Тексты
Вернуться к списку
| редактировать | удалить | Создать новый
| История изменений
| Статистика
| ? Помощь
Piippu
Источник:
Iro Pekšujeva, Oma mua. № 38, 2018, с. 11
Piippu
карельский: собственно карельское наречие
Новописьменный севернокарельский
Oli aika, konša šai kalaštua nuotalla, verkolla ta ken millä halusi. Meilä Miihkali-nuapurin kera oli yhtehini nuotta: heiltä puolisko ta meiltä toini. Kerran Miihkali tuli meilä ta šanou Juakko-tiätällä:
– Kyllä on kaunis ta tyyni ilta. Mujehkarjat ollah näkyy liikkehellä.
Juakko-tiätä oli vaiti, ei nimitä vaštan. Šiitä Miihkali jatko:
– Ka emmäkö lähe riehittämäh?
– Šitä olen jo ičeki ajatellun, Juakko-tiätä virkko ta kiänty miän puoleh. – Nyt tytöt pijan töpinäkši. Iro šoutajakši miula, a šie, Marina, Miihkalin veneheh.
Niin lähettih. Nuotta kiirehešti veneheh ta šoutamah ruttoseh. Äkkie Marina karjahti:
– Kaččokkua kun tuola šuuri mujehkarja matkuau!
Myö lisäsimä vauhtie. Venehet irti toisistah ta kiirehen kautti kiertämäh mujehkarjua nuotan šiämeh. Venehet yhissettih, väliverkko venehien välih ta tarpomet šoutajilla käteh, a miehet vetämäh nuottua. Kotvan aikua kuluttuo nuotta oli veneheššä, väliverkko niise, a povi toiseh veneheh mujehtineh. Puoli kakšikorvaista vakkua tuli niistä.
– Tämäpä oli šualis, šano Juakko-tiätä ta rupesi eččimäh piippuo.
Hiän kopeloičči kaikki kormanot, ečči veneheštä ta murisi:
– No piruko šen piipun vei!
A meitä nakrattau, emmäkä voi šanuo, missä piippu on.
Lopulta Miihkali nakrahti ta šano:
– Mitä šie ärjyt, vet šuuššaš on piippu!