Тексты

Вернуться к списку | редактировать | удалить | История изменений | ? Помощь

Minun armas sizär

Корпус: младописьменный подкорпус

Младописьменный ливвиковский, публицистические тексты

Источник: Armastai sinuu sizär Marija, Oma mua. № 3, (2020), с. 9

Minun armas sizär
(карельский: ливвиковское наречие)

Minun sizärele, Riigoin Šuurale, täydyi jo 81 vuottu. Häi on kymmene vuottu minuu vahnembi. Mustan händy sit aijas, konzu rubein mustamah omua iččie. Sizär oli ainos minun rinnal, a parembi sanuo, minä olin yhtytottu hänen vieres. Konzu lähtin školah, Šuuroil oli 17 vuottu. Silloi meijän hieru, Pieni Selgi, oli taloikas. Suuris karjalazis talolois elettih suuret karjalazet lapsekkahat perehet. Joga talois oli neidisty da brihua.
Ylen puaksuh hierun neidizet kerävyttih meijän taloih Šuuralluo. Mustan, enne kluubah lähtendiä suovattoin kidžerdettih tukkii palaval kirjuttimen raudun’okkazel. Sit vai savvuine pöyhki. Minä olin ainos heijän keskes. Suvaičin kaččuo tyttölöin uuzii ruuttii, kudamii hyö iče ommeltih da ozuteltih toine toizele. Sih keskie pajatettih kummallizii častuškoi, saneltih nedälin uudizii. Minun Šuuroidu tytöt suvaittih, gu häi oli pagizii, hyväsanaine, hyväsydämelline, vessel, maltoi andua nevvuo omile podruugoile.
Tyttölöin joukos häi oli suures arvos. Nämmä maltot avvutettih sizärele ruavos, konzu händy, ihan nuordu neičykkästy pandih meijän hierun souhozan joukon brigadierakse. Pidi ottua suuri vastus. Mama sanoi: “Gu otattos täh ruadohuskalda minule pidiä arvos omii hierun rahvahii”. Se uskalmo mamale oli täytetty. Ruaduo oli äijy da ylen jugiedu. Silloi Pienes Sellis oli suuri žiivatoin tahnut, kuduas piettih puolisadua lehmiä da vazua. Rinnal seizoi hebotahnut, sie oli läs 10 hebuo. Suurel pellol kazvatettih ruistu, kagrua, hernehty da kartouhkua. Pienembäl pellol oli suuri ouveššiogrodu. Sie hyvin kazvettih sv’oklu, morkouhku, kapustu. Sygyzyl kerätyt tulokset pidi jagua. Enzimäzikse pidi maksua valdivole annettu miäry (joga souhozan briguadale oli annettu maksusmiäry-pluanu). Sit dostalit ouvešit javottih rahvahale. Jogahine ruadai hierus sai sen verdua ouveššii, mi oli hänel ruadopäiviä. “Kaikis jugiembi oli ohjata rahvastu ruadoh, sendäh, ku joga ristikanzu on omaluaduine”, mustelou sizär.
Suovattoin kai nuoret tytöt da brihačut kerävyttih kluubah. Nuorižo ylen vesselästi vietettih aigua: soitettih, pajatettih pajoloi da kummallizii častuškoi, pruazniekkupäivin ozutettih hierulazile konsertua. Joga konsertas minun Šuuroi oli ohjuajannu. Häi ylen čomasti pajattau. Sizär monen kerdua oli ozanottajannu pajo-nuorižofestivualis Anukses dai Petroskois. Se oli pajokilbu. Šuura sai hyvän lahjan. Minuu, vie piendy tyttyö, opastujua školas, otteli keräle kluubah konsertoih da harjaitti pajattamah. Pajatandu tuli minulegi mieldy myö, vikse sendäh olen pajatannuh horas “Karjalan koivuläs 30 vuottu. Passibo Šuuroile! Minä ylen äijäl suvaičen omua Šuuroidu. Silloi minun, lapsen mieles, sizär oli vai minun i nikenen muun. Varain händy toizih rahvahih, enimäl nuorih brihoih, kuduat tahtottih kai luadie Šuuran mieldy myö da käydih provodimah kodissah. Muga oli sih aigassah, kuni en nähnyh Riigoin Van’ua Suures Sellispäi. Häi oli korgei kazvole, šoihkei, ylen čoma mies. Enzimäzen kerran minä näin händy pitkis mustis paľtolois, valgei šarfu kaglal. Tämä brihaine miellytti minuu kerras, sit sanoin ičele: “Olgah, anna häi suvaiččou minun Šuuroidu”.

IHALMOT DA SURUT
Ylen hyvin mustan heijän svuaďban, soiton iänet da pajot, tävven pertin rahvastu da omat abiet kyynälet silmis.
Nygöi minä ellendin, gu Šuuroi jo ei ole vaigu minun. Kuibo nygöi minä rubien elämäh hänettäh?
Lähti sizäryt toizeh hieruh, Suureh Selgih. Minun elokseh tuldih atkalat päivät. Jälles školua joga päiviä juoksendelin tiijustamah da nägemäh Šuuroidu. Elos meni ielleh. Vuvven peräs sizärel rodihes poigaine Viťoi. Šuuran ukko Ivan Aleksandrovič ruadoi Čilmoz’orkal meččymuasterinnu.
Erähiči lugou häi lehtes Kondupohjan ilmoituksen. Silloi Kondupohju oli nuori tevolližuslinnu. Sinne kučuttih nuordu rahvastu ruadoh salvamah da nostamah linnua. Tahto tabai Iivanan mielen. Himoitti oppie uuttu elostu. Midä ruadua perehenke? Lapsi vie oli ylen pieni. Pidi pakita abuu meijän tatal: jättiä Šuura lapsenke meile. Jälles tovellistu paginua Ivan Aleksandrovič ajau Kondupohjah. Minule järilleh tuldih valgiet da vesselät päiväzet, gu sizär pienen Viťoinke oldih meil kois. Vuvven peräs kai Riigoin pereh muutti suureh linnah Kondupohjah.
Kai perehtynnyh ozakas sizären elos meni Kondupohjas: armas mies, hyvät lapset, kunnostettu fatieru, hyvä ruado, tovellizet dovarišat da podruugatoli kai, mi luadiu ristikanzan ozakkahakse. Vai elos toiči kehittäy omua. Läževyi pieni poigaine. Monen vuottu voimattomus vaivai lastu. Šuurale täydyi vägie parandua lapsi. Vai muaman suurel himol da loppemattomal suvaičuksel suau voittua läžindy. Poigu kazvoi, rodih arvokas da putilline ristikanzu. Viktor on ičeksehopastunnuh soittai, pajojoukos “Terveh, brihapajatti äijän vuottu. Nygöi händy puaksuh kučutah soittamah perehih merkipäivin. Viktor puaksuh kävyy tiijustamah muamua, mil voit, sil avvuttau. Parahan lahjan sizär sai poijaspäi 30 vuottu tagaperinarmahan vunukkazenRomanan. Roma eläy da ruadau Petroskois. Hyväl buabal on i vunukku hyvä. Roma on huolekas da hyväntahtoi ristikanzu, ajelou tiijustamah buabua ainos lahjanke. Joga nedälii paistah telefonas. “Jälles paginua Pomanke kai voimattomus siirdyy loitokse”, suvaiččou sanuo Šuura.
Kondupohjas rodihes i toine lapsivalgei vessel kidžertukku tyttöine, kudamua Šuura da Van’a ylen äijäl vuotettih, sendäh nimengi annettih L’ubov’ (karjalakse l’ubov’ olis suvaičus). L’uuboi oli iložu, mielevy tyttöine, ylen hyvin opastui. Kondupohjas loppi muuzikkuškolan, sit opastui Petroskoin muuzikkuopistos. Hänes rodih muuzikan opastai da orkestran johtai.

TOINE ELOS
Sil aigua sizären pereheh tuli ylen suuri hädä.
Jälles pitkiä läžindiä lähti toizele ilmale armas Šuuran mies.Tädä pahuttu oli jugei tirpua. Muagi hävii jalloin al! Muah pandih Van’an omale rannale, Sellin kalmoile. Täyziigäzet lapset jo elettih Anukses. Šuurale pidi muuttua kai tavalline elos. Häi vaihtoi fatieran da tuli elämäh Anukseh. Sizär algoi eliä uuttu elostu. Atkaloija ei olluh aigua. Armahat vunukkazet oldih ainos buaban rinnal. Šuura piäzi ruadoh boľniččah. Häi rubei vedämäh boľničan talovuttu piädouhturin sijahizennu. Sizär oli vastuonalaine ristikanzu. Hil’l’akkazin harjavui uudeh ruadoh.
Tytär L’ubov’ Ivanovna ruadau muuzikkuškolas, opastau lapsii soittamah akardional. Häi kazvatti kaksi nerokastu da huolekastu tytärdy, kuduat lahjoitettih Šuura-buabale jo kolme pruavovunukkua: Mašen’kan, Nasten’kan da Kristinkan.
Joga keziä sizärdy vedäy mieli omale roindukohtale, kus meni lapsusaigu, nuorus, kus vastai suvaičuksen, kus rodihes enzimäine lapsut. Elokuun 19. päivänny joga vuottu meil on pyhänny. Kai meijän suuri rodu kerävyy Pieneh Selgih tuatan da muaman kodih. Kävymmö kalmoile, varustammo stolan, kučummo gostii, mustelemmo vahnembii. Stolal seizou suuri maman samvuaru. Kruanan tuan on ainos minun armas Šuuroi. Häi on rahmannoi emändy, vessel inehmine, aktiviine ristikanzu, maltau da suvaiččou pajattua. Vunukkazet hyväl mielel ollah hierus buaballuo.

KIITÄNDYSANAT DA TOIVOTUKSET
Kaikis suurembat passibot sanon armahale Šuuroile sit aijas da avus, konzu minä opastuin Petroskois.
Pidäy sanuo, opastuin itkunke. Ylen äijäl atkaloičin mamua, tatua, kodii, hieruu. Himoitti lykätä opastus da ajua kodih. Hyvä gu Kondupohju oli lähäl. Minä joga nedälii ajelin sizärellyö. Mustan, ezmässargen huondeksel häi työndäy minuu opastuksih da hiľľakkazin sanelou: “Kačo, sinä nygöi opastut viizi päiviä, a piätteniččän tulet järilleh”. Jäi mustoh se ehty, konzu luvin sizärele enzimäzen urokkukirjutuksen. Vai sinun avul minä lopin opastuksen da sain opastajan ammatin. Armas Šuuroi! Toivotan sinule pitkiä igiä, hyviä mieldy da suvaičustu lapsis da vunukkazis. Älä anna valdua läžindäle.