Тексты

Вернуться к списку | редактировать | удалить | История изменений | ? Помощь

Jänišan pert’

Корпус: младописьменный подкорпус

Младописьменный вепсский, тексты для детей

Источник: Vepsäks kändi Darja Švecova, Kodima. № 3, (2019), с. 8

Jänišan pert’
(вепсский)

(Marilaine sarn)

Lendi jäniš ičeleze pertin.
Pen’ se oli, no lujas čoma: oliba iknad, katuz da uks’. Eskai stol da laučad oliba pertiš. Sauvoi jäniš pertin da läksi adivoihe, a uksen unohti saupta luklole. Jäniš ištui adivoiš, a sil aigal hänen pert’he libui koskhaine.
Či-či-či! pajati koskhaine. Mitte hüvä pert’ om! veri koskhaine laučale magadamha.
Pördihe jäniš kodihe da mugažo veri laučale magadamha. Venui ühtel bokal, sid’ kändihe toižele bokale da i koski koskhašt äkkid.
Či-či-či! činguskanzi koskhaine.
Pöl’gastui jänišhüppähti pertišpäi. Hüppib, hüppib jänišaine-varučaine tedme, lujas voikab. Vastsi hän kondjan.
Mikš sinä muga voikad? küzub kondi.
Libui minun pert’he mitte-se živat, – sanub jäniš, – kuna minei mända elämaha tal’veks?
Ala tusttu, jäniš, minä abutan sinei, – sanui kondi.
Tuliba kondi da jäniš pertinnoks. Märäiži kondi kaikel vägel. Kulišti koskhaine kondjan änen da küzui:
Či-či-či!
Ken nece om?
Kondi kuli-kuli da i läksi mecha: ken tedab, mitte živat om nečiš pertižes. Jäi jäniš üksnäze. Jokseb hän tedme da lujas voikab. Tuleb vastha reboi.
Jänišaine, čomaine, kuna joksed? Mikš voikad?
Avoi, komaine, ei ole minai ičein pertid! Libui sihe mitte-se živat i ei tahtoi lähtta pertišpäi, – sanui jäniš.
Minä abutan sinei, – sanui reboi. En jäta sindai gor’aha.
Mäneba reboi da jäniš pertinnoks. Reboi astub pert’he, händal vitlitab, käredal änel kidastab:
Ken tägä om?
Tule tänna! Ku ed tule iče, ka künzin sindai, hambhil puren!
A koskhaine sanub hänele:
Či-či-či!
Či-či-či! Či-či-či!
Reboi kuli-kuli: ken tedab, mitte živat om nečiš pertižes. Da i pageni hän mecha.
Jäniš sinna-tänna kacuhti da i voikaškanzi. Hüppib tedme, a hänele vastha kukoi tuleb.
Jänišaine, velleine, mikš sinä voikad? küzui kukoi.
Avoi, kukoi sebranik, – sanub jäniš, – minai om bed! Pigai om tal’v, a minun pertiš mitte-se živat ištub da mindai ei pästa. Kondi tahtoi küksta, reboi tahtoi, da ei voinugoi...
Ala tusttu, jäniš sebranik, minä abutan sinei, – sanub kukoi.
Läksiba jänišan pertinnoks. Kukoi mäni pertiš ümbri, kacui kaikiš polišpäi i launuškanzi:
Kuki-lau-lu!
Pertiš sauptan! Pän čapan!
Koskhaine ei tule pertišpäi. Hüppi kukoi kündusele i udes launub:
Kuki-lau-lu!
Pertiš saubtan! Pän čapan!
A koskhaine hänele vastha sanub laučalpäi:
Či-či-či!
Či-či-či! Či-či-či!
Kukoi lendi laučale da i koki koskhaižen. Ihastui jäniš, hüppiškanzi da kargaidaškanzi. A kukoi kacuhti čogihe, suugil iški da pajataškanzi:
Kuki-lau-lu!
Pertiš sauptan! Pän čapan!
Ei olend toižid pajoid kukoil. A jäniš meleti: ”Avoi, naku kut kukoi hottui! Minun abidoičii sai hänelpäi, a nügüd’ minä-ki.”
Hüppi jäniš pertišpäi da mecha joksi. Siš aigaspäi jänišad ei lekoi pertid, a eläba penzhan al.