Тексты

Вернуться к списку | редактировать | удалить | История изменений | ? Помощь

Jyyki ho-o-oi...

Корпус: младописьменный подкорпус

Младописьменный севернокарельский, тексты для детей

Источник: Matti Pirhonen, Oma mua. № 23, (2020), с. 11

Jyyki ho-o-oi...
(карельский: собственно карельское наречие)

Šanottihhan niitä ennein vanhah olovan liikkujie piessoja ta kaikenlaisie šarvipäitä vuaranjuoksijie, ket vaikka millä konštilla yritettih šuaha paulohois imehnisie tahi kaikenmoista koirutta heilä luatie. Ei kait niillä piruloilla ta paholaisilla muuta hommua liene ollunkana, kuin kiušata rahvašta.
Lähtöy šielä aikoinah vuonnislaini Kalinan Jyrki mečällä. Hyvä meččämieš hiän oli. Šai lintuo takkamitalla anšoistah, ampu oravie, niätie, šuarvoja, repuoniillähän on rahani turkki. Mečän nahkua myöy ta rahua tulou kuin ruhkua. Šattuu šinne šekah tappamah hirvenki ta šilloin toičči kontien kellistäy. Hyvähän še on šiitä kontien turkilla köllötellä, varšinki kun on šiinä akka viereššä.
A hirvenliha on voimallista ruokua, väkie šyöjällä antau. Šiih aikahše oli ennein näitä muajilman šotievet šitä mečänriistua oli huttunah. Tetrit ta meččäkanat ikkunan alla ta koivuloissa hypittih ta laulettih. Pie vain rokkakattilua valmehena, šiih šuorah lennetäh.
Lähtöy šiitä šykyšyllä, myöhäni on jo šykyšy, Kalinan Jyrki anšojah kaččomah. Šinne Hämehen šuurilla šelkosilla on hiän ašettan mahottoman miärän heposen jouhešta punottuja anšoja. Lujat ollah anšat, pietäh kyllä vaikka mimmoni meččo šattukkah.
Kulkou šielä šykyšyiseššä mečäššä Jyrki ta ottau anšoistah konša tetrin, konša pyyn, a šattuu šinne šekah mečon kökiläški. Hyvin on lintu liikkehellä, ei voi moittie tulokšie. Tapio-mečänisäntä ajau Jyrin pyyvvykših meččolan karjua.
Aštuu šiitä ielläh puutikan mukah. On šemmoni pienoni tuulenhenki, vähäsen puijen okšie heiluttelou. Noušou Jyrki šiinä erähällä vuaralla, kun kuulou jäleltä päin:
Jyyki ho-o-oi...

Kenpä šielä milma karjuu ta ikävöiččöy? Kalinan Jyrki kummekšuu. Pitänöykö täššä vuotella?
Istuutuu kivellä ta vuottau. Tuaš ni kuuluu loittuolta iäni:
Jyyki ho-o-oi...

On, on šielä ken lienöy jäleštä tulija. Ei ole lähellä. Pitänöykö lähtie vaštah, moušot on vaikka kontien kynših joutun ta apuo karjuu.
Jyrki äpäšiy lintukesselin šelkähäš, šieppuau hienotinan olkapiälläh ta lähtöy hyvällä vauhilla juošša kolppimah šinne, mistä häntä karjutah. Juokšou aika vauhilla, ei ole vielä vaipun ta šilloin tällöin ičeki karjahtelou, jotta missä šie olet? No šillä kertua ei kuulu mitänä iäntä. Jyrki juošša pamitti ainaki toista virštua. Hyväh hikeh hiän piäsi. Šeisattuu ta takin hiemalla hikie pyyhkiy. Ka tuaš kuuluuki:
Jyyki ho-o-oi...

Oho šie, piessa! Nyt jo takana karjuu. Liijan pitän matan juoksin, hölmö. Tuolta nyt iäni kuuluu.
Kalinan Jyrki ihan šormellah juohattau minne pitäy juošša, šieppuau lintukesselin šelkähäh ta rihlapyššyn olkapiälläh ta lähtöy hyvällä vauhilla juošša lippomah. Juokšou ta ičekšeh kummekšiu:
Ken paholaini šielä milma kuččuu?

Juokšou, välillä šeisattuu kuuntelomah. Tuaš ei kuulu mitänä.
Jokohan šen karjujan kontie tappo kun ei iännä? No ei auta, pitäy še löytyä vaikka kuolluona.
Niin juokšentelou meččämieš puoleh toiseh ta eččiy huutajua. No ei ketänä šatu vaštah ta aina še iäni jiäy joko jälkeh tahi on ieššä päin. Ihan on jo läpimärkä Kalinan Jyrki. Ei taho enämpi jalkaki noušša. Kesseliki tuntuu niin jykieltä, kuin olis ihan täyši šuurta kivie. Šiinä ieštakasin laukateššah alkau jo epyällä, jotta eiköhän iče piessa häntä juokšuttane huvikseh.
Ka niin šei on! Jyrillä šelviey koko juttu. Ihan pirun, iččeh paholaisen kekšimä tämä karjahtelu on. Kačo šie piessua mimmosen kepposen miula kekši. Vain en kyllä periksi anna! Löyvettävä še karjuja on vaikka šiih kuakistuisin.
Ei Jyrki ollun arkalašta kotosin. Vaikka iče piäpiru ois karjumašša, niin hiän šen eččiy. Löytyhän še juokšuttaja lopulla. Erähän šuon lahukan poikki juoššeššah Jyrki kuulou oikiella kiällä ihan lähellä:
Jyyki ho-o-oi...

Ka šiekö še emäš oletki?
Šehän še oli. Ei šen kummempi, kuin šuuren männyn latvahuarukkah oli kuatuos’s’ah tarttun pitkä kuiva kelohonka. Kun tuulenhenki puhalti vähäsen, jotta mänty heilahti, niin šilloin kelohonka hankaukšešta iännähti ihan šelväšti:
Jyyki ho-o-oi...

Oho šie, piessan prötky! Jyrki vihotteliutu kelohonkalla. Šiun vonkujan takie olen juoššun iččeni pyörrykših. Vuotahan vähäni. Et kyllä milma toista kertua juokšuta!
Jyrki ottau vyöltäh kirvehen ta šiinä vihoissah leikata mäčöttäy männyn muah. Ryminän kera kuatuu vonkuja honka.
Ahah! Šiinä šiula... Jyyki hoi..! Viimesen kerran vonkuit, Jyrki uhittelou.
Jyrki vešti honkašta laštuja ta halkoja, luati hyvät tulet šuon laitah, kaivo kesselistäh nokisen čäijypannun ta keitti oikein väkövät čäijyt. Joi koko kattilallisen ta šiitä piäsi rauhottumah.
Levähettyöh Jyrki läksi ielläh anšapuutikan mukah aštumah. Vielä vuosikymmenie jälkeh päin mainittih, kuin paholaini Kalinan Jyrkie Hämehen šelkosilla ieštakasin juokšutti.