Тексты
Вернуться к списку
| редактировать | удалить | Создать новый
| История изменений
| Статистика
| ? Помощь
Mihail Bubnovski.
Vaikie kohtalo
Источник:
Oma mua. № 9, 10, 2018, с. 9, 9
Mihail Bubnovski
Vaikie kohtalo
карельский: собственно карельское наречие
Новописьменный севернокарельский
Karjalaisen koulun opaštajan päiväkirjoista
Männyön 1911 vuuvven šajekuušša miun oli pakko käyvä Kemin kaupunkissa. Tämän Kemin matan välttämättömyš aiheutu kuin virallisista aseista, niin ni henkilökohtasista. Enšimmäisenä tarkotukšena miula oli käyvä Kemin-Aleksanterin opisto-ošaštoh ta šuaha šen kirjutuštarvikkehien varaštošta muutoma opaštujavihko, oppikirjoja ta muššetta. Huomuan šulkuloissa, jotta Kemin-Aleksanterin opisto-ošašto ei työnnä kouluih kirjutuštarvikkehie oppivuuvven alušša, šentäh kun še on mahotointa tieolojen takie, kun työntäy niitä šilloin, konša ašettuu rekikeli. A rekikeli ei ašetu Karjalašša pimiekuun loppuh tahi äšen talvikuun alkuh šuaten, toisin šanoin, kuni ei jiävytä järvet ta šuot, kumpasie myöten šuurin piirtein kuletahki karjalaiset tiet. Rospuutta-aika keštäy puolešta kuukauvešta kahteh kuukauteh.
Šuurena haittana rekikelin ašettamista varoin Karjalašta Kemin kaupunkih on vielä i Kemijoki, mitä pitäy ajua yli Ušmanan kylän läššä, puolta virštua alempana kuuluista Ušma-koškie. Šiinä kohašša joki virtuau hyvin ruttoh ta tavallisešti ei jiävy šyväh talveh šuaten. Piettyäkšeh jiä, toisin šanoin ašettuakšeh joven poikki jiäšilta, Ušmanan kylän talonpojat luajitah niin: hyö vuotetah, kuni ilmeššytäh leviet ta lujat rantajiät, šahatah yksi niistä ta ašetetah še rantajiä joven poikki. Šattuu niinki, jotta šahattu rantajiä katkieu nojautuon rantoih, ka još še keštäy, niin kahen–kolmen pakkaispäivän jälkeh tulou melko kovakši
šillakši…
Ka myöššyn miun Kemin matan tarkotukših.
Toisena tarkotukšena miun piti šuaha Kemin-Aleksanterin opisto-ošaštošta šajekuun palkka. Ošašto joka kuukauši työntäy miun palkan kyläh poštin kautti. Ka šen takie, kun rospuutta-aikana Karjalašša pošti ei toimi, mie joutusin vuottamah šajekuun tilie talvikuuh šuaten. A još ottua huomijoh, jotta miun palkka on pieni, a Karjalašša kaikki elintärkiet tavarat makšetah äijän šekä iče karjalaisetki ollah köyhie, ni miun olis ihan šopimatointa vuottua palkkua niin pitälti. Šen lisäkši miun piti oštua Kemin kaupunkista kuta-mitäi ruokua.
Voijärven kyläššä, missä mie ruan opaštajana, ei ole ieš pientä kauppuakana, šentäh kaikki ruokatavarat myö, Voijärven eläjät, jouvumma oštamah šuurin piirtein Kemistä.
Mie piätäkauten kirjutan kaikista omista henkilökohtasista aseista, jotta tällä keinoin esittyä Karjalašša ruatajien opaštajien oloja kokonaisuošša. Lisyän vielä omih henkilökohtasih asieloih kirjojen tarpehen. Karjalašša hyvien kirjojen puuteh on kaikista kipein kohta. Vain ne lukijat, ket eletäh lähellä Kemie, ollah paremmissa oloissa ta voijah täyttyä omie henkellisie vuatimukšie.
Niin jotta miun piti männä ta mie läksin.
Voijärveštä Kemin kaupunkih šuaten on tavallista laškie 57 virštua. Ohittuakšeh tämä matka pitäy ajua Voijärveštä kolme virštua järvie myöten, šiitä aštuo jaloin 37 virštua ilkietä tietä, kymmenen virštua ajua Kemijokie pitin ta loppujen lopulta vielä aštuo šeiččemen virštua.
Kaikista vaikeimpana on matka Ušmana-Voijärvi-tietä myöten, min pivuš on 40 virštua. Niistä Ušmana-Voijärvi-tien virštoista šuunnillah on:
1) šuorua tietä, kumpaista voit kulkie kärryllä – kolme virštua,
2) likaista tietä – kahekšan virštua,
3) likaista notkieta tietä ilman šiltoja – kakši virštua,
4) tietä, mi kulkou loppumattomie kivičärkköjä pitin – kolme virštua,
5) tietä, min eštienä ollah juuret, kepit, kivet – 12 virštua,
6) tietä, mi kulkou šoita myöten välttävien šiltojen kera – kahekšan virštua,
7) tietä pitkittäisien kakšihiršisien šiltojen kera likasissa paikoissa – yksi viršta,
8) Voijärvie pitin – kolme virštua.
Šemmoista tietä kešällä voit aštuo jaloin tahi ajua heposella. Tavarua vejetäh takarejellä ottaen huomijoh, jotta yhteh heposeh voit kuormittua vain viisi puutua.
Još matkalaisella on vähän kamppeita, ei enämpi kahta puutua, niin hiän iče voit istuo šatulašša heposen šeläššä. Täššä tapahukšešša matkatavarat juatah kahteh ošah ta šivotah šatulah heposen molommin puolin. Šemmoni liikehkeino on välttävä kuin matkalaisella, niin ni šuattajalla. Enšimmäini voit ajua koko matan, a toini huolettomašti aštuu heposen peräššä ta pikkusen jouvuttau šitä.
Toini juttu šattuu, konša tavarat vejetäh takareješšä. Enšimen kamppiet pitäy oikein hyväsisti šituo. Šiitä šuattajan pitäy aina kulkie heposen peräššä ta joka minuutti pijellä takarekie, jotta še ei kuatuis. A matkamieš poloni! Hiän joutuu hyppimäh hirreštä kiveh, kiveštä mättähäh, mättähäštä likah, šiitä tuaš kiveh ta niin ielläh.
Mie kačoin paremmakši aštuo tätä tietä jaloin, mitä račaštua heposella. Piätökšen šyynä oli ni rahapuuteh.
Enšimmäisenä päivänä mie aššuin Ušmana-Voijärvitien kaikki 40 virštua ta jäin yökši Ušmanan kyläh. Ušmana-Voijärvi-tie kulkou tihietä meččyä myöten loittuona taloista. Noin kešellä matkua, Polovina-paikašša, on kakši kämppyä. Nyt šiinä on järješšetty semstvon ašema, missä voit levähtyä, še hyvin helpottau matkua.
Šeuruavana päivänä aikaseh huomenekšella mie tilasin Ušmanan semstvon ašemalta rattahat ta puolipäivällä tulin Kemih ajuon kymmenen virštua venehellä ta aštuon šeiččemen virštua jaloin.
Kemissä mie olin melkein vuorokauven. Miun matka jälelläh oli vaikiempi.
Šiä muuttu vuottamatta, alko pakkaistua. Mie varasin, jotta milma tavottau rospuutta.
Mie tuaš tulin Kemin semstvon ašemalla ta ilmotin omašta meininkistä ajua Ušmanah. Ašeman pitäjä varotti:
– Tänäpiänä teijän ei šua lähtie!
– Mintäh?
– Meilä karpassu poštin kera mäni.
– Onko teilä vain yksi karpassu?
– Luatuvuatimukšen mukah še on yksi.
– Ka še vet on šopimatointa matkalaisilla?
– Emmä tiijä mitänä. Meilä on luatuvuatimuš... meilä luatuvuatimukšen mukah... meilä luatuvuatimukšešša... jo korkiemmalla iänellä alko höplöttyä ašeman pitäjä.
Miun ei jiänyn mitänä muuta, kun lopettua pakina ta vuottua omua vuoruo.
Šeuruavana päivänä mie istuuvvuin kärryh ta käsin hevoismieštä männä ajamah.
– No, Mar’uha, vietkö meijät? kiänty hevoismieš heposen puoleh.
Še ei ni liikaha. Hevoismieš ahkerašti ropši šitä ohjakšien päillä. Še autto.
Myö läksimä liikkehellä. Ajoma likaista hauvakašta tietä Nisan kyläh šuaten šeiččemen virštua – kakši tuntie, a šiitä karpassušša Ušmanah šuaten. Ušmanan kylä šeisou Kemijoven vašemmalla rannalla. Meijän piti ajua joven poikki. Mie olin šoutajana, a miun uuši šuattaja otti heposen ohjakšista kiini ta šanuon “No, Jumala varjelkah”, veti šitä veteh. Myö läksimä karpassušša rannašta, a heponi, kumpaista šuattaja piti ohjakšista, ui venehen peräššä. Niin ni mänimä joven toisella puolella.
Šuattaja juohatti šormella miun matkatavaroih ta kyšy:
– Äijänkö teilä on tavarua? Višših, on enemmän, mitä viisi puutua?
Mie vaštasin, jotta on puutua nellä.
– Missä še nellä. Tämä luatikko painau kolme puutua viisi funttie, a vielä on äijän mitä muuta.
– Mistäpä työ tiijättä, jotta tämä luatikko painau kolme puutua viisi funttie?
Hevoismieš ei vaššannun. Šiitä šano:
– Myö niin viessasima... Mitein še, ilman šitä ei šua. Niätšen, mimmoni tie on. Vet heposen šemmosilla jykeillä kamppeilla voit pilata ta niin pois päin.
Šelveni, jotta Ušmanan ašeman pitäjillä on tapana viessata matkalaisien tavarat. Ta jotta yhteh heposeh voit kuormittua vain viisi puutua, enemmän ei šua. Yhet miun tuttavat kerrottih, jotta heistä otettih liika rupl’a vain kaheštakymmeneštä funtista, mit oltih viittä puutua yli.
Liikahtima. Miun tuaš piti aštuo jaloin pitkyä ilkietä tietä pitin. Mie jo totuin šen tien hankalukših ta aššuin melko hyvällä mielellä. Hölmisteliyvyin mie vain šilloin, konša hevoismiehen huomuamattomukšien takie takareki kuatu ta kaikki miun matkatavarat vetäyvyttih muata myöten. (Tavarojen luvušša oltih muun muašša ni kallehet kirjat, mit mie otin lukomista varoin Kemin opisto-ošaštošta. Matalla kirjat pilauvuttih.)
Myö aštuma piettymättä jo kahekšatta tuntie. Vaipuma. Mie kyšyin hevoismieštä:
– Montako virštua meilä vielä jäi aštuo?
– Kohta jo tulemma, virštua nellä.
Aššumma vielä tunnin, ka järvie ei nävy ta ei nävy.
– Ka konšapa myö jo järven rantah tulemma? kyšyin mie käršimättömäšti.
– Vielä viršta jäi, vaštasi šuattaja ta lisäsi: – Meijän karjalaiset virššat ollah pität, niitä iče piru mittasi.
Loppujen lopulta tulima järven rantah. Šielä ašeman pitäjillä on oma karpassu matkalaisie varoin. Šattuu, jotta karpassu otetah matkamiehet ta ei tuuvva jälelläh. Šilloin järven rannalla šytytetäh ropivo, še on merkki Voijärven kylän eläjillä, jotta tuotais karpassu.
Toičči šuat vuottua šitä karpassuo kakši–kolme tuntie ta enemmänki, kuni voijärviläiset ei huomata signali ta ei sualiuvuta polosien ološta. Hyvä, još šiä on melko hyvä, voipi vuottuaki, ka konša šattuu vihma, erityisešti šykyšyllä, niin jokahini vuottajista – olkah hiän Voijärven kyläštä tahi toisešta – moittiu voijärviläisie, jotta hyö miteinkänä tähä päiväh šuaten ei voija rakentua järven rannalla ei ainuoštah kämppyäkänä, ka hoti kotua, jotta matkalaisen ois missä peittäytyö pahašta šiäštä.
Meijän onnettomukšekši karpassu oli viety. Še oli enšimmäini paha asie. Toisekši “hyväkši” järvi oli jiätyn: päivä oli vilu ta tuuletoin. Myö hämmäštymä ta emmä tietän mitä ruatua. Ašettua tuli rannašša oli tyhjänpäiväistä: myö olima varmat, jotta kenkänä ei rupie murtuamah jäitä, vet hoti še oliki hoikkani, ka kolmen virššan matalla veneh vois tarttuo jäihi.
Meilä jäi kakši varianttie – myöštyö jälelläh Ušmanah tahi kiertyä Voijärven ympäri ta ajua niin kahekšan virštua liikua. Miun onnistu šuoššutella hevoismieštä roheta toiseh varianttih.
Myö läksimä ajamah järven ympäri. Alko pimetä. Myö kuulima, jotta järven luona on polku matkalaisie varoin, ka emmä voinun löytyä šen tien jälkijä ta ajoma šummanmutikašša mečän šakeikon läpi järven rantua pitin. Mie vejin heposen ohjakšista, a hevoismieš kirveš kiäššä raivasi tietä.
Oli pilkkosen pimie, a meijän piti aštuo vielä noin nellä virštua ta myö oikein vaivautunoina kuiteski jatkoma puhistua tietä, pikkuhil’l’ua aštuma etehpäin ta loppujen lopulta tulima kyläh.
Mahotoin, muokallini matka! Ka, kuin opaštau šananlašku, nämä ollah vain kukkaset, a marjaset še ieššä vuotetah. Ihmiset, kumpaset ajetah Karjalan šyvyöh, käršitäh vielä kauhempie epämukavukšie. Šemmoni on opaštajan kohtalo Karjalašša.