Тексты
Вернуться к списку
| редактировать | удалить | Создать новый
| История изменений
| Статистика
| ? Помощь
Midä meile tob uz’ voz’?
Источник:
Vaumišti Maria Filatova, Kodima. № 1, 2018, с. 8
Midä meile tob uz’ voz’?
вепсский
Младописьменный вепсский
Tulnu 2018. voz’ päivnouzman kalendarin mödhe om koiran voz’. Nügüdläižes aigas paksus sanutas, miše koir om meiden hüvä abunik da sebranik, sikš toivodas, miše uz’ voz’ tob meile äi hüvid vestid, lahjoičeb ozakahid päivid da hüvid melid. Muga-ik meletaba vepsläižed? Mitte sija oli koiral rahvahan enččes elos?
Endevanhas aigaspäi vepsläižed pidiba koirid. Ned oliba hüväd varjoičijad da abunikad mectuses. Mugažo usktihe, miše koir vedäb, kaimdab kolijoid mehid toižehe miruhu. Miše tedištada, om-ik koir hüvä mecnik vai ei ole, vepsläižed kacuiba koiran suhu da kodviba hambhid. Mugažo kactihe, heredasik ole koir voib löuta oiktan ten. Pagištihe, miše koirale ei sa tulda pert’he, ika hän ei voiškande mecata.
Suvivepsläižed sanuba: ”Koiran näged uniš – drugaks: amuižeks ili udeks”. Neciš verospäi voib meletada, miše nügüd’ rahvahan meles koir om hüvä ristitun sebranik. No muga oli ei kaiken aigan. Ende usktihe, miše koir ei ole ”puhtaz” živat. Se voib toda ristitule kibud, läžundoid. Sil-žo aigal usktihe, miše koir voib tervehtoitta-ki läžujid.
Vepsän keles om äi kibuiden nimitesid, miččiš om koir-sana. Ozutesikš, koiran vaivhuz’ (vällüz’), koiranlap (täintannaz), koiranniža (sarakoda). Sanutihe, miše nene kibud tartuba ristituhu koiran taguiči. Erašti puhegiš koiral pakitas otta kibud tagaze: ”Ota ičeiž vaivhuz tagaze!”
Usktihe, miše ei sa abidoitta koirad, ika se voib aznoita da toda kibun. Ozutesikš, sanutihe ”Näritad koiran, ka koirannižan tegeb. Naižele kohtunke ei sa potktaita koirad, lapsennoks tuleb koiranvaivhuz”.
Sil-žo aigal usktihe, miše koir voib abutada ristitule tervehtoittas kibuspäi. Ozutesikš, koranlapan lečtihe muga: pašttihe leibän, kosketadihe sil kibedad sijad hibjas, a jäl’ges anttihe sömha nece leib koirale.
Usktihe, miše koir voib sidotas ”toižehe” miruhu. Sünduman aigan pohjoižvepsläižed neiččed arboiba: kuspäi kului koiran nutand, siš polespäi tuleb ženih. Neiččed otliba lunt, paniba sidä letkehe, pudišteliba sidä da saneliba: ”Pohtan, pohtan lumen, pohtan vouktan lumen, kus koir nutab, sigä minun bohosuženoi eläb”.
Sanutihe, miše hüvä znam om, ku koir jokseb vastha ristitule, kudamb astub külähä. Koiran nutand, vastkarin, znamoiči midä-se pahad. Oli vero: ”Koir ulaidab – ei hüväks”.
Koiran abul endustadihe säd: ”Koir kaivase mas – vihmaks, kaivase lumes – uhoks”.
Voib tehta ühthevedon, miše koir vepsläižiden meles oli kaks’poližen živatan: sil oli hüvid pirdoid, se lugetihe abunikaks da sebranikaks, toižes polespäi koir voi toda pahoid azjoid, läžundoid ristitule. Nügüd’- ki mö navedim koirid, ned lahjoičeba hüvid melid, lämbitaba henged. No sil-žo aigal tedam, miše eskai pen’ koir voib kibedas hambastada. Toivom, miše tulii koiran voz’ ei ”pure”, a tob meile vaiše ozakahid päivid da hüvid azjoid!