Тексты

Вернуться к списку | редактировать | удалить | История изменений | ? Помощь

Porajärveläzet

Корпус: младописьменный подкорпус

Младописьменный ливвиковский, художественные тексты

Источник: Nikolai Karpin, Oma mua. № 27; 28; 29, (2019), с. 11; 11; 11

Porajärveläzet
(карельский: ливвиковское наречие)

Joga ristikanzal on mustamal ristittylöi, kudualoi häi kunnivoiččou, suvaiččou libo muite mustau, kudamis himoittau mustella da sanella. Toinah ei joga toine ruohti kirjuttua moizis mustamal olijois rahvahis, ga minä panen sille allun. Tämä kerdomus rodieu Porajärven kylän 1950-1970-luvun tundiettulois eläjis.

Kaikis pienin

Kaikis pienimänny meijän Učastkal (Porajärven kyläs on kyläzii: Krasnii Bor, Učastok, Porajärven kylä, Akonjärvi, Meččyzavodan pos’olku.
Niilöi yhtistetäh toizet kyläzet: Ruskien boran da Učastkan välis on Hozvzvod, Učastkan da Porajärven kylän välis on Vojennii Gorodok da Raudutien pos’olku, Porajärven da Akonjärven välisPodgornaja, Akonjärven da Meččyzavodan välis on Koiran pos’olku, Meččyzavodan jälles on Himleshoz. Porajärven kylä on enämbi 10 kilometrii piduhuttu) oli minunke yhtes kluasas opastujan Valerka Nel’minan tuatto. Valerkan muamo oli korgiembi kazvol hänen tuattua. Meijän brihaččuloin paginois vahnembi Nel’min oli kazvon miäränny. Myö verdailimmo brihaččuloiongo madalembi libo korgiembi Nel’minua. Sidä, kudai oli jo korgiembi Nel’minua, piettih kunnivos. A kuibo toizin, ruavastu mužikkua on suurembi!
Meijän susiedu Genka Naumov rubei ruttoh kazvamah, konzu opastui viijendes kluasas. Olengo korgiembi Nel’minua? muokkai Genkua kyzymys.
Lemboi vedi händy miäräilemäh kazvoloi yhtehizeh kylyh. Se seizoi joguzen rannal. Sit joguzes ruttoh verdai ruostienkarvaine vezi, se langieu Suna-jogeh.
Kai oli oigieh, saneli jällespäi Genka. Myö mollei olimmo jallačittah.
Alasti olii Genka peitoči tuli lähembä alasti olijua Nel’minua, kudai sil aigua valoi vetty tuazah. Särizijäl käil Genka luadi ilmas liinien omal piälakal Nel’minan piälakale. Yhtelläh Nel’min smekni huigiettoman “miäräilijän”. Häi ruttoh kiändyi ruskeikarvazele Genkale ezin da löi kulakal kouhkoloin uale. Genka hypähtihes vuottamattomuttu da vaikkani lähti iäre. Nel’min hos i oli kazvol rouno brihačču, ga nahkan ual hänel “kižattihmiehen lujat lihakset. Kui Genka kesti Nel’minan iškun, niken ei tiijä. Vai ylbeillen sanoi:
Yhtelläh olen korgiembi.


Kaikis vägevin

Kaikis vägevimänny piettih Kaširinua.
Hänen pereh muutti tänne elämäh Ven’alpäi, häi kodvazen aigua eli meil Učastkal, sit muutti kunnetahto muijale. Kaširin ei olluh korgei kazvol, ga oli luja. Hänen sinizil verisuonil “kiindieh sivotutlihakset odva synnyttih paijan hiemuah. Erähiči mužikat iškiettih kihlat, ken menettäy kihlois, se ostau “valgiedu”. Meččypunktan garažas kihluniekku Kaširin koppai mečänvedomašinan tagaos’s’an da kandoi sen laukkah, kudai oli kylän keskučas. Se oli 400 metrin matku, ei vähembi! Häi seizoi jygei os’s’u hardieloil da rouno ku školaniekku puašitti myöjiä viessuamah sidä. Myöjy ylen äijäl varai viesois. Se oli ainavo laukku da ainavot viesat kyläs. Yhtelläh andoi Kaširinal viesata os’s’u. Häi varovazesti pani sen viesoile. Viesat ozutettih enämbän 120 kiluo. Sil samal taval Kaširin toi os’s’an järilleh garažah. Sen jälles mužikat (puaksumbi humalas olles) opittih ruadua Kaširinan jytyi. Tyhjy ruado! Loitomba garažan veriädy os’s’u ei eistynyh.

Vie kaikis vägevimis

Enne Kaširinua kaikis korgevimannu da vägevimänny oli Volod’a Jan’uk. Minun vahnembat vellet saneltih, kui meijän kyläh 1950-luvul kävyi eräs vägimies, hänen liigunimi oli Bedila. A toinah se oli hänen sugunimi Enne minä äijän luvin Ven’an vägevimis miehis: Ivan Poddubnois, Aleksandr Zasses, Gakkenšmidtes. Vellet saneltih minul meijän kylän erähäs šeikas. Se mustoitti enne vallankumovustu olijoi päivii, konzu tsirkas ruadajat vägimiehet kylii myöte matkustelles ezityksien aigua käskiettih rahvasjoukon kudailienne ristikanzu lavale, ku miäräilläken vägevembi.
Silloi meijän pol’oskan gigantu Volod’a Jun’uk kodvembi kaikkii kylän mužikkoi pyzyi parrel toruamas vierahan vägimiehen kel pieluksil.
Aijan mendyy minun velli saneli: “Volod’a Jan’uk erähän kerran tuli meijän tuatan vastah, ga meijän tuatto voitti hänen”. Kui tuatto luadi senvelli ei ellendännyh, ga omin silmin nägi, ku voitti. Meijän tuatto ei olluh järei, kui Volod’a, i oli äijiä vahnembi händy. Ga häi oli frontal diviizien tiijustelijannu, hänel on medali “Rohkevuos” (“Za otvagu”) da “Ruskien tiähtenordenu. Täs, kačo, i voiton sellitys.

Kaikis rohkevin

Minun lapsusaijan dovariššu on Kol’ka Savčenko.
Meidy mollembii yhtes oli vägevembi Kol’kan sevoitar Genka Naumov. Ga vägevembi Genkua löydyigi. Se oli L’us’ka M’akkijeva. Sen myö tiijustimmo, konzu toraimmo lumes. L’us’ka silloi voitti meidy kaikkii, Genkangi. Aiga toračču häi oli! Häi oli vähästy vahnembi meidy da pieni kazvol. Myö varaimmo händy niärittiä.
Surmu pidäy silmäl rohkieloi. Monen vuvven peräs, en jo musta, ken saneli, ku L’us’ka kuoli, häkki puski hänen. I minä smeknin: vet’ L’us’ka sai surman sendäh, ku ei perävynnyh ärevynnyös häkis. Ei petties hänen tuattah karjalaine Nikolai Gerasimovič ainos sanoi: “Bil bi moja L’us’ka mužik, on bi pokazal po dolinam i po vzgorjam!”

Kaikis kestävin

Kaikis kestävimänny humalniekannu monen vuvven aloh oli Grigorii F’odorovič Šišalov.
Tavan mugah mužikat iškiettih kihloiken enämbän juoukylän syöndypertis ruadopalkan suaduu. Konzulienne nuori Šišalov tuli eččimäh ruaduo Karjalah, i Karjal enämbiä ei piästänyh händy roindumuale. Porajärves Grigorii F’odorovič perehtyi da rubei ylen äijäl suvaimah kalastandua. Hänen tobju rungu nägyi loittonsah. A hänen kova iäni kuului silloigi , konzu hänen veneh jo kadoi päivänlaskuh.
Mefodii, podai-ka zakidušku! koval iänel sanoi häi omale ammuzele kalastusdovarišale, Vit’ka Račinskoin tuatale. Myö sih aigah olimmo kezoil Kinnaspuolel da hyvin kuulimmo hänen sanoi.
Grigorii F’odorovičan edeh pandih stolale litru valgiedukaksi butilkua. Miehen käskyl hänel vie ostettih buhanku leibiä da kilo voidu. Häi yhteh palah joi kaksi butilkua, söi voileibiä piäle da jatkoi šuutindua, mužikkoi veseldi. Niken mužikois ei ruohtinuh toistua kuulužua “Šišalovan kolmostu”.

Paras kalastai

Kaikis nerokkahimannu kalastajannu oli karjalaine Nikolai Gerasimovič M’akkijev.
Häi oli minun tuatan dovariššu, tuatto sežo oli rakas kalastamah da mečästämäh. M’akkijev ei tiedänyh, mibo se on kalaverko, ga kalua hänen kois ainos oli abai. Ei olluh suuri kazvol, vägevy da jyrky, häi äijän vuottu oli luagerilois. Mustan, häi saneli vähäzel ekettäjen: “Ozuttau sledovatel’ minun dieluo, a sie ni sanua tottu ei ole…
Kui monet frontale olluot miehet, Nikolai Gerasimovič suvaičči ryypätä.
Konzu häi oli humalas, häi suvaičči sanuo: “Nalei mne r’umku, Roza, ved’ ja s moroza!” libo “Mužiki s hutora, čto naputali, sami razberutsa!” A konzu nenänsydijät rahvas kyzyttih hänel, midä häi ruadoi sih libo täh aigah, häi vastai: “Na bazare porohom torgoval”. Mečästäjänny da kalastajannu olles häi mostu ruaduo, tiettäväine, nikonzu ei ruadanuh.
M’akkijev tiezi äijän kalakastu lambii, sanoi, ku sie oli magevimua kalua. Hyväl kalastajal pidäy olla kielastelijannu, moizennu oligi Nikolai Gerasimovič. Joga suavule havvile häi ližäi kiluo da välii, kuduas häi sai kalan. Erähän kerran kylän mužikat piätettih ilmendiä Gerasimovičan kielastukset. M’akkijev ei pöllästynnyh, toi koispäi iččeh luajitun spinningan. Hänen sanoin mugah inertsionnois katuškas, kudamal oldih hänen iččeh luajitut pangat (zavodal valmistetut jo ammui katkettih), oli läs 60 metrii sangiedu siimua. Lähes 60 metrin piäh Gerasimovičas mužikat pandih muale kenenlienne kepkan. Se kai oli sportulagevol, kudai oli školan vastaspäi poikki dorogas. Viuhkattih hänele käil: “Davai!” M’akkijev lykkäi spinningan da usti viheldäjen hävii sit se löyttih kepkas. Niken lähäl olijois mužikois ei voinnuh luadie Gerasimovičan jytyi, hos i opittih moneh kerdah.

Paras kirvesmies

L’oša Popov Porajärvespäi sežo oli nerokas, vaiku kirvesmiehen ruavos.
Häi hyvin lykki kirvesty. Mikse häi sidä ruadoivaiku Jumal tiedäy. Erähiči, pitky kazvol da laihu, suuri kulkun’apukku Totskii Učastok-kyläspäi kyzyi L’oša-diädiä ozuttua omua neruo. Häi nareko kehoitti Totskoidu: “Pane oma kepku da näet minun neron”. Totskoil oli žiäli omua uuttu kepkua. Häi pani sen loitomba, nostettavan koin parrenpiäh.
Oppikkuh vai lykätä sinnesäh, ei ozua! nagroi Totskii.
Neroniekan käil lykätty kirves kodvan aigua kiändelihes ilmas i kaččojat ei voidu ellendiä, kunne se ozuau. Se ozai parrenpiäh da leikkai kepkan puolekkai. Totskii sie kodvan aigua kubaitti niškua.
Jo vuottu viizikymmen meni, a toinah enämbigi, kui L’oša-diädö salvoi parzikoin pedäjäs. Tässäh se kodi on parahii kodiloi Porajärven kyläs.

Militsiimies

Oli Porajärves vie yksi ristikanzu, kudamas saneltih zuakkunoi.
Se oli alovehen militsiimies Jevgenii Ivanovič Grits’uk. Eräs zuakkun häneh nähte ylen äijäl miellytti minuu da jäi mustoh.
Grits’uk ajau poujezdal piirin keskukseh Suojärveh. Siiriči astuu tundematoi mies humalas. Häi azettuu, kodvan aigua kaččelou Jevgenii Ivanovičan mustii turbieloi usii da jälgimäi sanou: “Kui iškizinhäi nämmii usii vaste!” Jevgenii Ivanovič ei ni lekahtannuhes, vastai: “Eisty minus, lohmudei (lohmudeivahnu ven’alaine kirosana), eiga iškenenkodvan aigua rubiet Karjalua unis nägemäh…
Grits’uk ainos ruadoi alovehen politsiimiehenny.
Enzimäi häi käveli jallail, jallas oldih suappuat da galife-stanit, sit hänel annettih motosiklu, a jällespäi häi ajeli УАЗ-mašinal. Jo aijoi huondeksel kaikin nähtih, kui Jevgenii Ivanovič ajau omua alovehtu myöte, kaččou, kaigo on hyvin. Hänen aloveh oli suuri, sih kuului viizi kyliä: Kl’uušinvuaru, Soudjärvi, Jankajärvi, Kuudamlahti da Porajärvi. Matkat nämmien kylien välis oldih pitkät – 25-35 kilometrii. Häi ehti kaikkiel. Minun mustamah hänel ei olluh ni yhty sellittämättäh jiännytty zakonan rikostu. Mustan, kui kyläs humalas olii mužikku koppai orožan. Kirjuttajan Mihail Lermontovan Fatalist-tevokses urai kazakku šaškal leikkai surmassah ristikanzan, a meijän Akonjärves uravunnuh mužikku viärättäh ambui viizi kylän eläjiä. Voinan jälles meile ruadoh tuli rahvastu Nevvostoliitospäi eri puolis, enzimäi hyö rakendettih Petroskoi-Jyškyjärvi-raudutiedy, sit heidy otettih meččyruadoloih. Monet niilöis tulolazis rikottih zakonat. Oli jo tavannu torata veičči käis humalpäivis. Toiči abuh tuldih rajanvardoiččijat... Rauhaine Jevgenii Ivanovič hyvin maltoi omua ruaduo. Meidy brihaččuloi häi maltoi “eroittua”, konzu niäritimmö toine tostu. Kyläs Grits’ukua kunnivoittih, sanottih vai nimel da ižännimel. Sanakse, häi rikoi ruadoinstruksiedu, konzu andoi meile ambuo hänen “Makarovaspäi”. Se, tottu, ei olluh puaksuh.
Erähän kerran Jevgenii Ivaničal tuli sellittiä perehen hoppu.
Midä hälizet, Anton Romanovič? kyzyy humalas olijal jallai tulluh Grits’uk.
On sinul dieluo, Jevgenii Ivanovič, tavassah vastuau nuori, korgei kazvol da vägevy mužikku. Grits’uk sežo on vägevy. Hyö tarattih fatieran lattiel läs kymmendy minuuttua. Niken ei voittanuh. jälgimäi heil mollembil väzyttih väit da hyö nostih lattielpäi. Huahittajen Jevgenii Ivanovič kohendi omat formusovat, huodran da orožan. Toinah jygien orožan periä häi ei voinnuh panna händy labaluuloile bojun siändölöin mugah. Sit häi tabai kravatin ualpäi oman furaškan, puisti pölyt da ylbeillen pani sen piäh.
Sinä, Anton Romanovič, kačon alevuit, kyzyi häi jo rauhastunnuol toračul.
Mies oli vaikkani. Jevgenii Ivanovič lähti iäre, perehen hoppu oli loppenuh. Raportua vastustandah nähte militsiimies ei kirjutannuh, hos hänelgi oli oigevus sih. Družinnikkoi silloi vie ei olluh, a piirin militsii oli 80 kilometrin piäs kyläspäi. Uskuo pidi vai omua iččie.
Eläkkehele lähtiettyy Jevgenii Ivanovič ei lähtenyh kyläspäi. Hänen omatundo oli puhtas omamualazien ies. Händy moni kerdua palkittih ruavos. Virrasolijat da prostoit rahvas yhtenjyttyöh arvostettih sen ristikanzan ruaduo. Ukrainan Volin’aspäi tulluoh brihah niškoi Porajärvi rodih omakse kyläkse. Kyläläzet mustellah, konzu Jevgenii Ivanovičua kaimattih “jälgemäzeh matkah”, häi rounoku muheloitti. Mostu rodieu harvah.