Тексты

Вернуться к списку | редактировать | удалить | История изменений | ? Помощь

Mamman kertomukšie

Корпус: младописьменный подкорпус

Младописьменный севернокарельский, тексты для детей

Источник: TATJANA SEMEČKINA, Oma mua. № 24, (2020), с. 11

Mamman kertomukšie
(карельский: собственно карельское наречие)

Helmin kikki

Meijän mamma eli pitän elämän.
Hiän šynty vuuvven 1922 tuiskukuušša ta kuoli Voitonpäivänä 2010 vuotena.
Kuukauven vanhana muamo piäsi perehen kera pakoreissulla Šuomeh. Šielä vuotena 1925 hänellä šynty Helmi-čikko. Tyttölöistä tultih hyvät yštävät. Ka oraškuušša, ihan ennein Šuurta Isänmuallista šotua, Helmi-raiska kuoli keuhkotautih, kylmi kolhosin töissä.
Mammalla še šuru oli šyväimeššä koko ikäh. Mistä vain ei läksis pakina, mammalla aina muistu mieleh lapšušaika, še oli niin onnellini ta mielellini aika.
Yhtenä kešänä mamma eli miän pereheššä. Šilloin meilä oli vielä Hertta-nimini lehmä. Šama nimi oli meijän lehmällä, konša mie olin pieni.
Mammalla šilloin oli jo paha näkö. Hänellä luajittih kakši leikkaušta šilmih, vain yhellä šilmällä jo kašvo jiä.
Konša mie kävin lypšyllä, mamma istu šinčissä. Šiitä myö hänen kera joima huomeneškahvie verekšen maijon kera.
Meilä oli oikein hyvä isäkkökišša Martin. Šen kera miula oli “vaihtokauppa”: joka toini huomeneš Martin toi rappusilla pitkähäntäsen hiiren, a mie kuavoin mal’l’ah lämmintä maituo.
Yhtenä huomenekšena tulen liäväštä, ka a-voi-voi, rappusilla veteliytyy puoli kymmentä šormenpituista hiirenpentuo. Martin istuo kokottau tyytyväisenä.
Mänin pirttih ta kerroin mammalla tapahukšen. Šiitä puoli huomenešta mamma muisteli Helmin kikkie:
“Muamo meilä ei tykännyn kiššoja.
Vain kun Oškari-veikko löysi ta toi kotih paharaisan kikin, ni Helmi-čikko oikein ihaštu ta rupesi itun kera pyytämäh jättyä hänellä še pentu. Kun hiän oli papan lellikki, niin muamo anto luvan jättyä kiššan. Ka šano tyttärelläh:
Iče šie ni hoitamah šitä rupiet.

Miun čikolla tuli elävä kuklani. Hiän kapaloičči šitä, opašti lakkimah mal’l’ašta. Myö kävimä järvellä kikkie pešömäh.
Vuuvven piäštä pieneštä kikistä kašvo hyväččäini harmua isäkkökišša. Vain kyllä še oli laiska. Muamo tulou liäväštä, a kišša rojottau šinčin lattiella. Tiellä on, ka ei liikaha paikaltah. Muamo šitä jalalla šiirtäy, a še vain toisella kylellä kiäntyy.
Kiššua niin ni kučuttih Helmin kikki taikka Helmin häntä. Še aina oli meilä matašša. Muissan, kun myö kävimä mussikkah ta kišša matašša. Aššumma jälelläh, a kišša šotkeutuu Helmillä jalkoih. Hiän otti šen kainaloh.
Niin šilmissä ni šeisou šemmoni kuva: Helmi-čikko aštuu pitäššä vihrienkeltasešša mekošša, yheššä kiäššä marjavakkani, a toisešša kainalošša kiššahäntä muata vetäy.”
Šiinä mammalla tuli itku šilmih. A myöhempäh hiän nakrun kera tuaš muisteli Helmin kikkie:
“Pirtissä kiukuan luona oli pitkä levie laučča, myö šiitä aina kiukualla krapasima.

Tuatto tuli kolhosin töistä vaipunuona, illaisti ta pötkähti venymäh laučalla, tai uinosi. Huomenekšella kertou:
Havaččeuvun yöllä.
Kuulenrukki hyräjäy. Noušen ta jo šuun avuan šanuo: “Eikö Varvanalla ole päivällä aikua kesrätä, kun yöllä yötikkäisellä pitäy ruatua?” Avuan šilmät, ka eihän pirtissä ketä i ole, tyhjä pirtti, vain laučan piäššä Helmin kikki makuau ta kurtettua hyräjäy kuin rukki. Mie nousin kiukualla ta šielä šiitä makasin huomenekšeh šuaten.
Myö Helmi-čikkoni kera kävimä kouluo Uhtuošša. Kyllä še kikki ikävöičči.
Muamo šiitä meilä kerto:
Kun työ mänijä, niin kišša netälin ikkunan korvašša viiristeli.
Varasin šitä pihalla piäštyä, jotta jälkeh juokšou.
Konša myö myöštymä kotih, niin kikki ei šolahtan Helmin polviloista ta tytön täkin alla makasi.
Helmin hautajaisien jälkeh kišša kato ta emmä ole nähnyn šitä konšana. A kuukauven piäštä alko šota, mi rikko kaikkien elämän. Šovašša kuatu ni meijän Oškari-veikko.”

Valkieturkkini jänöni

Vielä muamo muisteli:
“Olima Oškari-veikon kera koissa talvilomalla.
Muamo hänet työnsi meččäh havuo käymäh. Havu šiitä pilkottih ta šuurešša puašša še hautu, lisättih šiivatoilla juomiseh.
Tulou veikko mečäštä havutakka šeläššä ta jänöni yšäššä. Še oli anšah tarttun ta Oškari piäšti pois. Ka kun oli käpälä vereššä, niin otti jänösen kotih.
Päivän piäštä še jo hyppeli pirttie myöten. Muamo kiroutu:
Šuata pois še elukka meččäh, ei še ole kotielukka!

Veikko vei jänösen kuušen luokši, piäšti šen, ka še ei ni lähe, vain jälkeh juokšou. Poika otti jänösen matkah ta vei šen nuapurin luo, heilä kun oli kanija. Hyö mielelläh otettih jänis kanien šekah.
Šiitä kešällä nuapuri šano tuatolla:
Oli niin kaunis valkieturkkini elukka, kačo vain nyt mimmosekši mäni!

Tuatto mäni kaččomah, šiitä meilä kerto:
En ni tunten meijän jänistä.
Lihava kun poršaš ta likaharmua turkki piällä. Kyllä ne ollah erimoiset ne meččäelukat!
Vuotena 1940 tuatto mäni Enonšuun virtah. Kyllä šiitä Oškari pahoili, jotta ei piäššyn tuaton hautajaisih.”

Pokko-tuohišorkka

Mamma kerto, jotta hänen tuatto ta Oškari-veikko oltih oikein helläluontoset.
Heilä oli suali ihmisie tai elukkoja:
“Muissan, yhtenä kešänä tuatto tuli järveltä pieni pokko yšäššä.

Šovan iellä meilä oli kakši venehtäAlajärvellä tai Yläjärvellä. Muamo piti ryšyä muššašša peräššä Alajärvellä, tuatto kalašteli Kenttijoven šuušša Yläjärvellä.
Šiitä hiän kerto:
Šouvan järvie poikki, kuulen kun Lammaššuarella uuko mäläjäy, ihan iäni on jo kahistun.
Kiännän venehen ta šouvan šinne. Kačon, miän uuko šielä on, mäläjäy kuin onne toin. Mänen, ka ei loittona kiven kološša pokko-raiska venyy. Noššan šen, ka etušorkka ihan on poikki, nahkašta pisyy kiini. Noššin šen veneheh ta toin kotih.
Koko kylän lampahat kešän aikua oltih šuarella. Jotta niitä ei ševottua, korvah pannah merkki. Meijän lampahilla vašemešša korvašša oli tuohirenkaš.
Šiitä tuatto leikkasi šen kapien pois ta tuohešta pani käpryn jalkah. Monie han päivän piäštä pokko kačo i eleytyki.
Meijän lampahilla oli oikein kaunis šinisenharmua turpie villa. Talvekši ta kešäkši Varvana-täti keričči lampahie. Šamoin hiän ni karttasi ta kesräsi.
Muamolla ei ollun aikua niih hommih. Hiän kävi kolhosin töih ta koissa oli šiivattua täyši liävä. Hiän šiitä talvi-iltoina, konša lehmät oltih ummešša, tikutti villašta šukkija, pušeroja, kintahie.
Pokko še meilä talveh šuaten yksinäh eli. Šiitä še kerittih ta pantih šuppih.”