Тексты

Вернуться к списку | редактировать | удалить | История изменений | ? Помощь

Kaiken rigehtin hänen urokoile

Корпус: младописьменный подкорпус

Младописьменный вепсский, публицистические тексты

Источник: Gul’a Polivanova, Verez tullei, (2018), с. 54-56

Kaiken rigehtin hänen urokoile
(вепсский)

Konz minei tuli kirjeine Karjalaspäi, en-ik voi minä kirjutada ičein opendajan Viktor Petrovič Jeršovan polheminä ihastuin! Nece ristit tuli minun eloho lujas amu i jäti hüvän, sel’ktan jäl’gen igäks.
Konz opendamoiš školas, erased opendajad tuleba lapsile enamba mel’he, mi toižed. I sid’ ed voi tehta nimidä. I minä-ki en voi sanuda, mil nece ristit vägesti minun henged, vaiše minä kaiken ihastusiš rigehtin hänen urokoile. Tedan,voib meletada, mišto hän vedi urokoid, miččed oliba minei lujas mel’he. Nece om muga da ei ani muga-ki. Viktor Petrovič vedi kaks’ urokadfi zikad da tähtaztedod, a minä kaikid enamba navedin literaturad Nügde, konz minä kazvoin i iče radan školas nastavnican, voin sanuda, mišto necidä opendajad lapsed navediba hänen hüvüdes, hänen iloižiš, hänen sures henges, miččes kaiken oli tahoine čomile openikoile i uradijoile.
Viktor Jeršov om sündnu 27. elokud vodel 1937 penehe külähä, miččen nimi om Azmjärv’. Viktor lopi nel’l’ klassad Azmjärves da läksi opendushe Järvhe. Jäl’ghe 7. klassad hän ajoi opendushe Püidho, sigä-žo zavodi radon školas №2. Vaiše nor’ priha ei opendand lapsid Püidos hätkenhändast ottihe armijaha. A kodihe hän tuli jo vanhemban leitenantan i pakičihe radole Vidlan školha, kus vedi likundurokoid.
Mäni vähäšt aigad, i nor’ opendai läksi opendamhas A.I. Gercenan nimel universitetha fi zikan i matematikan fakul’tetale. Naku mi oli kirjutadud hänen harakteristikas: «Viktor Petrovič om hüvä kanznik, händast arvostaba lapsed, opendajad, kazvatajad. Hän om vastusenpidäi, ustavakaz, principialine, hüvä ristit…».
Viktor Petrovič nai mugažo nastavnical. Konz tuli Vidlaha radole neižne, laskval Nadežda-nimel, armastuz nouzi noren prihan henges, kutnä kevädel heraštub ma. Ei üks’ lirine runo oli kirjutadud sil aigal i äkkid särahti neiččen heng! Sündui uz’ kanzüks’ oli fi zik, a toinelirik. Nadežda Nikolajevna äi vozid vedi Vidlan školas venän kel’t da literaturad. Kanzas kazvoi kaks’ hüväd tütärt, kudambad lujas hüvin openzihe školas. Noremb Žen’a-tütär sai openduses hobedaižen medalin. Äjan väged da hengen lämäd andoiba Viktor Petrovič i Nadežda Nikolajevna ičeze lapsile da openikoile, kazvatiba hüvid ristituid. Vaiše tuskičihe Viktor Petrovičan heng ičeze pen’t kodimad, ičeze röunad da ičeze kel’t.
Viktor Jeršov oli ezmäižen ristitun, kudamb toi Vidlan školaha vepsän kul’turad. Hän kerazi ümbri ičesaze ristituid, kudambad mahtoiba pagišta ičeze kelel, teziba vepsän ranvahan tradicijoid da kul’turad, kudambad navediba kodimad i kel’t, kel kibištab henged ičeze röunas. Siloi Viktor Petrovič radoi školas pämehen. Hän kucui školha radole Vera Vasil’jevna Lodiginad, kudamb zavodi vedäda školas vepsän kelen fakul’tativad. Edel Viktor Petrovič iče vedi fakul’tativad. Pened i sured lapsed hüviš meliš käveliba fakul’tativale, openziba kel’t, pajatiba pajoid, lühüdoid pajoižid, erased prihad mahtoiba väta taljankal. Vanhembiden openikoidenke Viktor Petrovič tegi kohendusen vanhas honuses, miččespäi tuli klass-muzei. Kezal hän oigenzi lapsid ühtes Vera Vasil’jevna Lodiginanke tedištuzmatkaha külidme, miččid om äi ümbri Vidlas, keradamha erazvuiččid kaluid ozutelusen täht. Eskai kaik nene kalud oli anttud Vidlan kul’turkeskusehe. Muga Vidlas sündui muzei.
Ühtes opendajanke Gennadii Dmitrijevič Maksimovanke Viktor Petrovič avaiži meiden školas ezmäižen klassan, miččes lapsed zavodiba opeta urokoil kodikel’t. Rad oli lujas jügedei olend kirjoid, radlehtikoid, programmoid, runoid lapsile. Oli vähä kazvatajid, kudambile tuliba mel’he nene uded vajehtused, sikš kaik nece rad mäni jügedas. Uskmatomuz’ eli äjiš ristituiš. Sikš kaik azjad, miččid tegi Viktor Petrovič, mišto paremboita radod meiden agjas, oma tarbhaižed.
Kaiken igän Viktor Petrovič kirjuti runoid venän i vepsän kelil: laps’aigas, ičeze mas, mecas, živatoiš da linduišhänen runoiš voib nägištada kaikid elon polid. Om niiš ilo, armastuz, kibu i hol’ ičeze penes rahvahas, kaikuččes ristitus, kaikuččes tactud küläs i sures lidnas. Hänen runod om paindud äjiš kirjoiš, miččid lugeba lapsed školas. Niid voib löuta kogomusiš i lugeda kulehtesiš.
Hotkas lendaba voded. Kazvoiba lapsed, tegihe surikš vunukad. Lujas hotkas mäneb aig. Läksiba taihvale armaz ak i vunuk, oli hänen elos kaikedkarktoid päivid i magedad aigadkut Jumal andab. Äjid lapsid pästi školaspäi hüvä opendai, äi hüvid runoid jäti meile lahjakaz runoilii, a, voib olda, völ äjan kirjutab! Viktor Jeršov ei luge ičeze vozid, kaiken om muhu modol, kaiken om hüviš meliš, se sinna, se tänna rigehtib astta Vidladmekaikuččel päiväl lähteb kävelusele. Pästi hän bardan da sanui: ”Minä nügde olen vanh dedkoine, sikš kävelen bardakaz, edel, konz mina iče olin lapsen, kaik dedkoižed pidiba bardan”.
Konz oli praznikvanhan ristitun päiv lapsidenke minun klassaspäi kucuimei Viktor Petrovičad školha adivoihe. Hän äjan starinoiči iče ze laps’aigan polhe, kut openzihe i zavodi radon školas, kut kirjutaškanzi runoid. Lapsed äjan zeliba, adivoičetiba Viktor Petrovičad i kaikile tuli mel’he nece vastuz.
Školas minä küzuin ühtesradnikoil, midä muštaba Viktor Petrovičan polhe, i kaik ühthe än’he sanuiba, mišto muštaba händast vaiše hüväl vaihel. Kaikišpäi mehišpäi hän oli parahiman, kaikutte hänen pätuz oli oiged, hän hüvin voi ladida jügedan radon, abutada lämäl sanal i arvosti kaikid ristituid. Minä hökkähtin kaikidenke.
Konz-se Viktor Petrovičan polhe oli kirjutadud: ”Viktor Petrovič Jeršov navedib kodikel’t. Hän pidäb ičtaze vaihenke laskvas, lämäs, siledoitab sidä, ozutab sen čomut”.

Pihläine, pihl’, ala kumarte minei,
Varasta, hoikaine, tuleb läm’ sinei,
Keväz’ jo tuli, i sädatez kazvab,
Änikoiš päiväine äi marjoid paštab


Muloi Viktor Petrovič Jeršovale oli jubilei. Kerazihe adivoid, tuliba tütred kanzoidenke Piterišpäi da Moskvaspäi, rigehtiba tänna i kaznuded vunukad. Ei ole tärged kuverz’ vot om kirjutadud pasportas, a kuverdan sinä mujad henges! Minä toivotan ičein armhale opendajale, ühtesradnikale sur’t ozad, vahvad tervhut, lämid vastusid da hüväd elod!