Тексты

Iro Pekšujeva. Piessa hillošuolla

подкорпус: публицистические тексты

Источник:

Oma mua. № 23, 2020, с. 11

Iro Pekšujeva

Piessa hillošuolla

карельский: собственно карельское наречие
Новописьменный севернокарельский

Kerronpa teilä
, hyvät
lapšet
, mielenkiintosen tapahukšen
miun
lapšušajoilta
. Meijän
nuapurina oli
eräš
pereh
. Ei
mikänä erikoini
, vain
aivan
karjalaini pereh
. Ka
oli
šiinä
poika
, kumpani oli
kašvan
aika
šuurekši
, no
järeltäh oli
jiänyn
jälkeh
ikätovarissoistah. Tämmösie šanottih
šilloin
älvisköiksi. Erähänä
piänä
juokšou
tämä
poika
šilmät
kiirallah meijän
kotipihalla tuattoni luo
ta
šanou
:
— Kuule
, Ort’t’o-tiätä, nävin tänäpiänä
piessua!
Tuattoni muhahti
ta
šanou
:
— Missäpä šie
, Puavilla, šen
nävit?
Poika
alko
kertuo
:
— Kuulehan nyt
. Läksin
mie
huomenekšella
hilloh
, šouvin
lahteh, kun
muamo
šano
, jotta
šielä
on
oikein
hyvä
hillošuo
. Mänin
rantah
ta
vejin
venehen
. Läksin
šuolla
. A-voi-voi
šitä
hillokkuo
, ei
ole
mih
tallata
, niin
on
äijän
marjua
. Rupesin
mie
poimimah
. Šain
puolen
pankkavakkua ta
šelkäni alko
vaipuo
. Nousin šeisomah
, jotta
šelkäni levähtäis
tai
niän
— melkein
miun
vierelläh šeisou
piessa. Jalat
ylen
pität
, kaklaki pitkä
. Aštuu
miuh
päin
. Mie
niin
pöläššyin
, jotta
šiih
jäiki hillovakkani, a
iče
juokšomah
rantah
päin
. Piäsin veneheh
ta
mi
voimua on
karjun
. Piessa nousi lentoh ta
lentäy
miun
jälkeh
. Mie
vielä
lujempah karjumah
. Šilloin
piessa kiänty
ta
läksi
jälelläh
rantah
päin
lentämäh
.
Tuattoni kuunteli
pojan
tarinan loppuh
šuaten
ta
rupesi
hänellä
šelvittämäh
:
— Oho
šie
, Puavila, šehän oli
kurki
. Šillä
on
pität
jalat
ta
pitkä
kakla
, niin
jotta
turhah šie
pölläššyit
. Voit
täyveššä
rauhašša lähtie
nyt
šitä
hillovakkuaš hakemah. Eläkä konšana enämpyä
kurkie
varaja
, ei
še
koše
ihmisie
.
Puavila-poika kuunteli
tarkkaseh tuattoni šanat
, kiitti
häntä
šelitykšeštä ta
läksi
rantah
päin
harppimah
, viššihki hillovakkuah käymäh
.