Тексты

Вернуться к списку | редактировать | удалить | История изменений | ? Помощь

Kauron eväškesseli

Корпус: младописьменный подкорпус

Младописьменный севернокарельский, художественные тексты

Источник: Jyrki Galaktionov, Oma mua. № 12, (2018), с. 11

Kauron eväškesseli
(карельский: собственно карельское наречие)

Elipä kerran eryähäššä meččäkyläššä Kauro-nimini mieš omah akkah kera. Heilä oli liävä täyši lammašta, pari lehmänkantturua ta kakšikešäni härkävasikkakaikkijah puolisenkymmentä mönkyjyä. Lisäkši pirtillini lapšenpampuroita. Oli eletty šitä tahtie, jotta lapšie oli tullun vuosi ta vuotena. Eipä šiinä Kauro ošannun olla huolettah, ei huolet huhmareh joutan. Ei elo tullun eččimättä eikä kala jalan kaštamatta.
Työtä Kaurolla riitti aina. Varšinki kun kešä oli parahillah, kulahtan jo melko pitällä, Kauro ei joutan lojottelomah šiäret šeinällä ta šylekšimäh lakeh, još mieli löytyä einehtä tällä pamperokarjalla, mieli joukko jouvuttuašuaha piä piän tašalla, korva korvan korkevuolla.
Niinpä eryähänä päivänä ihan huomenekšešta Kauro piätti lähtie heinäniityllä, pitihän šuaha kontuo karjalla, kortta korren purijoilla. Ta tokihan Kauro tiesi, jotta kenen jalka kapšau, šen šuu n’apšau. Jo illalla hiän oli käšken naisellah laittua kesselih viikon evähät. Ta niin huomenekšella hiän löi kesselin šelkäh ta läksi harppimah.
Kontti tuntu melko jykieltä. (Täššä huomautan, jotta iče mie en ollun tuota näkömäššä, vain Vuokkiniemen perukan rahvaš on kerton tuoštašukupolvešta toiseh, totena kuin vetenä. Miksipä ihmisie ei uškois). Kun Kauro piäsi kotiaijan ulkopuolella, hiän piätti tarkaštua, jotta mitä piruo še emäntä oli kesselih šotken, kun še oli niin mahottoman jykie. Niinpä mieš pötkähti aitaviereh körmylläh, keritteli kesselin auki ta alko tarkaššella, mitä šielä oli, kun še ihan olkaluita tukkuh puristi. Mäne tiijä, još še vihoissah olis šinne kiven rutkannun. Ka vaikka kuin Kauro olis šyynän kesselin šisuštua, ei šieltä mitänä liikua löytyn.
Ka šiinäpä Kauron piähä tuli viisaš ajatuš. Mitäpä hiän rupeis jykietä kesselie kantelomah pitkie matkoja, eiköhän ole parempi, kun tyhjentelen šen täššä, šyön kaiken šuuhuni, n’apistelen nuamahani. Niin Kauro puputteli hil’l’akšeh kesselin tyhjäkši ta nošti šen veräjänkorvah rippumah. Eihän tyhjällä kesselillä ollun mitänä virkua matalla.
Niityllä piäštyön Kauro tunti luissah, jotta vaipun on. Matka oli pitkä ta päiväniki paistua rehotti ihan mahottomašti. Hiki virtasi ta mahaki ei ollun vielä kevennyn ollenkana. Kauro piätti vähäsen huokaissa, tuumaili, jotta kyllä še lepo kuuluu hulluillaki, varšinki tuommosen matan ta tuommosen aterian jälkeh. Eikä še lepo luaji pahua viisahillaki. Kešä on pitkä, on vielä aikua viikatehtaki heilutella.
Niityn laijašša oli vanha heinälato. Kauro harppi šinne, keräsi nurkista viimevuotisie heinänjättehie kašah ta rojahti ihan pitin pituuttah heinillä, löi luut šuorakši Ta kyllä še tuntu mukavalta, ihan halutti hyräillä, vaikka oliki vaipun pitkyä matkua harppiessah.
Vain jo hetken kuluttuo miehen ajatukšet oltih jo kokonah toista luatuo. Hyvähän täššä olis šiäret šuorana lojotella, ka pitkäki kešä taitau tällä tavalla käyvä lyhyökši. Pitäy panna hiemat heilumah, ryhtyö kovih hommih. Hiän löysi latoh peitetyn viikattehen, laitto šen tuliteräkuntoh ta pötki niityllä.
Näin reippahin mielin alko Kauron heinänteko. Huomenekšella kaštien aikana hiän niitteli, lopun ajan kuivuali ta kanto kuivil heinijä latoh. Makuamiseh hiän varasi vain kolme–nellä tuntie.
…Ka kulu päivä ta toiniki jo alko kallistuo iltah. Tuoššapa Kauro totesi, jotta nälkä šyömättä tulou, vilu päivän paistamatta. Ta hiän paino kättäh tyhjyä mahalaukkuoh vaššen. Ta yhtäkkie hiän muisti, jotta joškuš oli ripuštan kuušen okšah pienen ryšäpahasen.
Jošpa še vielä kalan pitäy, Kauro tuumaili.
Hiän löysi ryšän ta ašetti šen lampeh laškovan joven šuuhu. Ka elähän huoli. Toisen päivän huomenekšella ryšäššä mörrötti kymmenkunta ahventa. Kauro paisti ne hiilillä ta popši šuuhuh, ta tyytyväisenä tuumaili, jotta nälkä še lappalaisenki ampumah opaštau. Hätä oli loittona.
Kun netälin piäštä Kauro istu täyven heinälavon kynnykšellä, oli hänellä nyt aikua ta aihetta jatkua kaikešša rauhašša enšimmäisen päivän järkeilyjäh.
Kun heinät ollah šuovašša, šilloin on kontuo karjalla. Ta kun on kontuo karjalla, šilloin on huolet pois. Ta kun heinät on šuatu, ei šilloin mäne šolmi šuuhu talvellaki.