Тексты

Natalja Gromova. Buaban lippahaine

подкорпус: публицистические тексты

Источник:

Oma mua. № 42, 2018, с. 8

Natalja Gromova

Buaban lippahaine

карельский: ливвиковское наречие
Новописьменный ливвиковский

Lapsinnu
tiezimmö
, mi
on
roindumua
. Tiijustimmo
sen
buaban
lippahan
vuoh
. Tämä
vahnu
lipas
seizoi
Tan’oi-buaban koin
gorničas
. Lippahan
kandeh
on
kleitty
kaikenmostu
čuajuvakkastu. Nämmien
vakkazien
kuvis
tiijustimmogi vakkinazis
lämmis
mualois
– Tseilonas, Indies
da
Kitais
.
Tepoiniemen kyläh
buaban
kodih
ainos
kerävyi
äijy
bunukkua
, viizi-kuuzi
lastu
yhteh
aigah
. Kezäl
lapset
viertih
muate vuiškale
. Sie
myö
kižaimmo
kartih
, bolbotimmo hil’l’akkazin
. Valgiet
yöt
oldih
, myö
kuundelimmo, kui
čirkuzet
čiristäh
ikkunan
tagan
da
pitkät
böbäčyt kradžistah
vahnan
koin
parzilois
. “Pitky
böbäččy”, kui
minun
muamo
sanou
niilöi
, on
puunsyöjy
.
Jogahine
meis
, bunukois
, huaveili
viertä
muate buaban
suurele
lippahale
. Vahnas
lippahaspäi
tuli
erinomaine
duuhu
. Oma
duuhu
oligi buaban
nieglotul kouftal
, hänen
talmukäzil – buabo
ainos
pastoi
midätahto
, kuni
oli
vägie
. Häi
nouzi
aijoi
, pastoi
piiruadu
, pani
kiehumah
samvuaran
. Sen
jälles
nostatti
minuu
da
sanoi
: “Tule
čuajuu
juomah
minunke
, jällespäi
voit
ližiä
muata
!”
Huondeksel
kyläs
ainos
tuli
nenäh
pastoksil
. Oman
armahan
Tepoiniemen duuhu
on
tervatun venehen
, niitetyn heinän
duuhu
. Minun
mieles
, lehmän
höštö
sežo
tuli
nenäh
hyväle
lapsusaigah
!
Enne
buabal
oli
mul’u
lehmy
Neidoi
, Neidoine… Se
oli
kirjavu
, mustu
valgielois
tačmois
. Sil
očas
oli
valgei
“tiähti
”. Meijän
kyläs
ei
olluh
ruspakkuo
lehmiä
.
Neidoi-lehmäl oli
häkkine Jukki. Lehmiä
piettih
arvos
da
vardoittih
, a
minä
elostin
lambahienke
. Lammaskarjan
vedäjänny
oli
Mustaine, minä
peitoči
annoin
sille
leibiä
. Buabo
čakkai
minuu
sendäh, laukkuhäi oli
loitton
, kolmen
kilometrin
piäs
kyläspäi
.
Vie
oldih
lambahat
Pilkoine, Pikkaraine
, Tyttöine
… Bošil
ei
olluh
nimie
, sidä
kučuttih
“Bošikse
” libo
“Uruakse bošikse
”!
Kyläs
eli
Barinovan pereh
. Heil
oldih
kozat
. Myö
emmo
suvainnuh
heijän
uhtu, revustimmo
sidä
höštieh keppilöil
da
ajelimmo
sidä
iäres
. Sit
se
juoksi
meijän
jälgeh
kyliä
myöte
… Buabo
puolisti
lapsii
, dai
häigi piäzi
pagoh
, nouzi
aidah
meijänke
!
Jouksendelimmo kyliä
myöte
kogo
päivän
. Pakuimmo
, nouzimmo
da
juoksimmo
ielleh
. Äijy
kajoidu
oli
pellol
, sadoi
vai
lienne tuhanzii
, rinnal
oli
Kotkatjärven zvierifermu. Lapset
varaiteltih
niilöi
. Kirruttih
koval
iänel
– “Pu!”, buite
ammuttih
linduh
. Parvi
nouzi
lendoh
pöllästyksis
da
kirvotti
höyhenii
meih
niškoi
.
Myö
pystimmö
kajoin
sulgii
kartohkah
libo
bl’umbukkah da
lykimmö
niilöi
yläh
– ken
korgiembi... Buabo
suvaičči
kižata
meijänke
, hos
i
telmimmö
äijän
.
Konzu
myö
olimmo
lapsinnu
, buaban
lipas
ozuttihes
suurekse
. Myö
huaveilimmo
roija
täyzi-igähizikse. Nygöigi minä
tahtozin
avata
vahnan
lippahan
da
kiändyö
järilleh
lapsusaigah
. Peittyö
sinne
da
vuottua
, konzu
buabo
rubieu
kuččumah
: “Tule
čuajule
!”