Тексты
Вернуться к списку
| редактировать | удалить | Создать новый
| История изменений
| Статистика
| ? Помощь
Olipa kerran koira
Источник:
Kiänti Natto Varpuni, Oma Mua. № 10, 2017, с. 11
Olipa kerran koira
карельский: собственно карельское наречие
Новописьменный севернокарельский
Ukrainalaini starina
Oli ta eli yheššä talošša Serko-koira. Še mäni niin vanhakši, jotta ei ollun häneštä työllä eikä tiellä. Isäntä ajo koiran pihaltah pois. Kulkou Serko peltuo myöten. Tulou hukka vaštah:
– Mitäpä šie täššä?
Serko vaštuau:
– Isäntä ajo miut koistah pois, niin ni häilyn tiälä.
– Mie voisin šiula auttua niin, jotta isäntäš ottau šiut jälelläh kotih.
Serko šanou:
– Auta, hukka-vellisen, olen mie šiula šiitä hyvä aikanah.
Hukka šanou:
– Ruamma näin: konša isäntäš akkon’eh lähtöy vil’l’ua leikkuamah, emäntä jättäy lapšen ruvon viereh. Šie šillä aikua kävele pellon viereššä, jotta mie tietäsin, missä on platenčča. Mie šen platenčan šieppuan, a šie puitto kuot’t’elet kiskuo šen miulta pois. Mie puitto pöläššyn tai jätän šen pikkaraisen.
Lähettih isäntä ta emäntä pellolla vil’l’ua leikkuamah. Emäntä jätti pienoseh heinäruvon viereh ta leikkuau vil’l’ua mušikan rinnalla. Kaččou – hukka juokšou peltuo myöten, šieppasi platenčan ta pakoh.
Serko hukalla peräh.
Šai šen hukan kiini, otti lapšen hukalta ta toi šen isännällä. Isäntä otti puššista leipyä ta läškie ta šanou:
– Täššä šiula, Serko, šiitä hyväštä, jotta et antan miän lapšikultua hukalla verokši!
Lähetäh hyö illalla pellolta pois tai Serko otetah matkahaš. Tultih kotih, isäntä šanou:
– Keitä šie, akka, kattilallini kreččugaluškoja ta mavušša ne läškillä hyväsešti.
Konša ruoka oli valmis, isäntä issutti koiran stolah ta ičeki istuutu šen rinnalla ta šanou:
– No, pane nyt, akka, galuškoja luuvvalla, ruvekka myö šyömäh.
Akka toi ruokua stolalla. Isäntä panou galuškoja Serkonki mal’l’ah, niin paššuau koirua, jotta še ei kuonuoh polttais palavalla galuškalla.
A koira i smiettiu: ”Ei pitäis hukkua unohtua.”
Isäntä vuotti talviarkie ta anto oman tyttären miehellä. Läksi Serko pellolla, löysi hukan ta šanou hänellä:
– Tule miän kašvismualla pyhänäpiänä illalla, mie lašen šilma pirttih ta makšan šiula velat.
Hukka vuotti, kuni pyhäpäivä tulou. Tuli šinne paikalla, kunne Serko kučču hänet. Šinä šamana piänä isännän talošša häitä piettih. Serko tuli hukan luo, toi mataššah hänet pirttih ta peitti stolan alla. Koira otti stolalta suleikan gorilkua, šuuren stönkyn lihua ta pisti stolan alla. Vierahat huomattih še ta meinattih koirua lyyvvä, ka isäntä šano:
– Elkyä koškiet Serkuo! Hiän miula hyvän ruavon ruato! Nyt olen hänellä ikäni velašša šiitä.
Serko otti stolalta parašta ruokua ta anto hukalla, šyötti ta juotti šitä yllin kyllin. Hukka piäsi niin hyvällä tuurilla, jotta šano:
– Nyt milma jo laulattais!
Serko šanou:
– Oletko piältäš šekon? Heitä pois! Anna mie parempi šiula lisyä ilovettä tuon, ole vain iänettäš!
Hukka tyhjenti toisenki suleikan ta šanou:
– Tuaš laulattau! – ta i ulvahti stolan alta.
Hätä tuli vierahilla, ken hypähti pirtistä pois, ken kahahti hukkah käsin. Koiraki puitto mäni hukalla piällä ta niin kuin keroseh tarttu hänellä.
– Elkyä koškekkua hukkua, työ šamalla miun koiranki tapatta! Kyllä miun koira ičeki pärjyäy.
Serko šuatto hukan pellolla ta näin šanou hänellä:
– Kun šie, hukkasen, miula hyvyä luajit, niin mieki šiula hyvällä makšoin. Elä kavo, pisteliyvy konšanih käymäh.
Niin ni prostiuvuttih.