Тексты
Вернуться к списку
| редактировать | удалить | Создать новый
| История изменений
| Статистика
| ? Помощь
Valentina Rogozina.
Lapsiden kezaradod
Источник:
Kodima. № 8, 2016, с. 5
Valentina Rogozina
Lapsiden kezaradod
вепсский
Младописьменный вепсский
Rahvaz om eläb siloi, konz eläb hänen kel’ da verod, konz oma veroiden da kelen tedajad da muštajad. A mö tedam teidenke: om äi ristituid, kudambad navediba meiden kel’t, muštaba sidä i hüvin pagižeba sil. A völ pidab sanuda, oma hüväd nügüdläižed pajod vepsän kelel. I nece lujas ihastoitab südäint, miše kel’ eläškandeb pajoiš-ki.
Täs kirjuteses tahtoin starinoita lapsiden radon da aiganmänetandan polhe.
Ende ristitule keväz’ da keza toi äi radod: ištutand linmal, lehmiden vastustand, heinäntego. A lapsile, kudambid ei otnugoi heinäntegole oli anttud radod heiden vägedme: prihaižile – kalad sada, da podmaster’da, a neičukaižile – lapsid penid nän’koita, kanoid varjoita, da marjoid kerata.
Marjoiden keraduz om erazvuitte rad. Naku pidab äjid veroid muštta. Lujas navediba neičukaižed kävuda marjoihe. Vanhad mamšižed saneliba muga: ”Marjoihe kävuda, ei vaiše pajod pajatada, da suid voita, pidab kaikuččele marjaižele kumartas”. Ei varainugoi lapsed kumartas marjaižile, ka marjaižid-ki oli lujas äi, kaikile täudui.
Vaumičesoi neičukaižed marjoihe, valičeba puzuižed, sidoba paikad agjaižil taganale pähä i tönduba mecha. Edel kaiked pätaba, kenen pertiš siriči pidab mända, miše kerata enamba marjoid, keda om paremba vastata, miše löuta enamba marjoid, kenes siriči pidab proitta peitoiči. Nene primetad lapsile oma tulnuded vanhembišpäi.
Kaik külänikad teziba, kel külän eläjišpäi om paha sil’m, kel om ”pagan” kel’, keda pidab varaita. Nene paginad hüvin teziba lapsed-ki i otliba meletusihe.
Miše vastatas hüvänke ristitunke, erašti lapsile pidi astta külän piduiči, a jäl’ges pörttas mectehudele. A muga-ki, tuled jo mecaröunale, a vastha putub ”kover” ristit, pidab pihkudme mända edemba, miše ümbärta sidä. Midä ed tege hüvän sališton täht!
Lapsed uskoiba erazvuiččihe primetoihe i lähttes mecha neičukaižed tacliba tehudele puzuižid. Kut puzuine lankteb, mugoine satuz linneb-ki. Ozutesikš, puzuine lankteb ülähäks sul, marjoid tod kogonaižen puzuižen; lankteb puzuine bokale – marjoid pol’puzušt tod, a ku lankteb puzuine ükähäks pohjal – nimidä ed to.
Neiččed nagroiba lapsiš ümbri, no kaiken-se peitoiči tacliba puzuižid, muga noredki akad tehliba. Vändos kaiken tedištadihe ken ezmäine midäse tegeb. Puzutacindas om erazvuiččin – tägä kactas ken linneb jäl’gmäižen. Ottihe pit’k kalu i käzil taboiteldihe. Kelle ei täudund kalud, se linneb jäl’gmäižen.
Naku om jo tehtud arb, tactud puzuižed, valitud tehuded, vastatud hüvä ristit, ümbärtud ”pahasil’m” ristit. No pidab völ ühten azjan tehta – sidoda paikad pähä muga, miše paikagjad oliba tagana. Nece tehtihe sen täht, miše mecas ei segoita. A tozi sanuda, miše gavedid da kägen täjad ei saižihe hibusihe.
Mecha asttes ei pida pagišta än’he da jokseta. Sen täht oliba rauhembad neiččed, kudambad nevoiba lapsile kuna astta. Tuldes tahoze neiččed käskiba lapsile edel söda marjoid, a jäl’ges ühtnägoi kerata. Konz vanhemb kucui kodihe, siloi keraduz lopihe, i kaik ühtes lähtliba kodihe.
Marjoid pidi kerata ahkerašti, ei sand röstta marjlehtid da heinoid, miše toižel kerdal voiži tulda möst keradamaha.
Konz lapsed lähtliba tehudele, paikad udes sidoiba pähä, paikagjad edehe, miše pigemba kodihe tulda. Konz marjoid oli keratud vähä, voili puzušt katta paikal. A konz marjoid oli keratud čuhuiženke, siloi pidi paikal sidoda, miše ei kirbotada marjoid. Konz vähä marjoid oli, siloi voili puzuižehe panda verest heinäd. Ende kanznikal oil äi lambhid, naku sömäks toskeliba. Erašti toskeliba kodihe haba-, lep-, raidda pihlbarboid lambhile.
Kaiken-se lapsil oli erazvuiččid radoid, sikš radonvaraidajid ristituid ei olend. Ei olend ažlakoid-ki lapsid. Mecaspäi asttes, keda vastsiba lapsed, sidä i lahoičiba marjoil. Vanhad ristitud otliba marjaižin, a ken marjašt-ki ei otand, muite, kuti suhu pani. Kaiken-se kitiba lapsid, toivotiba toižel kerdal enamba satust. A lapsile mel’he om, külänikad kitiba, da kodiš völ ehtal kanzanke marjoid maidonke söba.
Oli mugoitte primet: kactihe, mitte lehm ezmäižen tuleb paimnespäi. Ozutesikš, must lehm astub – homen mänem mustikaižehe, rusked lehm astub – mänem manzikaižehe. Necen täht neičukaižed joksiba lehmile vastha i küksiba sidä lehmäd, miččihe marjoihe tahtoiliba mända.
A neiččile se tarbiž-ki oli. Mi pigemba lehm tuleb, se pigemba lüpstas, a jäl’ges – gul’aimaha.