Тексты
Вернуться к списку
| редактировать | удалить | Создать новый
| История изменений
| Статистика
| ? Помощь
Akimaine Jehki.
Heroilan Glimoi
Источник:
Oma mua. № 42, 2018, с. 11
Akimaine Jehki
Heroilan Glimoi
карельский: ливвиковское наречие
Новописьменный ливвиковский
Kerran minun tuatto mečäs oksien karzijes leikkai ičelleh polvenpeän. Mečäspäi vie vereksissäh tuli kodih, a toissa peän jo ei voinnuh kävellä. Päiveä jo menöy kolme, ei voi kävellä, saroal azuu haravoa, da i sengi gor’an ker.
Kerran istuu saroalharavoa azumas. Sih peädyy pihoiči astumah Čuuniemen Heroilan Glimoi. Glimoi sanou:
– Kačo vai, Stepan Akimovič on kois! Zdorov, velli!
A tuatto sanou:
– Tule, velli, terveh, tule, velli!
Glimoi kaččou, toatal on koadienseärys nostettu, ga sanou:
– Midäbo sinul on koadienseärys ylähän?
– Kirvehenkazal, velli, puutui tärpätä polvenpeädä, a nygöi en voi ni kävellä.
– Nu se on tyhjä dielo.
– Da-a, sinul ku ei ole kibei, ga se on tyhjä dielo, a minul on ičes kiini: pidäs olla niityl, a minä olen kois, a se päivät mittumat ollah heineä roata!
Silloi Glimoi:
– Anna tänne jalka. Da iče painaldah toatan jalgah da rubiou puhumah šupettamah.
Loppi šupetuksen, puhaldi da sylgi sih leikkavukseh da sanou:
– Nu nygöi sproavih!
A tuatto kodvazen istui, sit boabo kučui murginal. Toatto nouzi seizoi da opittelou polgie jalgoa moah, ga voibi polgie, ei ole moine kibei.
A toissa peän jo matkai niityl.