi suid – äi luzikoid, äi käzid – äi radnikoid”. Vepsläižed ei varaidanuded äi lapsid, vaiše kaiken-se teziba eron lapsiden keskes: kaikid parahim om kanz, miččes om üks’ vai kaks’ neičukašt, toižed – prihaižed, vai kaik oma prihalapsed. Ende, miše antta neidišt mehele, pidi kaita äi rahoid, sädoid da kodielod. A priha tob akan kodielonke da sädoidenke kodihe. Ka mad-ki da heinäntegod oli enamb prihaperehes. Pidab sanuda, miše neičukaižiden da prihaižiden kazvatuz-ki om toine.
Laps’aigaspäi neičukaižed saiba naižiden radoiden tedoid: holituz kodiživatoiš, tedoid kodiradoiš. Enamb vozid neičukaižele – enamb tedoid-ki naižen elon polhe. Muga kazvab neidižlaps’ vaumhen mända mehele da olda maman.
Kaiken igän naiženke linneb koivuine vast. Koivuine vast om ristitunke sündundaspäi kolendahasai. Lujas äi om vastal erazvuiččid peitusid. Se kuti pertin kaičii, seižub uks’! čogas: puhtastab, sel’gitab, varjoičeb pahoiš ristituišpäi. Kül’betiš vast lečib kibuišpäi, a pertiš ičeze barbaižil holitab lapsiš – kaiken voib otta vicašt vastaspäi.
Mujaštab naine, miše tuli lapsen sündmižen aig, mäneb pakičemha ”ižandoil-emägoil” sündutandsijad, edahaižebma verhiš sil’mišpäi. Tobjimalaz (kodiš) nece oli lävä, heinsarai, kül’bet’, harvoin – karzin. Paksumba kezal sündutadihe lapsid radsijal: heinäntegol – nitül, pöudol. Pidi tirpta naižele, miše vähemb rahvast tedaiži sen polhe. Muga sanutihe: ”Üksnäiž tedad – üks’jaine kibu, kahten tetas – kaks’jaine kibu, a äjad tedaba – tirpamatoi kibu”. Pidab sanuda, naižel oli abunikoid-ki: anop’, vanhemb sizar, kudambal oliba lapsed, baboičijad.
Naine pakičeb ”ižandoilemägoil” sündutada last, vaumičeb tahon ičeleze: kodiš – puhtastab pertin (kastab vastan hulaha vedehe i pühkib lagen, seinäd, lavan), pühkib sen sijan kus sündutaškandeb last, jäl’ges levitab ol’ged. A radol, kezal – levitab koivuižid barboid i muga vaumičeb sündundtahon.
Muga mö nägem, miše vastal oli sur’ znamoičend. Kaikuiččes külän pertiš voib homaita sidä nügüd’-ki. Vaiše enččes elos vast oli lujas tarbhaižen kodikalun. Jäl’ges lapsen sündundad anop’ keradab sel’gitused i pühkib kaiken märgäl vastal. Naku muga vast vastab lapsen.
Ezmäižes elopäiväspäi oli ero lapsiden keskes: sündutadud neičukašt käretadihe maman hibjsobaha, a prihašt – tatan hibjsobaha. Ninga zavodišoi lapsiden elo kanzas: Kaikuččel lapsel om ičeze znamoičend, ičeze tarbhuz’ da ičeze oza. Vaiše joga lapsele mamoi toivob parembad, kebnembad elod.
Sündutadud last todihe pert’he. Kündusennoks pandihe vast. Mamoi vai baboičii lapsenke haškahtiba vastas päliči, miše kaik naižen kibuid vast pühkiži i puhtastaiži paganaspäi. Laps’ todihe päčinnoks i kosketadihe päčhe, toižin sanuda, sidotihe eloho i pertin eläjihe. No om völ erasid čurakivid. Ku laps’ sündub vägetoi da ei linne eläjad sišpäi, siloi baboičijad ei pangoi väged lapsen kaičendaha. Ku nägištaba, miše laps’ om vägekaz, ka i maman maidota kazvatadas kovaks vägekahaks lapseks. Nece om kuti londusine valičuz: vägekaz eläb, a vägetoi kadob elospäi. Nece oli kova, jüged elo.
Nügüd’ starinoičen koivuižiden lehtiden südäimuden polhe. Koivuižiden lehtiden südäimuz lujas om bohat: naku oma mikroelementad, efirvoid, c-vitamin, fitoncidoid, dubindaineh, nikotinmuiktuz, pakuižaineh (karotin) da toižed.
Ende koivlehtiden haudutesel pesttihe vagahižid lapsid. Lehthaudutez rikoi kaiked paganad, puhtastoiti lapsen hibjan, vägestoiti last (lapsed vähemba läžuiba), andoi kebnad unt lapsele.
Vagahaižen todas pertihe, tundištoittas päčinke: ”Kut päč seižub pertiš vahvas, muga i vagahaižen elo linneb vahv i terveh”.
Vagahaižen lapsen täht tehtihe kätten. Pidab sanuda, miše ende oli plettud tohespäi kätted, möhemba niid tehtihe hongaižiš lastkišpäi. Voib sanuda, miše ned oliba ekologižed. Kättehe levitadihe ol’gesižen sijan, kudamb ei varaidand märgad. Kätten ripputadihe bibule, a bibu oli čokaitud maticaha. Nojak bibu lujas kebnas noikui i kebnas likuti lapsen. A ku vagahaine zavodib kubaitas, siloi kätte iče likub.
Nece kätte hüvin abuti mamale vai nän’koičijale, voib sanuda kebnenzoiti radon, a radod kaiken oli lujas äi. Mamale pidi rata kodiš i ümbri kodiš, a kezal pidi mända heinäntegole da mecha.
Jäl’ges lapsen sündundad naine möst tartub kodiradoho. Hänen azjoihe ližaneb völ holituz lapses. Rates mecas mam ei voind tulda imetamaha last, sen täht vagahašt todihe mamannoks vanhembad lapsed, vai nän’koičii. Erašti vanh baboi andli vagahaižele ližasömäd. Vagahaižen elo mugažo oli jüged, pidi tirpta, varastada mamad.
Oli muga, miše naine sündutab last, a sötta ei voi, ei ole maidod. Siloi anop’ vai vanhemb naine ecib imetajad (erašti naine hökkähtab imetada verast last, siloi hänele pidi imetada kaks’ last: ičeze, da verast).
A ku ei voigoi löutta imetajad, siloi pidi sötta londusižel sömäl. Lehmän maidos om tarbhaižid ainehid, no kaiken-se niid om vähemb ku maman maidos. Pidi valita kozan maidod, a konz kozan maidod ei olend, siloi sötthe ”ozrmaidol”.
”Ozrmaid” – muga nimitadihe ozrsurimäižen ližman. Ende ozran, kuti toižed jüväkazvmused kazvatadihe iče, ka i surint tehtihe kodiš. Järedal derimkivel rauhoiba ozrjüväd, muga tehtihe järedad surint (venäks se om – перловка). Necidä jaredad surint valatadihe vedel i ligotadihe öks. Jäl’ges valutadihe, täuttihe vedel i pandihe kehumaha.
Ozrsur’mäs om äi erazvuiččid tarbhaižid ainehid da mikroelementoid, miččed nahodiba maman maidoho. Kehudes ozrsurin pästab mugoman sagedan ližman, mitte vilugates tegese völ sagedambaks.
Naku necidä nozolad anttijeki lapsele. No mö tedam teidenke, miše vagahaine ei voi iče söda, hänele pidab im’da, a im’da hän voib vaiše maman nižad. Miše abutada lapsele, tehtihe imetaisarvut. Sarvut oli todesine: lehmän, paksumba härgän sarvespäi. Ningoi azj oli äjil rahvahil, sen taguiči tuli rahvahan kelehe mugoitte sana – sarvudt (venäkeles – рожок).
Nügelan sarven agjan leikatihe, a reigun päle sidotihe kangasižen ruzuižen, nece ruzuine oli-ki imetajan. Sarv pidätihe püštut, ozrnozolust valatadihe sarvehe, läbi kangasižes ruzuižes ”ozrmaid” putui vagahaižen suhu. Mugoine imetai oli tehtud lapsen täht. Ruzuižen kebnas voili heitta i pesta vedes, voili vajehtada udehe.
Nece nozol söm ei vaiše koviti last da andoi hänele väged, no leči-ki last äjiš kibuišpai. Rokotesid lapsile ende ei tehtud, a kibud oliba jügedad. ”Ozrmaid” küksi lapsišpai avitaminozad, allergiida kohtunkibuid. Naku mugoi oli söm.
A konz laps’ mäni kazvoho da ližazui hibjaha, siloi zavottihe hänele andelta lehman maidod da tošt sömad – näčotest (nece oli mamal, vai vanhembal näčotadud söm). Ei tarbiž pöl’goiteldas, nece azj ei andand nimidä pahad, vaiše koviti vagahaižen tervhuden. Kuni lapsel ei ole hambhid, händast lugetas vagahaižeks. Mäneba kazvoho hambhad – lapsen nimitaškatas lapseks. Oli vero, miše vagahaižele – hambhatomale lapsele voili tehta äi pahad kaikuitte ristit, kudamb nägi händast, a hambhikaz laps’ ei muga varaidand ”pahad sil’mäd”. Pahan küksendan täht pidatihe uksen päl haugen pän, miččel oli äi hambhid sus.
Vagahaižen elo zavodib vajehtadas. Nügüd’ lapsel om himo kundelta paginoid da kacta kut šaliba vanhembad lapsed. Muga vagahaine kändase lapseks. A babale vai nän’koičijale ližatas völ radoid – kacta last ahkerašti.
Vagahaine enamba magadab i kacta händast om kebnemb, ka i läžundoid hänel om vähemb: niken ei tule, ei kacu, ei to kibuid. Lapsel kaik vajehtase: last jo ei peitkoi lapsišpäi da tulijoišpäi ristituišpäi, a nece pahištoitab lapsen tervhuden. Möst tuleb hol’ mamale.
Laps’ vähemba magadab, enamba ecib paginad da šalindad. Vanhad baboid, kudambad ei voinugoi jo rata irdal, ištuiba lapsidenke, toižin sanuda, kacuiba lapsid. Miše laps’ pigemba pagižeškaiži teramba el’genzuiži, baboid abutiba hänele. Hö tegiba erazvuiččid šalitandbobaižid. Ned tobjimalaz oli tehtud savespäi da puspäi, a peniden lapsiden täht oli tehtud “ilošauguižed”.
“Ilošauguine”– nece om pandud kangasižehe šauguižehe järed herneh. Šauguižen sidotihe kinktašti noraižel i riputadihe kättehe lapsen päl. Laps’ kädudel taboiteli šauguižen i mujeli sormuzil kovad hernhuded. Kut tö tedat, sormen pähuded oma lujas mujavad i andaba lapsele uzid mujitesid i vedäba pigembaha lodaidusehe.
Ku vanhad babad homaičeba, miše laps’ ei ole kobaidand, siloi hö panliba käzihe kaks’kerdaiččed šauguižed. Nene oma mugomadžo šauguižed kuti alaižed, vaiše herneh niiš om keskes, i laps’ tehleb kulakoižed da mujeleb hernhen. Kangaz da herneh hosiba lapsen käded, i laps’ zavodib hotkemba kubaita, a kubaiduz lapsen täht om todesine elo.
Naku laps’ vähemba jo magadab, enemba om ristituiden keskes. Se azj tob erazvuiččid läžundoid. Tobjimalaz ned oliba: kohtun kibu da paskanduz (suhu lapsed vedäba kaiken, miše tedištada mi nece om), vilustumine (ei olend lämid sobid, lava, kuna paksumba laps’ pästtihe oli vilu). Nenid läžundoid ristitud vägestiba ičeze turvil.