Тексты

Вернуться к списку | редактировать | удалить | История изменений | ? Помощь

Onnellisen perehen istorija

Корпус: младописьменный подкорпус

Младописьменный севернокарельский, публицистические тексты

Источник: Tatjana Tupina, Oma mua. № 22, (2018), с. 9

Onnellisen perehen istorija
(карельский: собственно карельское наречие)

Tänä vuotena täyttyy 100 vuotta nuorisoliitolla. Mujejärven piirin kehitykšeh aina aktiivisešti ošallistu nuoriso. Miteinpä tänäpiänä eletäh 1970-luvun nuorisoliittolaiset?

LAZAREVIT REPOL’AŠTA
Viktor Lazarev šynty Rukajärveššä, missä šiih aikah eli nuori Lazarevin pereh.
A niin Lazarevin šukunimi on Repol’ašta päin. Viktorin ämmö ta ukko elettih Repol’ašša ennein vallankumoušta noššetušša talošša.
Viktorin muamo Ol’ga Rigojeva oli kotosin Koropista. Heijän pereh kärši karkotukšista: Ol’gan tuatto F’odor Aleksejevič Rigojev oli vankittu vuotena 1938 ta ammuttu Petroskoin lähellä. Vuotena 1955 Viktorin ukko oli reabilitoitu.
Viktorin tuatto Aleksei Nikolajevič, kuin ni monet muut repol’aiset, mäni šovalla ta otti ošua Stalingradin vapauttamiseh. Hiän oli nerokkahana muusikkonaruato Rukajärveššä taitojohtajana, a Šoutjärveššä muutoman ajan ohjasi vepšäläistä kuoruo. Šiitä hänet šiirrettih Tunkuon piirin Lehtah, ka miehen aina himotti myöštyö kotišeutuvilla. Niin 1950-luvulla Lazarevin pereh muutti Tulokseh, missä Aleksei ruato uitošša, piti vet šyöttyä šuurta perehtä. 1960-luvun alušša pereh myöšty Repol’ah. Kyläššä Viktorin tuatto ruato puunkuatajana, a šiitä šähkömiehenä.
Aleksei ta Ol’ga Lazarevien pereheššä šynty kymmenen lašta. Vanhin Viktor täyttäy tänä vuotena 70 vuotta, a nuorimmalla on 50 vuotta.
Tuaton nero ta hänen rakkahuš musiikkih šiirryttih pojallaki. Konša Viktor opaštu enšimmäisellä luokalla, tuatto opašti aikuhisie šoittamah haitarie. Poika toisie miehie rutompah opaštu šoittamah ta šiitä ajašta alkuan tämä musiikkišoitin on aina hänen elämäššä.
Šeičenluokkasen koulun lopetettuo Viktor opaštu haitarinšoittajan kurššiloilla Petroskoin musiikkiopistošša. Šiitä hiän ruato Repol’ašša kahen päiväkojin musiikkijohtajana ta Kulttuuritalošša. Šakšašša armeijašša ollešša nuori mieš opaštu šoittamah saksafonie, konrtabassuo, kitarua.

AKTIIVINI NUORISOLIITTOLAINI
Vuotena 1966 Zina Frolkina lopetti Segežan liäketiijollisen opiston ta tuli Lušmah (šilloin kylä kuulu Segežan eikä Mujejärven piirih).
Neičyt heti miärättih felššeri-šynnytyšpunktin johtajakši. Mieli piäššä loittoseh kyläh piti enšin ajua autolla Repol’ašta Tulokseh, a šiitä jo Lušmah šuaten laivalla. Jo šiih aikah kyläššä eli melko vähän rahvašta, ka joka pereheššä oli viisi–šeiččemen lašta, niin jotta nuorella felššerillä riitti työtä ta vaikehukšie. Vuuvven piäštä Zinaida muutti Repol’ah ta ruato pol’ničašša tervehyščikkona, lapšienliäkärin apulaisena.
Šilloin kyläššä oli äijän nuorisuo, elämä kuohu ta joka päivä toi mielihyvyä. Šykyšyllä alovehellisen nuorisoliittojärještön šihteriksi valittih Zina. Järještö yhisti nuorie prihoja ta neiččysie, ket ruattih eri laitokšissapoštissa, pol’ničašša, Kulttuuritalošša. Nyt Zinalla ei jiänyn yhtäkänä vapuata minuuttie.
Neičyt oli mukana nuorisoliittolaisien matoilla lähikylih (Omelieh, Šuarenpiäh, Tulokseh, Lušmah, Kiimasvuarah) konserttiohjelmineh, luventoineh, tanššinehkešällä polkupyörällä, talvella šukšilla.
Joka pyhäpäivä oli varattu, piti auttua lespromhosilla. Talvella nuoret poltettih okšie tel’ankoilla, puhissettih lumešta puut, kumpaset oli valittu kuatamisekši. Tel’ankoilla piti ajua rejellä, mitä veti traktori. Tietyšti, talkutöillä aina oli riittäväšti pakinua, kitaran šoittuo, lauluo, čäijyö ropivon luona. Kevyällä piti šiivota alovehta, issuttua puita. Kešällä nuoret autettih tukinuitošša, a šykyšyllä kaikin yheššä korjattih šatuo.
Šen lisäkši Zina ošallistu konserttiohjelmih, eri kilpailuih, kirjallisušillaččuloih, lukijakonferenššiloih, kuoron harjotukših, kešällä melkein joka päivä nuoret pelattih korita lentopalluo, a šuovattana ta pyhänäpiänä oltih tanššijaiset... Muissellen noita aikoja Zinaida Nikolajevna šilmissä nuorenou.

MONIVÄRINI ELÄMÄ
Vuuvven 1968 talvikuušša Zina tuttavuštu Viktor Lazarevih.
Tämä tapuamini yhisti nuorien elämät, ka še ei tapahtun heti. Repol’ašta Zina läksi Moskovan alovehella, missä eli hänen veikko, ta ruato šielä pol’ničašša. Še aika oli täynnä kirjasie ta harvinaisie tapuamisie Viktorin kera, višših elämä tarkašti heijän tuntehie.
A Repol’ašša Viktor tuli Zinan tilah nuorisoliittojärještön toiminnašša. Šiih aikah, muistelou Viktor Aleksejevič, tanššijaisissa ei ollun kunne omenan kirvota. Kuoroh kävi noin 60 henkie. Kollektiivi ošallistu eri kilpailuih. Hyö iče peruššettih vokali-intrumentalini yhtyveh ta omin käsin luajittih kitaroja šitä varoin. Mujejärven piirin ainut ta enšimmäini saksafoni oli Repol’aššakyläläiset iče ni oššettih še. Nuoriso oli hyvin aktiivini: hyö luvettih runoja, vietettih konserttija, ilahutettih omilla neroilla ei ainuoštah omakyläläisie.
Vuotena 1971 Repol’ašša piettih Viktorin ta Zinaidan hiät. Viijen vuuvven piäštä Viktor Lazarevilla ehotettih ruato Mujejärven raikomissa ta niin pariskunta muutti piirikeškukšeh. Vuosien mittah Viktor ruato lespromhosissa, Kultuuritalošša, šiitä häneštä tuli šäještäjä ta Mujejärven rahvahankuoron ohjuaja.
Zinaida Lazarevan työelämäššä oli ruato pol’ničan lapšienošaštošša tervehyščikkona, šiitä hänet kučuttih töih piirin Rekisteritoimistoh. Vuosina 1999–2012 Zinaida Nikolajevna oli Mujejärven sosialipalvelujen keškukšen johtajana. Zinaida koko elämän laulau ta tietyšti hiän on Mujejärven rahvahankuoron yksi aktiivisista ošanottajista.
Lazarevien pereheššä šynty kakši tytärtä Ol’ga ta Jekaterina. Nyt molommat eletäh ta ruatah Petroskoissa, molompien perehissä on kakšin lapšin. Vanhin punukka Maksim jo ruatau ta opaštuu yliopiston ulko-oppilaitokšella. Kira-tyttö opaštuu yhekšännellä luokalla, a nuorimmat Maša ta Nazar vielä ollah lapšientarhan kašvatit.
Zinaida Nikolajevnan kakši piäharraššuštalaulut ta kirjatkuletah hänen elämäššä rinnakkah. Šen lisäkši Lazarevit tykätäh luontuo ta rikeneh käyväh meččäh marjua poimimašša ta šientä keryämäššä, kalaššukšella ta levähtämäh. Tänä talvena pariskunta monta kertua nähtih sel’l’alla.
Kaččuon tämmöseh tavalliseh, ka šamalla vaikiehki Lazarevien onnellisen perehen elämäh mie maltan, jotta vain onnellini ihmini voit luatie onnellisiksi toisie ihmisie. Mimmosena myö niämmä meijän elämyävärikkähänä tahi muššanvalkienariippuu jokahisešta meistä. A vet muajilma on monivärini ta täyšiarvoni, pitäy vain elyä ta iloil’l’a uutta päivyä.