ВепКар :: Тексты

Тексты

Вернуться к списку | редактировать | удалить | Создать новый | История изменений | Статистика | ? Помощь

Seičemevozne tütär

Seičemevozne tütär

вепсский
Младописьменный вепсский
(Venälaine sarn)

Ajoiba kaks’ velled: toine bohat oli, toine oli gol’l’.
Molembil vellil oliba hebod. Bohatal oli čoma oreh, gol’l’al-žo oli kläč. Azotihe ödumaha. Öl gol’l’an hebo kandoi varzan, a nece varz turui bohatan telegan alle. Homendesel sanui bohat vel’l’ gol’l’ale:
Nouze, vel’l’ut!
Minun teleg varzan kandoi öl.
Gol’l’ vel’l’ nouzi da sanui:
Kut muga voib olda, miše teleg varzan kandaiži?
Nece minun hebo varzan kandoi.
Bohat sanub:
Ku sinun hebo kandanuiži, sid’ varz oliži sen rindal!

Ridliba , ridliba da läksiba sudijoile. Bohat vel’l’ andoi sudijoile dengoid, gol’l’ vel’l’ sanoil polestihe. Pätiba lähtta carinnoks. Kucui car’ vellid da sanui heile nel’l’ ozoitest: Mi om kaikid vägevamb da heredamb? Mi om kaikid razvakahamb? Mi om kaikid pehmedamb? Da mi om kaikid sulemb?
Meletagat koume päiväd da tulgat nelländel päiväl, – sanui car’ vellile.
Bohat vel’l’ meleti, meleti, johtuti ičeze komas da läksi hänennoks küzumaha nevondad. Kom ištuti händast stolan taga, adivoičeti da küzui:
Mikš oled mugoine opal?

Sanui car’ minei nel’l’ ozoitest da andoi koume päiväd ozaidamha.
Miččed ozoitesed oma?
Naku miččed! Ezmäine ozoitez: Mi om kaikid vägevamb da heredamb?
Jose nece om jüged? Minun mužikal hebo om, ei ole sidä heredambad nikeda. Ku kunutal išked, ka jänišad sabutab.
Toine ozoitez: Mi om kaikid razvakahamb?
Meil ižasiga om, sötam sidä külläks, sikš se om kaikid razvakahamb.
Koumanz’ ozoitez: Mi om kaikid pehmedamb?
Om tetab mi, pövu om pehmedamb kaikid.
Nellänz’-ki ozoitez: Mi om kaikid sulemb?
Sulemb kaikid om minun Van’oi-vunukaine.
Sur’ spasib sinei, kom. Abuti minei lujas, igän en unohta sindai.
Gol’l’ vel’l’ voikaškanzi da läksi kodihe. Vastsi händast seičemevozne tütär:
Mikš sinä, tatam, voikad, mikš oled opalas?

Kut-žo ei voikta? Sanui minei car’ nel’l’ jügedad ozoitest. Nikonz minä en ozaida niid.
Sanu, miččed ozoitesed oma?
Naku miččed: Mi om kaikid vägevamb da heredamb? Mi om kaikid razvakahamb? Mi om kaikid pehmedamb? Da mi om kaikid sulemb?
Astu, tatam, da sanu carile, miše tullei om kaikid vägevamb da heredamb, kaikid razvakahamb om ma: se sötab kaikid, mi kazvab siš! Kaikid pehmedamb om käzi: hot’ kuna ristit paneb päd, a kaiken-se sen alle käden paneb. A sulemb unt ei ole nimidä!
Tuliba molembad velled carinnoks. Kundli car’ heid da küzui gol’l’al vellel:
Löuzid-ik sinä iče vastused vai abuti ken-se?
Sanui gol’l’ vel’l’ vastha:
Om minai seičemevozne tütär, hän abuti minei.

Ku sinun tütär om mugoine melev, anda hänele necen šuuknitin. Laske hän kudob minun täht čoman käzipaikan homneks.
Oti mužik nitin, tuli kodihe opalas da sanui:
Gor’a om!
Käski car’ neciš nitišpäi kudoda käzipaikan.
Ala surdu, tatam! sanui seičemevozne tütär.
Katkaiži hän vican da andoi tatale:
Lähte carinnoks, laske hän löudab mugoižen mastarin, kudamb voiži tehta neciš vicaspäi stavad: pidab mil-se käzipaikan kudoda.

Mužik starinoiči neciš carile. Sid’ car’ andoi mužikale pol’toštsadad munad:
Anda ičeiž tütrele, laske teiden kana homneks haudutab minei pol’toštsadad cipušt.

Pördihe mužik kodihe völ opalahamb:
Avoi, tütrem, ei sa lähtta gor’aspäi.

Ala surdu, tatam! sanui tütär.
Paštoi hän munad longeks da ehtlongeks, a tatale käski carinnoks lähtta:
Sanu hänele, miše cipuižid pidab sötta vaiše üks’päiväižel šonal.
Pidab miše ühtel päiväl pöud oliži künttud, jüvä oliži semetud, rahndud da taptud. Tošt šonad meiden cipuižed ei sögoi.
Kundli car’ mužikad da sanui:
Ku sinun tütär om mugoine melev, laske hän homendesel tuleb minunnoks ni jaugai, ni raccil, ni pal’l’az, ni sobd’ud, ni tomaiženke, ni tomaižeta.

Nu, – meletab mužik, – mugošt jügedad tegendad eskai minun tütär ei voi tehta”.
Ala surdu, tatam! sanub hänele seičemevozne tütär. Astu mecnikoile da osta minei eläb jäniš da eläb . Läksi tatoi da osti tütrele eläban jänišan da eläban pün. Toižel päiväl tütär pani päle verkon, oti pün kädehe, raccasti jänišad da ajoi kodimištoho.
Car’ vastsi händast verajanno. Kumarzihe tütär carile:
Naku, car’, nece om lahj sinun täht!
da andoi hänele pün.
Car’ vaiše oigenzi käden, ka lendahti il’maha.
Hüvä, – sanub car’, – kut minä käskin, muga tegid-ki. Sanu nügüd’ minei. Ved’ sinun tataiž om gol’l’, midä söt?
Minun tatoi kuival randal ongitab, ridoid vedehe ei pane, a minä lepkel kandišen kalad da keitän lent.
Oled-ik sinä meletoi? Ved’ kala vedes eläb!
A sinä oled melekaz! Konz sinä nägid, miše teleg voiži kantta varzad?
Car’ päti antta varzan gol’l’ale vellele. A konz hänen tütär kazvoi, car’ nai hänel, da tegihe tütär caricaks.