Тексты
Вернуться к списку
| редактировать | удалить | Создать новый
| История изменений
| Статистика
| ? Помощь
Jevgenia Sinickaja.
Kalatamha asttes
Источник:
Kipinä. № 6, 2018, с. 17
Jevgenia Sinickaja
Kalatamha asttes
вепсский
Младописьменный вепсский
Starinad kezan polhe
Kezal koume prihašt-sebranikad: Miša, San’koi da T’omoi paksus käveliba järvele kalatamha. Astta järvehesai tarbiž oli mectehutme. Tämbei oli tün’, päiväsine sä, i sebranikad hotkas astuiba toine toižen jäl’ghe.
– T’omoi, – sanub Miša, – egläi, konz mö San’kanke tägä astuim, a sinä kodihe jäid, mö necil sijal kondjan nägim.
– En usko, kelastad, – sanub T’omoi, a iče kaclese, ved’ ezmäine astub.
– En kelasta! Nägim! – heikaba Miša da San’koi.
– Nu, kusak teiden kondi om? – küzub T’omoi i sil aigal polgeb bapshaižen pezaha heinäs.
Käreganuded bapshaižed zavodiba kokta T’omoid jaugha. Prihaine kut kidastaškanzi, käzil maihutaškanzi. – Abutagat! – heikab.
A toižed prihaižed meletiba, miše hän toziki kondjan homaiči da joksiba tagaze. Kaiken unohtiba: i kalatusen polhe, i kuna astuiba.
Mäni aig, prihaižed kazvoiba surikš mužikoikš. No, konz hö vastasoiš kezal küläs, kaiken johtutaba neciš azjas da veslas nagraba. A siloi ei olend ilod!