Тексты

Вернуться к списку | редактировать | удалить | Создать новый | История изменений | ? Помощь

Mokki

Mokki

карельский: ливвиковское наречие
Новописьменный ливвиковский
Suarnua-vuarnua

Eläy pogostal köyhy leskiakkaine.
Hänel on poigu, nimi on Mokki. Hänel on ylen köyhy eländy i lähtöy papile kazakakse tariččemahes.
Buat’ušku, ota minuu kazakakse, ei ole leibiä syvvä.
Buat’ušku sanou:
Voibi ottua, poigu, vuvvekse otan, sada rubl’ua palkua, otan!

Rubieu Mokki kazakakse vuvvekse. Ruadau vuvven.
Buat’ušku, anna nygöi čottu!
Vot, Mokki-poigu, sanou, – voinnet varrastua minul koiran, sit annan kaksisadua, a ku et voinne varrastuavuvven palkua et sua.
Tulou kodih itkijen muaman luo:
Muamo, nygöi on yksi lehmy eluo, dai sen minä išken, ilmai ruavoin minä papis, palkua en suahäi minul palkua maksa ei.

Muamo itköy:
Yksi lehmy on dai sen nygöi išket!

Ottau veičen, menöy tahnuoh, išköy lehmän. Ottau nahkan lehmäl umbinazen, kui oraval. Vuottau yönaijan. Ottau nahkan, astuu papin pihale. Kui häi eli papilluo vuvven, koiru, tiettäväine, tunzi händy, haukunuh ei. Häi otti, avai dai jätti sinne lihua. Koiru n’ulahtih sinne sydämeh. Häi otti koiran, sidoi i tuli kodih.
Nouzou pappi huondeksel, astuu Mokilluo:
Varrastitgo, Mokki, koiran?

Varrastin, velli, buat’ušku!
Anna koiru iäre da tule illal čotale!
Tulou Mokki illal, ga:
Vot, Mokki, toine zaduačču sinulles.
Minä istummos ikkunpieleh, muatušku istuihes toizeh, den’gat roitah stolal. Voinnet varrastua den’gat, annan kolmesadua, a ku et voinne varrastua, sit vuvven palkua et sua.
Tulou . Mokki smiettiy, kui papil ottua den’gat. Menöy kalmoil i kaivau pokoiniekan verekseh pannuh muaspäi i sellittäy omih sobih. Tuou pokoiniekan da panou ikkunpieleh. Muatušku ku kačahtah dai sanou:
Buat’ušku, kačo, Mokki tuas on!

Buat’ušku kui kačahtau:
Muatušku, mene tuo orožu!

Muatušku tuou orožan. Pappi ottau da ambuu pokoiniekkah.
Nygöi, sanou, – piäzimmö sit, den’gua ei pie maksua. Nygöi läkkä lykkiemmö jogeh.
I lähtietäh lykkiämäh jogeh. Kuni pokoiniekkua suatetah, Mokki škatulkazen ottau i kodih menöy. Tullah pappi i papad’d’u jogeh lykkiämäh, ga škatulkua den’goin kere stolal ei ole.
Hyö itkietäh:
Vot pahoin myö ruavoimmo.
Kuni ukseh ymbäri menimmö, Mokki ikkunaspäi den’gat otti. Nygöi den’gat i kai lykkäimmö jogeh!
Ei pappi tirpa, yöl astuu Mokin muamalluo.
Koisgo on poigu?
Kois on!
Pappi ihastuu. Tulou Mokki.
Otitgo den’gat?
Otin, buat’ušku!
Anna den’gat järilleh, tule huomei čotale.
Mokki ku oli česnoi ruadai, häi andoi kai den’gat papile. Astuu ihastuksis papilluo: “Andau nygöi pappi čotan!”
Pappi sanou:
Mokki, voinnet gu varrastua minuu iččiedäni, sit annan viizisadua, a ku et voine, vuvven palku sudre menöy!

Mokki päivän duumaiččou, kui pappi varrastua. Tulou . Menöy kirikköh kelloden’goih i rubieu zvonimah. Hypättih rahvas, juostih kirikköllyö, kyzytäh:
Ken zvoniu?

Zvoniu Heityi Jumal taivahaspäi. Teijän pogostal on ylen božestvennoi pappi, taivahah händy pidäy. Mengiä viegiä papile viesti, anna ottau muatuškas prošken’n’an i tuou kai den’gat, Jumal ottau hänen taivahah!
Menöy kirikköstuarostu i sanou:
Buat’ušku, heityi Jumal taivahas, tuli sinuu ottamah da käsköy tuvva kai den’gat.

Muatuška itköy:
Kuibo nygöi minä elän, ku otat kai den’gat kerale?

Nellisadua senčois pualičal padazes, niidy Jumal ei tiijä!
A Mokki senčois kuundelou. Vai pappi da kirikköstuarostu lähtietäh kirikköh, Mokki enne heidy juoksou kirikköh. Pappi nouzi kellojalgoih:
Oho hospodi, viego minä teile päin?

Nouzou ylähäkse i Jumalale jalgoih:
Hospodi, nygöi minä sinun!
Vie uaduh libo ruajuh!
Toitgo kai den’gat?
Kai toin.
Kielastat, Jumalas peittiä et sua! Nellisadua padazes tuo iäre!
Tulou buat’ušku muatuškalluo:
Anna kai den’gat, eiga ni taivahah ei ota!

Jätä hot’, buat’ušku, viizikymmen rubl’ua zuaharniččah!
A Mokki kai kuuli senčoispäi. Lähtöy pappi Jumalalluo, a Mokki sie vuottau. Pappi sanou:
Hospodi nygöi kai den’gat toin!

Kielastat, buat’ušku, viizikymmen rubl’ua zuaharniččah jäi! No niijen täh, anna jiäjäh muatuškal, a myö sinun kere lennämmö taivahah!
Avuau nahkan, käsköy papin sinne. Menöy pappi nahkah. Mokki ylen hyvin krieppii.
Nygöi, buat’ušku, lendämäh lähtemmö.
Ottau pordahii myöte ku tujahuttau alah, pappi vai mukkie kiändäy. Pappi sanou:
En tiijä kunne viijah: uaduh vai ruajuh, no dielo Jumalan!

A Mokki toizis pordahis jyrähyttäy, dai kolmanzis. Pappi vaihospodilugou. Tulou alahakse da ottau olgupiäle da kandau papin kon’ušših da heittäy vazazelluo. Pappi sie mökkelöitti i nuorat vällendi. I nahkas sie n’ulahtih piä iäres. Vazaine otti dai suudu hänel: “O hospodi, kačo, anhelit tervehtitäh. Tiä anhelit ollah karvazet!”
Nouzi polvilleh da rubei kaččomahga on lehmy: “O, hospodi, kačo i meijän mul’oihut on tiä! Jumalan dieloine.”
Nouzou sie, tulou tahnuoh: “Ga täs on minun riiškaine.”
Tulou senčoih, astuu pertih: “O, hospodi, ga minun pertine on tiä!”
Muatušku hyppiäy gorničas:
Kus, urai, olet taivahas!
Omashäi kois olemmo! Mokki sinuu talutti.
Sit vaiku pappi sanoi:
En andanuh Mokile sadua rubl’ua palkuaannoin kai den’gat, da vie luut bokis murendin!
Anna nygöi Mokki eläy Jumalan ker!