ВепКар :: Тексты

Тексты

Вернуться к списку | редактировать | удалить | Создать новый | История изменений | Статистика | ? Помощь

Natalja Gromova. Voinan lapset

Natalja Gromova

Voinan lapset

карельский: ливвиковское наречие
Новописьменный ливвиковский
Oli enne mieros moine kuulužu sanondu: “Voinan haukat”. Nenga sanottih vihamielizii ristikanzoi, kuduat luajittih voinua. Sidä sanondua puaksuh kuulimmo lapsennu olles. Voinan haukateroitettih lapsii heijän muamolois, kui kananhaukku tembuau linnunpoigazii. Lesken oza on jygei. Minun buabat, Jastrebovan Jevdokija da Jastrebovan Tatjana, ei kaimattu omii ukkoloi voinal, hyö jiädih leskekse enne voinua. Ga voinu ei mennyh heijän kois siiriči.

TUATTO
Dun’a-buabo, tuatan muamo, oli kohtuine, konzu vuvvennu 1930 kuoli hänen ukko, Enzimäzen muailman voinan urhoimies.
Buabal oli vaiku 33 vuottu. Jälgimäzele poijale pandih tuatan nimi Georgii. Hyö elettih Karhumäen linnas, perehes oli vie kaksi lastu, vahnin Leonidpoigu da Raisa-tytär.
Vuvvennu 1941 sytyi Ižänmualline voinu. Leonidua kerras otettih armieh. Nuori briha sai surman vuvvennu 1942 Alakurtin lähäl.
Konzu algavui voinu, kezäkuus, 16-vuodehistu Raisa-tytärdy työttih srojimah puolistuslaittehii Mändysellän kylän luo. Kogo kezän rakendajat elettih sit kyläs, ei lämmitetty kylyy ni kerdua, pestihes kudakui suol. Suadih vetty sammalen ualpäi. Äijy rahvastu oli sit joukos, peldokuhn’al ruattih vuorotellen, syödih enimälleh kartohkua.
Heinykuus ligakuussah Raja kaivoi okouppua, a konzu häi voimatui, händy työttih järilleh kodih. Hänen kel lähti matkah vie eräs voimatoi neidine.
Kumsa-pos’olkan lähäl vardoič čijat azetettih heidyei sua la mennä, ku Karhumägi on jo salvattu. Yhtelläh vardoiččijat piästettih heidy, žiälöittih voimattomii, vaiku käskiettihsih nähte nikelle ei sua sanuo! Linnan lähäl Raisa nägi lendokonehet taivahas, net lennettih bombittamah Belomoro-Baltiiskoidu kanualua, neidizet ylen äijäl pöllästyttih.
Muamua da pienembiä vellie ei olluh linnas, heijän omas kois elettih naizet-saldatat. Hyö sanottih, gu Jastrebovien pereh on jo evakos, Rajan muamo käski tyttärele löydiä heidy, jätti hänele den’gat, kengät da adresin. Ota lämmät sovat!” sanottih nämmä naizet neidizele. Ei pie, voinu terväh loppuu!”, vastai Raja.
Raisa lähti oman perehen peräh poujezdal, se oli jälgimäine ešelonu Karhumäespäi. Konzu neidine tuli V’atka-linnah, evakkopunktal varrastettih hänen den’gat da dokumentat. Hyvä, ku lykättih pasportu komendatuurah.
Nälgiä Raja rubei ruadamah meččyruadoloi, jygei oli. Jälles häi lähti ajamah ielleh muamalluo...
Urualale tulduu Raja löydi oman perehen, ga kai oli pahoi. Evakos hänen muamah da pieneh Žora-velleh tartui vaččutiifu. Vellie ozakse piäzi hengih.
Konzu lapsi parani, häi lähti opastumah, škola oli loitton. Kerran talvel astui školaspäi, rinnal samah čurah matkattih hukat. Pieni Žora oli tuattahesjänöidy ruveta varuamah, ga meččäh ei pie lähtie! Brihačču kuuli ulvondan da meni ielleh. Hyvä, ku hukat ei revitetty brihaččuu! Nenga astuttihgi kodissah11-vuodehine Georgii raududorogua myöte da hukat rinnal.
Jastrebovat tuldih järilleh Karhumäen linnah vaiku vuvvennu 1945, äijy midä muutui voinan aigua. Konzu talvikuul 1941 Nevvostoliiton Armii räjähytti Belomoro-Baltiiskoin kanualan, tämä oli pakoitettu lähtendy. Vezi matkai Povenčulinnan kauti kolme päiviä 40 gruadusil pakkastu. Dun’a-buaban sizär Aleksandra, häi jäi kanualan tuozel puolel, häi kuoli nälgäh Čolmužih voinan aigua. Jastrebovan Žoran sevoittarekset hävittih voinal. Iivan oli tankistannu, sai surman Vengries, Vasilii-merimies torai da kuoli Valgoven’al, P’otr oli šouferinnu Luadogan dorogal, sinne kuoligi. P’otr oli armies Maratlinkornal voinua enne, sie voinu tabaigi händy, häi kadoi tiedämättömih vuvvennu 1941.
Yksi sevoitar Aleksandr jäi hen gih, händy vai ruanittih voinal.
Kai miehen sugu meni sudre voinal
Nuori Jastrebovan Georgii jäi taloin ižändäkse, konzu loppih voinu. Hänel oli vaiku 14 vuottu.

MUAMO
Tan’oi-buabo, muaman muamo, sežo 33-vuodehizennu jäi leskekse viijen lapsenke vuvvennu 1940.
Pereh eli Anuksen piirin Tepoiniemen kyläs Kotkatjärven rannal.
Sinä olet Lotta!” sanoi muamo, konzu minä pannes piäle beretkua movvan mugah nävendelimmös zirkalon ies. Kotkatjärven kyläs voinan aigua elänyöt Lotat jiädih Nastoi-tytön mustoh kogo ijäkse. Hyöpuhtahannägözetoldih tyttöh nähte buite kui muun mieron rahvas. Karjalazet naizet, puaksuh ribulois, voinan aigua ruattih mečäs, a sen jälles kiirehtettih kodih pimies. Suomelazet Lotathäi ehtäl kuunneltih patefonua da tansittih.
Lotta Svärd” – nenga sanottih suomelazien naizien vojennoidu liittuo, heil oldih omat toimivellat. Elettih hyö Karjalasgi, konzu vihaniekat valloitettih meijän muan. Nämmä naizet hoijettih voimattomii, kiä rittih leikkavuksii, heidy piet tih fašisturuadajinnu.
Suomelazet ei abeittu paikallizii eläjii. Kotkatjärven kyläs oli škola. Muamo musteli, kui ehtäl tuldih heijän kodih suomelazet, yksi heis, ruskeitukkaine da korgei kazvol Mattisaldattu tahtoi tuttavuo Tan’oibuaban kel, luadi kai nuoren čoman lesken mieldy myö. Erästy se miellyttäs, ga buabo ajoi iäre sulhazen.
Vihaniekat oldih Kotkatjärven ymbäristös vuodessah 1944. Sanottih, gu suomelazet lendäjät bombituksen aigua ei lykitty bombii kyläh, vaiku järveh. Vihaniekan lendokoneh sordui vedeh Tepoiniemen rinnal. Lendokoneh meni vedeh moni čuassuu. Sie bomban ozii vie toiči lövvetäh verkolois, a lendokoneh on tässäh järves.
Konzu Ven’an voiskat lähtiettih hyökkävykseh, algavuttih kovat torat, kyläläzet lähtiettih pagoh, peityttih meččäh. Korves eläjes rahvas nähtih nälgiä, muaman kaksi pikkarastu sevoitardu kuoli sendäh, gu syödih yhty heiniä.
Konzu voinu tuli loppuh, otettih lehmii kolhozah. Nälgy rodih uvvessah. Muamo musteli, gu kylän brihačču Žuravl’ovan Vit’oi söi čyöttölöi.
Tan’oi-buabo äijän ruadoi, vahnin tytär Nastoi oli koin emändänny. Hänel oli vaiku 14 vuottu.
Voinal sai surman Tan’oi-buaban Vasselei-velli, konzu oli piäzemäs poikki Sviri-joves, a Semoivelli kadoi tiedämättömih voinal.
Voinu rikkou ristikanzan eloksen žiälöimättäh. Kui poltetut voinal linnut, Jastrebovat Žora da Nastoi aijoi roittih iččenäzikse. Hyö tuttavuttih Petroskois vuvvennu 1955 dai diivittihes, gu heil on sama sugunimi! Silloi omahizet sanottih ilokse: “Pidäy naija teile, sit sugunimi rodieu yksi!”
Voinan lapset Jastrebovat luajittih oman pezän da elettih yhtes ozakkahasti. Da puaksuh käydih kahtei kaččomah Igästy tuldu Petroskois.
Igä elä, igä musta.