Тексты

Вернуться к списку | редактировать | удалить | История изменений | ? Помощь

Käsi kiäššä taitehen kera

Корпус: младописьменный подкорпус

Младописьменный севернокарельский, публицистические тексты

Источник: ALEKSANDRA LESONEN, Oma mua. № 3, (2020), с. 6-7

Käsi kiäššä taitehen kera
(карельский: собственно карельское наречие)

Pakkaiskuun 23. päivänä Karjalaini gorničča -kollektiivin ohjuaja Valentina Ivanovna Karhunen juhli omua 70-vuotisjuhlua.

Kuka sanoikaan, ettei karjalaiset
enää muista omia laulujaan.

Kuka sanoikaan, ettei karjalaiset
enää osaakaan omia tanssejaan?


Vuotena 1981 tunnettu karjalaini kirjailija ta runoilija Juakko Rugojev omisti tämän runon Valentina Karhusella ta hänen ohjuamalla folkloriryhmällä, konša näki heijän esityštä enšimmäistä kertua.
Vielä nytki runoilijan šilloni muusa Valentina Ivanovna omistau iččie luovalla työllä. Vuotena 2018 naini šai Karjalan anšijoitunut kulttuuriruataja -arvonimen. Šen lisäkši Valentina Karhunen on Karjalaini gorničča -folkloriryhmän vaihtamatoin ohjuaja. Šen lisäkši hiän opaštau lapšie šoittamah kantelehella, järještäy kanšainvälistä Kanteletarkulttuurifestivalie.
Valentina Ivanovnašta ta hänen Karjalaini gorničča -ryhmäštä on kirjutettu monta artikkelie. Karjalaini gorničča -ryhmä šai äijän palkintoja ta kunnivokirjoja. Valentina Ivanovnalla on mistä olla ylpienä.
Miun himotti čukeltuo Valentina Karhusen lapšuš- ta nuorušvuosih, paissa hänen kera ta muissella miellyttävie tapahtumie, kyšellä tutuštumisešta Juakko Rugojevih ta Vatasien pereheh, kumpaset oltih karjalaisien folkloriperintehien kantavanhempina nuorešša monikanšallisešša Koštamukšen kaupunkissa.

MUAMONKIELI ŠÄILY PEREHEŠŠÄ
Vaikka Valentina Ivanovna on šyntyn Šuojärven piirin Hyrsylän kyläššä, a lapšuš- ta nuorušvuuvvet vietti Šuojärveššä, ka kuiteski hänen juuret ollah Vienan Karjalašta, Koštamukšen lähipaikoista.

Valentinan tuatto Iivana Karhu oli kotosin Latvajärveštä, a muamo Jevgenija Karpova oli šyntyn Kenttijärven kyläššä. Myöhemmin hänen vanhemmat elettih Uhtuošša, a konša alko šota, tuatto läksi rintamalla ta lopetti armeijan Unkarissa. Šotavuosina muamo oli evakošša Čel’abinskissa.
Šovan jälkeh vanhemmat ei piäšty omalla kotipaikalla ta ašettauvuttih elämäh Šuojärveššä. Vuoteh 1939 šuaten Šuojärvi oli Šuomen ošana. Šentäh šielä oli vuarallista näyttyä karjalan kielen ošuamista, vet täštä šyyštä ihmistä voitih kaččuo špioniksi.
Onnakko Valentina Ivanovnan pereheššä kieli šäily. Koissa šai kuulla starinoja, šananpolvija, lauluja ta viršijä omalla muamonkielellä.
Päivänšankarin kertomuš omašta šyntymäpäiväštä on hyvin mukava:
Miun tuatošta aina šuutkien šanottih, jotta kuni hiän aštu Hyrsyläštä Hautavuarah, missä šijoutu kyläneuvošto, niin kulu 10 päivyä.
Koissa myö aina juhlima miun šyntymäpäivyä 13. pakkaiskuuta. Ka konša mie šain passin, niin nävin, jotta miun šyntymäpäivä šen mukah on 23. pakkaiskuuta. Aikuhisena ollešša miun tuli mukava šuaha tietyä, mintäh še päivät ollah erimoiset? Muissin vanhemman veikon kertomukšen, jotta konša muamo šynnytti milma, hiän lähetti veikkuo eččimäh šynnytyšliäkärie ta veikko löysi liäkärin tanššiloissa. A tanššija vet piettih netälinloppuna. Mie kačoin kalenterissa, jotta 13. pakkaiskuuta oli lepopäivänä, a 23. pakkaiskuuta oli arkipäivänä. Tottaš virhe luajittih, konša rekisteröitih milma kyläneuvoštošša. Nyt mie otan vaštah šyntymäpäiväonnitteluja äšen 10 päivyä – 13.–23. pakkaiskuuta, muhiu Valentina Ivanovna.

TAITO ON TÄRKIELLÄ PAIKALLA
Valentina Karhusen elämäššä tärkiellä paikalla on taito.
Hiän kerto, jotta kerran hänen vanhempi čikko kyšy muamuo lähettyä oman pojan, muamon punukan musiikkikouluh opaštumah šoittamah bajanilla. Pieni Val’a-tyttö, 4. luokan opaštuja, kuuli tämän pakinan ta niise läksi musiikkikouluh, šuoritti piäšytutkinnot ta rupesi opaštumah piano-luokašša.
Tyttö opaštu musiikkikoulušša viisi vuotta ta šiitä läksi Petroskoih pyrkimäh musiikkiopistoh. Šielä Valentinalla šanottih, jotta vaikka hänellä ei riitä teorettisie tietoja, ka kuulo ta iäni ollah hyvät, ta otettih opiston orkesterinjohtajan ta kuoronohjuajan ošaštolla.
Musiikkiopiston lopetettuo Valentina Ivanovna ruato metodistina Mujejärven ta Šuojärven piirien kulttuuritaloissa. Vuotena 1969 hiän šai Mujejärveššä työkirjan, mih oli kirjutettu “Kul’tprosvetrabotnik” (kulttuuriruataja). Vuotena 1973 hiän piätti jatkuo opaššušta Leningradin Nadežda Krupskajalla nimetyššä valtijollisešša kulttuuri-instituutissa.

TUTTAVUŠTUMINI JUAKKO RUGOJEVIH
Mie kyšyin Valentina Ivanovnalta, mitein hiän piäsi Koštamukšeh ta mitein täššä hommašša häntä autto Juakko Rugojev?

Konša mie ruavoin Šuojärven kulttuuritalošša, miut Viola Mal’min kera työnnettih Veškelykšeh, jotta mahollisuon mukah peruštua kyläššä folkloriryhmä. Niin myö järještimäki šielä hyvän folkloriryhmän, kerto Valentina Karhunen. Kerran meijät kučuttih Petroskoih TV-ohjelman kuvaukših kyläštä ta ryhmäštä. Konša Juakko Vasiljevič näki šen ohjelman, hiän innoššukšella kirjutti Veškelykšen lauluja -runon. Šilloin myö emmä ollun vielä tuttavie hänen kera. Myö tuttavuštuma Kalevalan kyläpruasniekašša. Meijän ryhmän esitykšen jälkeh Juakko Rugojev lahjotti jokahisella meistä oman Minun karjalaiset juureni -kirjan. A miulta vielä kyšy, tiijänkö mie mitänih Koštamukšešta. Hiän šano, jotta miun pitäis myöštyö omalla kotimualla, šinne, mistä ollah miun juuret. Ilmeni, jotta hiän taisteli šovašša tuattoni kera, a muamoni kera hyö käytih tanššiloih Koštamukšen kyläššä ta Kalevalašša. Niin jotta miun pereh oli tuttu kirjailijalla.
Uuvvešša monikanšallisešša kaupunkissa karjalaisie oli vähän. Toičči, jotta näyttyä šuomelaisella delegatijolla karjalaisie lauluja ta tanššija, piti tuuvva Vuokkiniemen ämmöjä esityštä varoin.
Valentina Karhusella šäilyttih Juakko Rugojevin kirjaset, onnittelukortit, viralliset kirjutukšet. Kerran Juakko Vasiljevič, šilloni Karjalan korkeimman neuvošton deputatti, läksi alovehelliseh ammattiliittojen neuvoštoh ta hänen pyritykšellä Koštamukšen kulttuuritalon folklorikollektiivin ohjuajalla annettih työpaikka.

“KARJALAISEN GORNIČANŠYNTY
Niin vuotena 1986 36-vuotini Valentina Ivanovna tuli Karjalaini gorničča -ryhmän ohjuajakši.
Kahen vuuvven piäštä kollektiivi jo šai kanšanryhmä -arvonimen. Valentina Karhunen on varma, jotta Juakko Vasiljevič šilloin uško häneh, jotta hänellä onnistuu järještyä hyvä kollektiivi. Nyt myö niämmä, jotta kirjailija oli oikiešša. Ryhmä nytki eläy, laulau ta tanššiu. Šen ošallistujien muistošša on äijän lämpimie, vesselöjä, juhlallisie, miellyttävie tapahtumie ta vaštahottoja, a kuin äijän niitä vielä on ieššä.
Valentina Ivanovna kertou, jotta häntä oikein autettih Iivana ta Jevgenija Vataset. Ivan Jevsejevič šynty ta kašvo Koštamukšen kyläššä. Hiän oli juuri tämän šeuvun kulttuurin tietäjänä. Iivanan kera hyö ruattih šuurta ruatuo ta valmissettih Oletteko käynyt Kontokissa? -nimisen laulukokoelman, min toimitti šuomelaini tietomieš Markku Nieminen. Kirjan tervehyššanašša on kirjutettu: “Hyvä, još nuori Koštamuš alkais laulua näitä lauluja”.
Karjalaini gorničča -kollektiivin enšimmäini harjottelu oli vuuvven 1986 1. šajekuuta. Šilloin ryhmäh tuli 40 ihmistärunonlaulajien kylien eläjie. Jokahini tiesi omie lauluja ta šano: “Meijän kyläššä laulettih näin!” Oli šuurie riitoja šanojen vaihtelušta ta laulukappalehien järješšykšeštä. Miun piti ottua tilanneh omih käsih ta šanuo, jotta enšin myö rupiemma laulamah Koštamukšen kylän lauluja. Meilä piti olla yhtehini normi ta Ivan Jevsejevič autto milma löytyä šen. Ryhmän ohjuajana mie enšin olin melko ilkienä, ka en pitkävihasena. Muamo opašti milma, jotta pitäy käyttäytyö ihmisien kera näin, kuin tahot, jotta paistais šiun kera. Vaikeišša tilantehissa milma aina autto Ivan Jevsejevič, mie neuvottelin hänen kera. A koissa milma kannatti muamoni Jevgenija Vasiljevna. Miun enšimmäini ohjelmisto ilmešty juuri hänen avulla. Vatasien pereh mielelläh kuunteli näitä lauluja ta muisteli nuorutta. Muamolla ei ollun musiikkikoulutušta, hiän vain otti näitä lauluja elämäštä, muisti, mitä hänellä laulettih muamo, ämmö ta toiset naiset. Muamolla oli kaunis ta puhaš iäni, mie kuuntelin šitä ta kirjutin nauhoilla šekä muistih, jatkau kertomušta Valentina Ivanovna.

LAPŠIEN KAŠVATTAMINI MUSIIKILLA
Kollektiivin ohjuamisen lisäkši Valentina Karhunen opaštau lapšie šoittamah kantelehella.

Konša myö enšimmäistä kertua olima konserttimatalla šuomelaisešša Kuhmon kaupunkissa, niin Pekka Huttu-Hiltunen lahjotti miula kantelehen. Mie muissan, kun šanoin šilloin hänellä, jotta tämä kanteleh tulou miula niin kuin pyššy Anton Čehovin tevokšissa: još še on, niin še kerran ni ampuu. Tämä kanteleh veny miula škuapissa 2001 vuoteh šuaten, konša Petroskoin Kanšallisien kulttuurien keškukšešša alko projekti, min mukah musiikilla kašvatettih nuorie ihmisie. Myö tulima Petroskoih ta meilä lahjotettih muutoma kanteleh, jouhikko, ilmašoittimie ta äsen šäkkipilli. Kaikki nämä šoittimet myö toima gorniččah. Šiitä Petroskoissa järješšettih kantelehen šoittokurššija. A Koštamukšešša piettih kešämusiikkileirijä lapšilla. Šiinä hommašša hyvin autto Taisija Krasnikova. Lapšien kera myö kävimä Kuhmoh Sommelo-festivalih ta kehittimä omie kykyjä. Nyt myö voimma jo šoittua Juri Gladiševin johtamašša šuurešša orkesterissa Kanteletar-festivalissa tašavallan toisien kantelistien kera.

“ENŠIN AJATTELE KOTIMUAŠTA, ŠIITÄ IČEŠTÄ
Valentina Ivanovnan kera voipi paissa pitälti.
Hiän voit kertuo äijän mitä mukavua elämäštä ta taitoruavošta. “Karjalaini gorniččaon hänen šuuri pereh. Ryhmäh vielä nytki käyväh ihmiset, ket ollah gorničašša enšimmäisistä päivistä. Hyö ošallissutah harjotteluih, vietetäh pruasniekkoja, juhlitah šyntymäpäivie.
Enšin meijät yhisti taistelu “paikašta päiväsen allaKoštamukšešša. Myö puoluštima kaupunkin karjalaisie. Še oli tärkie asie šilloin. Meitä tarkaššettih, kirjutettih kirjasie meitä vaštah, piettih šilmällä meijän šuhtehie šuomelaisien kera, ka myö kaiken keštimä! Omalla ammattimatalla mie tapasin äijän taitavie ihmisie, musikanttija, kumpaset opaššettih milma. Musiikkiopistošša miun luokan johtajana oli Georgi Teratsujants. Šamoin hiän oli ni Petroskoin yliopiston kuoronjohtajana, missä mie lauloin. Veškelykšeššä mie ruavoin Viola Mal’min kera. Koštamukšešša merkittävänä oli tutuštumini Kalevala-kuoron ohjuajan ta šäveltäjän Veikko Pällisen musiikkih ta lauluih. Oli ihana tuttavuštuo Kerttu Lammassaaren kera. Myö äijän pakasima karjalaisešta puvušta. Hiän tutki tätä teemua Šuomešša ta hänellä on oma pukujen kokoelma. Mi koškou Kanteletar-festivalie, niin täššä milma kannattau etnomusiikin tutkija ta folklorin tietäjä Irina Semakova, kerto Valentina Ivanovna.
Mitä työ vielä tahotta tietyä päivänšankarista? Täššä on vielä kakši faktua: hänen mielehini laulu on “Kuule sinä poika”. Hiän tykkyäy šen šävelmyä, tätä lauluo laulo Valentinan muamo. Toini fakta: hänen elämän deviisinä on “Enšin ajattele kotimuašta, šiitä ičeštä”. Miušta tämä on tovellah häneštä.