Тексты

Вернуться к списку | редактировать | удалить | История изменений | ? Помощь

Minä-ki olen vepsläine!

Корпус: младописьменный подкорпус

Младописьменный вепсский, публицистические тексты

Источник: Marina Zarubalova, Verez Tullei, (2018), с. 49-53

Minä-ki olen vepsläine!
(вепсский)

Raisa Lardot (neiččen familii Lar’uškina) om sündunu vilukun 17. päiväl vodel 1938 Vepsän Prionežjen Šokš-külähä. Raisan kanz tuli elämaha Suomehe voinan aigan. Nügüd’ Raisa eläb Suomes Kauniainen-lidnas. Hän kirjuti 18 kirjad suomen kelel. Raisa zavodi kirjutada 1970.-vozil. Hän laps’aigan om tulnu Suomehe, i hänespäi kazvoi tetab kirjutai. Händast tetas äjiš toižiški maiš. Venän kel’he om kätud hänen romanRipaskalinnut”, miččen pohjal händast nügüd’ tetas Karjalas-ki. Siš hän starinoičeb ičeze laps’aigas vepsläižel mal.
Minei tuli sur’ oza vastatas Raisanke hänen pertiš. Konz minä zvonin hänele, Raisa kucui mindai ičezennoks adivoihe. Hän om pehmed i elegantine naine, no sil-žo aigal lujas vessel i energine. Suomalaižen veron mödhe joim kofed bulkoidenke i pit’kha pagižim suomen kelel hänen elos da sädandrados. Raisa ozuti minei ičeze pertin. Seiniš ripuba kuvad, kus oma hänen vanhembad, armaz pert’ Šokšus, läheližed ristitud. Pertiš hän kaičeb kaluid, miččed oma muga kalhed südäimele. Sured spasibod Raisale kucundas i čomas paginas!

Raisa, minä tedan, miše sinai oma vepsläižed jured. Starinoiče ičeiž polhe, muštad-ik sinä laps’aigad vepsän mal?

Minä lujas hüvin muštan ičein laps’aigad, sikš ku minei siloi oli jo kuz’ vot, konz tulim Suomehe. Minä muštan eskai unid, miččid minä nägin, i penid aigtegoid minun elospäi.
Minä olen sündunu Šokšuhu. elim pertiš, kus eliba tat, mam i tatan mamminun baboi. Minä lujas navedin baboid. Hän oli päristitun minun elos. Baboi kacui meid, konz mam mäni radole kolhozaha. Mam Maria Nikonova lujas äjan radoi. Tat Grigorii Lar’uškin ani augotišespäi nikonz ei navedind bol’ševikoid. Starinoitihe, miše kerdan mijale tuliba venälaižed i jotiba händast humalahasai. Jäl’ges hän kirjuti miččen-se azjbumagan, i händast ottihe Rusttaha Armijaha. Edel sidä hän radoi sijaližen sömsijan bufetas. Tat oli lujas lahjakahan mehen, hän pagiži vepsäks, suomeks, hot’ iče oli venälaižen. Kirjuti runoid, pirdi, mahtoi väta balalaikal. Hän oli lujas čoman mužikan.
Mam sünduti 11 last, kudambišpäi eläbid jäi vaiše kuz’. Päliči kuverdas-se kus, jäl’ges sidä, konz tatad oigetihe Sovetskijaha Sojuzaha, Suomes mamoi sünduti jäl’gmäižen lapsen.

Kut elit voinan aigal? Mikš läksit elämaha Suomehe?

Tatad ottihe Rusttaha Armijaha. A , kut äjad-ki toižed kanzad, voinan augotišes pätim lähtta Süvärin polehe. Matkas meid sabutiba suomalaižed. lujas varaižim heid. Pagištihe, miše oližiba voinuded čapta korvid, konz vastsiba verhid ristituid. No suomalaižed oliba hüväsüdäimeližed i sanuiba meile, miše voim pörttas tagaze. Vaiše konz tulim tagaze, nägištim mugoižen kuvan, miččespäi huba tegihe meiden südäimiš: grammofon i toižed kaludkaik, mi oli aitas, vargastadihe. Kerdan meiden pert’irdale tuliba suomalaižed. pit’kha kacuiba meiden pertin seinäha i pagižiba siš, miše sil ei ole kivialandust. Minä ezmäi en el’gendand, miš oli pagin, a jäl’ges tärzin, miše pagižiba sauvondmahtoiš.
Minai oli kaks’ norembad sizartMaja i Toma, i oli völ kaks’ sizartRoza i Venera, kudambad oliba vanhemb mindai kudele vodele. Voinan aigan vanhembad sizared käveliba školha, kus suomalaižed opendajad vediba urokoid suomen kelel. Sizaril oliba openduzkirjad čomiden kuvidenke. Niiden abul openziba suomen kel’t. pagižiba suomeks hüvin, sikš heile oli kebnas opetas. Kerdan minei-ki lasktihe tulda školha i kacta, kut sizared vaumičesoiš Raštvoikš. Konz minä nägištin tundmatomiden ristituden keskes minun vanhembad sizart Rozad, minä eskai hüppähtin i mašiškanzin kädel, kidastaškanzinhei, hei”. Kaik zavodiba nagrda minun päl, niken ei varastand tünäs neičukaižespäi mugomad tegod.
Voinan aigan, konz Karjalaha tuliba suomalaižed, tat putui niiden plenha. Suomalaine professor Aimo Turunen oti händast radole kändajan. Tat pagiži Olonecan radios. Siloi tehtihe radiopaginoid erazvuiččil kelil da dialektoil: lüdikelel, oloncan i vepsän kelel. Tat oli korktad mel’t ičeze rados. Professor Turunen i toižed radiomehed äi kerdoid tuleskeliba mijale adivoihe. Kaik kanzad, kus sünduiba lapsed, tahtoiba otta ristimamaks ičeze lapsile suomalaižid akoid, sikš ku toskeliba hüvid lahjoid.
Konz tuli sel’ged, miše suomaližil azjad frontal mäniba hubin i venälaižed vägestaba, Olonecan radio saubatihe. Sovetskijan Sojuzan zakonoiden mödhe tatad lugetihe voinpahantegijan, sikš vodel 1944 meile pidi teravas kerata kaik kalud i tönduda matkaha Suomehe. Tat uskoi, miše sigä meile ei pida nimidä varaita, sikš ku hänel oli suomalaine voinpasport. Meiden pertinno azotihe sur’ mašin. Minä nikut en tahtoind ajada i pakičin baboid lähtta meidenke. Minei oli tusk erigata baboinke. Minä muštan, kut tatoi kaiken napri mindai pidäda, sikš ku minä tahtoin pörttas tagaze, maihutin kädel baboile. Minun henges oli opal, minei pidi prostidas ristitunke, kudamb om kaikid armhemb minun elos. Minei toivotadihe, miše baboi tuleb meidennoks möhemba. No mindai manitadihe. Minä enamba nikonz en nägend baboid...
Muštan, miše ühten ön magazim heimolaižidenno Petroskoiš, siloi sidä kuctihe Äänislinna. Lidnas oli täuz’ haos, ei olend olnu nimiččid kel’düsid. Laukoišpäi ottihe maksmata tavaroid, miččed putuiba kädehe. Aigoiš homendesel tulim raudtestancijale. Sigä oli äi suomaližid saldatoid i kohtukahid naižid, kudambad maihutiba ičeze mel’hižile, suomalaižile saldatoile. Tat jäi lidnaha, ei lähtend meidenke. No hän toivoti meile, miše löudab meid, kut vaiše lopib lidnas miččidsebumagazjoid”. ištumoiš pojezdaha, i minä kaiken aigan kacuin uksehe. Ved’, baboi voi tulda konz taht. Mäni äjak-se aigad. Pojezd ajoi lujas hotkas. I minä el’genzin, miše baboi ei tule. Nikonz en unohta sidä tundmust, kut mindai manitadihe, i minä jo nikonz en näge ičein baboid. Minä kadotin händast. Pojezdas oli äi suomalaižid naižid, opendajid. Muštan, konz mam pidi Maikad käziš, naižed šuhaižiba siš, miše lapsel ei ole trusaižid päl.

Kut teid vastatihe Suomen mal? Kus elit? Midä tegit?

tulim Jogensuhu (suomeks Joensuu hun). Ühten ön magazim vokzalal kivilaval. Ezmäi minä meletin siš, miše suomalaižed oliba ozakahad, miše abutiba meile jäda henghe. Muštan, konz läksim ortodoksižehe jumalanpertihe, ka ristitud, kudambad seižuiba teveridme, nagroiba meiden päl i ozutiba meihe kädel. Minä en voind el’geta, min täht tegeba muga. I vaiše siloi, konz pördimoiš pagenikoiden lagerihe, minä el’genzin, konz kacuhtin zirklohominun tukad ei olnugoi sugitud muga, kut toižil.
Jogensuspäi meid vedihe pimedas tavarvagonas penehe Kauhava-lidnaha, kus elim kezan sirdäjiden lageriš. Mam oli kohtukaz, konz ajoim Venämalpäi, i Suomes hän sünduti völ poigan. Möhemba tat tuleskeli meidennoks Kauhavaha. Tobjimalaz mam sünduti lapsid iče kodiš. Hänele oli huiged, miše hän zavodib sündutada last läžundkodiš, kus om verhid ristituid. Mam oli sidä mel’t, miše necen sün taguiči laps’ ei sündund lujas tervheks. Kauhavas elim lageriš, kus oli äi ristituid. Sikš ku meiden kanz oli sur’, magazim laval sijahavadoil. Niken nikonz ei tedand, mi linneb homen. Meid söttihe kaikuččen päivän. Minä en tedand, miše söm voib olda mugoižen magukahan. No paremb oli se aig, konz anttihe mannapudrod bolkislinke. Nece söm oli mugoine čoma, i minä el’genzinkaik linneb hüvin. Jäl’ges elim penes Minkiö-küläs, mitte oli läz Forssalidnad.
Minkiös meile oli lujas jüged eläda. Ristitud lajihe, toraziba, vargastiba. Konz meid kuna-ni udhe sija todihe, ezmäi kaiked meid pestihe, vivettihe täid, sikš ku meletadihe, miše olem lujas redukahad. Noremb vel’l’ koli. Mam oli mitte-se toine. Tat kävui toižiden suomalaižiden naižidennoks. Minä el’genzin mamad lujas hüvin. Mam tatanke paksus lajihe, kidastiba toine toižen päle. Minä lujas varaižin necidä, sikš zavodin hüpta laudoidme nagloidenke. Tehlin muga, miše ei laižigoiš enamba. Jäl’ges necidä minai lujas kibištiba kandaižed.

Midä tegihe sinun tatale? Kut hän tuli tagaze Sovetskijaha Sojuzaha?

Kerdan Minkiös meiden pert’he tuliba policiimehed, no ehtim peitta tatad aitaižehe. Minai oli mugoine tundmuz, miše nened ristitud kaik-se löudaba händast. Minä kacuin ristituihe i el’genzin, miše minä olen veraz neciš mirus.
Jäl’ges meid vedihe Mellilä-lidnaha. Pert’, miččes elim, oli ümbärtud negloikahal vanuimel. Varaitihe, miše voim tehta midä-ni pahad toižile. Tat löuzi radon letekarjeras, hän gruzi letet vagonoihe. Nügüd’ meil zavodihe uz’ elo, meletin minä, minä linnen mugoižen, kut toižed. tulim elämaha pertihe, kus eliba toižed evakuiruitud ristitud. Meile anttihe pen’ honuz čuhus. Tat iče tegi kaludišton meiden täht. Mam vaumiči sömäd päčiš. Pertiš oli sauna, no kävelim pezmahas kaiken jäl’gmäižin. Oli lujas jüged elo. Evakuiruitud karjalaižed eliba paremba, mi . Sil aigal pagenikoiden keskes oli äi ukrainalaižid, inkerilaižid da karjalaižid kanzoid. Eläjad lujas paksus vajehtihe. Karjalaižile i toižile sirdänikoile, kudambad kadotiba ičeze pertid da elod, abutadihe kaikes. Heile anttihe ma, kus voiba leta pertid. A sikš ku meid ei evakuiruitud, ka meile ei anttud nimidä sišpäi, midä kadotim. Eskai ei makstud aburahoid lapsiden täht. Äjad kanzad, kudambil oli voimuz, läksiba elämaha Šveciaha.
Kerdan tat tuli radolpäi i veri lebaidamhas magaduzsijale. Tuliba policiimehed i otiba händast kerdale. eskai em ehtnugoi prostidas hänenke. Mam möst oli kohtukahan. Hän muga kidasti, eskai melitim, miše hän koleb. Möhemba zavodim eläda ezmäižel žirul, kus oli kaks’ honust. Sügüzel minei pidi lähtta opendamhas školha. Mam sünduti jäl’gmäižen lapsen iče, i oli lujas ozakaz, miše rindal ei olend verhid ristitud.
Mam jäi üksnäin kuden alaigäižen lapsenke. Äjak-se aigad tat oli Lappeenranta-lidnas ühtes toižidenke türmaha pandud ristituidenke, kudambad varastiba, konz heid oigetas Sovetskijaha Sojuzaha. Mam ehti kirjutada tatale kirjeižen, kus sanui, miše sünduti poigaižen, i sai tatalpäi vestin. Tat kirjuti, miše nügüd’ voib kolda puhthan hengenke, sikš ku tedab, miše kaik meil linneb hüvin. Hän kaiken napri tugeta mamad. Kirjuti meile kaiken aigan, kuni oli Suomes. Kirjeižid tatalpäi Sibirišpäi nikonz em sanugoi. Hän koli vodel 1948. Mamale oli lujas jüged kazvatada meid üksnäze. Hän radoi zavodal, kus tehtihe padoid savespäi, ani homendesespäi möhäižehe ehthasai. Vanhembile sizarile oli jüged, sikš ku openzihe školas i sil-žo aigal abutiba mamale pertiš, miše meile oliži kebnemba eläda.

Starinoiče, kut sinä openzitoi suomalaižes školas?

Tuli aig mända školha. No minä lujas holduin siš, miše minai kaik om ei muga, kut toižil lapsil. Kävuin školha jaugai koume kilometrad pidust’ raudted. Astuin äi kerdoid školhasai, sid’ pördimoi kodihe. Kerdan tedme školha vastsin lapsid, kudambad kidastiba minei jäl’ghe, nimitiba mindai čiganaks. Minä lujas tahtoin tehtas suomalaižeks, a mindai nimitadihe čiganaks. Hengel oli muga jüged, ningošt ei olend olnu nikonz. Tahtoižin upota mas läbi. No minä kerazin kaik väged i lopuks tulin školha. Ezmäi ištuin jäl’gmäižen partan taga da tarkištelin, midä tegeba toižed lapsed. Homaičin, miše niken lapsišpäi ei tahtoi tehta pahad minei. Siš päiväspäi minei tuli mel’he olda školas. Pühäpäivd tegihe jügedoikš päivikš. Minai oli hüväsüdäimeline opendai, lujas navedin händast.
Sid’ minä lopin augotižškolan da zavodin opetas vanhembiš klassoiš. Minei oli kebn opetas školas. Navedin lugeda da saskelin hüvid arvznamoid. Školan jäl’ghe opendai nevoi mamale, miše minä jatktaižin opendust. Sen täht pidi ostta biletad pojezdale. Meil ei olend den’goid. Vodel 1959 päzuin opendamhas Ebeneser-seminarijaha lapsiden kacujaks. Siloi oli lujas jüged päzuda neche seminarijaha opendusehe. Kaks’voččen opendusen jäl’ghe radaškanzin Forssan päivkodiš lapsiden kacujan.

Om-ik sinai ičeiž kanz, lapsed?

Forssa-lidnas vastsin mehen, kudamb möhemba tegihe minun mužikaks. Hänen nimi om Andre Lardot. Hän om bel’gialaine. naim vodel 1961. Mužik radoi auditoran-buhgalteran. Minä sündutin kaks’ last: neičukaižen vodel 1962 da prihaižen vodel 1963. Sid’ läksim Egiptaha, sigä mužikal oli radazjoid. Päliči kahtes vodes pördimoi tagaze Suomehe. Vodel 1969 putuim mužikanke aftokatastrofaha. Siš aigaspäi minun elo lujas om vajehtanus.
Mužik satati päd da jäi läžujaks (invalidaks). Minä tahtoin eläda ičein täht, no en voind. Jo 49 vot minä olen suriš holiš ičein mužikas. Nügüd’ mužik eläb holitandpertiš, kus händast lečtas, a minä kaikuččen päivän kävun hänennoks. Hän ei voi likuda da pagišta. No minun mužik igäks jäb minun täht kaikid armhembaks ristituks. Hän om minun angel, kudamban minei Jumal oigenzi.
Olen korktad mel’t ičein lapsiš. Meiden lapsed el’gendaba mindai, kitän heid kaikes. Tütär radab läžujiden holitajan. Hän äjan abutab minei. Tütrel om koume poigad. Minun poig eläb da radab bankas Gollandias. Hänel om kaks’ last. Hänen poig, minun vunuk, eläb Germanias, hän tegeb vinad.

Konz sinä zavodid kirjutada?

Kirjutaškanzin völ elädes Egiptas. Jatksin necidä radod, konz holitaškanzin mužikad. Ezmäižen kirjan kirjutin lujas heredas, meletamata. Išttes kodiš kirjutin nedališ lehtikoho meiden ozatomudes. Hän jäi elämään” (”Hän jäi henghe”)-kirj läksi eloho vodel 1973. Sil aigal Suomes avtokatastrofoiš koli lujas äi ristituid – 1100 mest vodes.
Kogonaz olen kirjutanu 18 kirjad. Kaik nene voded minä ištuin kodiš, holitin mužikad da kirjutin kirjoid. Läz kaik kirjad oma minun elon polhe. Ülendamoi siš, miše olen vepsläine da miše kaičen ičesain vepsläšt hengelišt kul’turad. Vodel 1978 läksi elohoRipaskalinnut-kirj (”Segoinuded lindud”). Vodel 2000 nece starin oli kätud venän kel’he. Sen venälaine nimi omУ чужого порога”. Siš minä starinoičen ičein laps’voziš voinan aigan, sirdändas Suomehe, erigoituses babanke da elos Suomes, sen ezmäižiš voziš. Vodel 2001 läksi elohoJäätyneet linnut putoavat oksiltaa” (”Jädunuded lindud lankteba oskilpäi”)-runokogomuz suomen kelel, a sid’sen kändmižed vepsän da venän kelihe.
Mugažo minai om melentartuz’ pertiden da fateroiden südäimišton dizainaha. Üks’ minun kirj om omištadud necile temale.

Oled-ik ajanu konz-ni kodimale Šokšuhu? Miččid tundmusid sinai oli?

Olin kodimal kaks’ vai koume kerdad, siš aigaspäi mäni äi vot. Konz olin jäl’gmäižen kerdan, tahtoin olda üksnäin, no kamerad da lehtmehed telustiba minei. lujas tahtoim tulda Šokšuhu völ kogonaižel surel kanzal. Toivon, miše konzni nece uništuz tuleb eloho. Tuldes Šokšhu olin ičemoi pertiš. Nügüdehesai hüvin muštan, mi da kus oli kodiš.
Muštan kaiken ani laps’aigaspäi. Lujas sur’ taht oli starinoita ičein muštlotesiš kaikile da kirjutada neniš jügedoiš voziš, miše kebnenzoitta henged. Tahtoin panda maha mamad kodimal da pakičin Suomen prezidental laskendad sihe. No en sand vastust. Nacein, nikonz em ajanuižigoi Suomehe, ku tat ei olnuiži suomalaižiden poles. No nügüd’ olem ozakahad, miše eläm Suomes. Minä nikonz en vastnuiži ičein mužikad elädes vepsän mal.

Midä znamoičeb vepsläine ičetundmuz sinun täht?

Kaiken rižan, miše olen ani toine, ei kut toižed. En ole suomalaine, kaik-se olen vepsläine. Minun tütär paksus pagižeb minei: ”Mahta vedäda ičtaiž. Ala sanu kaiked, mi om meles”. Meletan, miše vedän ičtain kut vepsläine, olen lujas avonaine ristit. Sen-žo aigan minun henges om mugoine koskmatoi sija, kuna niken paiči mindai ei voi ličtas.

Täl vodel Raisa Lardotale täudui 80 vot. ozatelem Raisad jubilejanke, toivotam hänele čomid satusid sädandrados, kovad tervhut da pit’käd igäd. olem korktad mel’t siš, miše meil, vepsläižil, om mugoine tetab kirjailii, kudamb kirjutab suomen kelel, no ved’ nece om meiden heimkel’! Kaiked hüväd sinei, meiden armaz Raisa!