Тексты
Вернуться к списку
| редактировать | удалить | Создать новый
| История изменений
| Статистика
| ? Помощь
Nikolai Karpin.
Kymmenen miehen eräs konsertupäivy
Источник:
Oma mua. № 3, 2022, с. 10
Nikolai Karpin
Kymmenen miehen eräs konsertupäivy
карельский: ливвиковское наречие
Новописьменный ливвиковский
Myö, Onežskii meridian-vokualujoukon pajattajat ajammo omil mašinoil ezittymäh Martsial’noit viet -parandolah. Meidy sie vie ei tundieta, ga vuotetahgo? En tiij ä, ga konsertah nähte oli sovittu. Meij än mašinan šouferinnu on bariton Jevgenii – Oniegan traktorzavodan veteruanu. Hänenke rinnal istuu vie eräs traktorzavodan veteruanu tenoru Miša. Häi pohodiu Lučano Pavarottih – levei rindu da lyhyt kaglu. Olis vie iäni kui Lučanol, ga… Sit myö emmo tiij ustannus tädä histouriedu.
– Meile Zarečnoil kalmužimal oli moine sluučai, zavodi häi sanella vienol särizij äl iänel vönyttäjen joga sanua. – Pandih muah nuordu brihua. Pandih ruuheh, katettih da viettih muah panemah. Keskimatkal ruuhi avavuu, siepäi nouzou kuolluh briha…
Myö händy emmo usko, muheloitammo, olemmo vaikkani.
– Tämä starin ei ole keksitty, uskoittau meidy Miša. – Sen saneli minun oma t’outa.
Ongo se Mišan t’outa! Hänes myö jo äij än kuulimmo. Hyvä, ku Miša ei näe meijän muhahtuksii. Häi lujah uskou omua t’outua. Miša suvaiččou sanelta toizisgi omahizis. Häi nygöi keriäy tiedoloi omis sugujuuris.
Se nuori briha, kudai nouzi ruuhespäi, oli mieldynyh hänen t’outah da kai kozičči händy. Kai kuolluzien muailmaspäi kiännyttyygi häi jatkoi savaij a t’outua. Ga t’outa ei lähtenyh hänele miehele, sanoi: "Kuibohäi voibi mennä mie hele kuolluole?"
– Myöhembi tämä briha nai toizes neidizes, heile rodivui lapsi. Ga terväh hyö kaikin kuoltih čahotkah, loppi oman kerdomuksen Miša.
– Kuibo sit händy elävänny ruuheh pandih? kyzyimmö.
– Ga kuibo, vastai Miša. – Militsiimiehet löyttih hänen pihal talvel, kuunneltih – ei hengitä. Kučuttih kiirehellizen avun. Liä käri tovendi, ku briha on kuolluh da briha viettih morgah. A briha, kui myöhembi selli tettih, painui litargizeh uneh.
– Toinah häi oli humalas ku pänti, huavai tagan istui tenoru V’ačeslav.
Hänen iänes kuului irvis tändy. Olis huigei hänel muga sanuo, ga häi on kolmanden rangan kapituanu. Häi oli harjavunnuh bauhujah mereh, tundi omien jalloin ual okeanan syvyön. Hänel se voibi prostie.
– Toinah oligi humalas. Minun t’outa nimidä ei sanelluh sih nähte, meni myödäh Miša.
Miša suvaičči vaiku tarkoi tiedoloi, sendäh vaikastui: ei tahtonuh paista tyhjiä. Ga tämä starin kuolielois nossuoh sulhazeh nähte ei andanuh rauhua vahnal merimiehel, dai matkas yksikai pidäy midätahto paista.
V’ačeslav niyhty ei pohodi vagavah Mišah, häi suvaiččou omas ičes midätahto ližätä, šuuttie dovarišan piäl. Sih häi harjavui kuuloin aloh olles merien keskes. Häi ei voi olla vaikkani da jatkau Mišan starinua:
– Humalahine briha, sinun t’ou tan sulhaine, V’ačeslav kos kih Mišan olgupiädy taguapäi, – tuodih morgah. Sežo duumaittih, ku häi on kuolluh. Morgas on vilu. Yöl briha piäzi hajuh vilus da rubei lekahtamahes lattiel. Vardoiččii kuuli, ku kenlienne lekkuu pertis, pöllästyi. Toinah vargahat, ga midäbo täs ottua… Muushäi smiettie varaittaugi. Häi soittau bol’niččah, sanou, la kentahto sie elavuu. Bol’ničaspäi työttih neidineinternu. Vardoiččii ei lähtenyh neidizenke pertih, kielasti, ku kengy hieraitti jallan, iče muite varai lähtie. Neidine lähti yksinäh. Häi pani tulen, rubei kaččelemah kuolluzien rožii. Kuolluot oldih lattiel. Häi azetui sen brihan luokse da mindälienne kumardui. Miksebo kumardui? kyzyi da hetkekse vaikastui V’ačeslav.
Minä bokaspäi näin, kui häi muhahtelles keksiy, midä rodieu ielleh.
– Ga vot! Hänel tukis pakui špil’ku! jatkau häi. – Eččiy häi omua špil’kua. Morgas on vilu, a neidizes rouno hiilavu ualdo on lähtenyh. Briha avaigi silmät. Pertis on valgei, a hänen ies on moine čoma naizen tagapuoli. Brihahäi viruu alastoi. Händy jaksatettih sanituarat. Näpisti briha neidizen pehmies kohtas, neidine tainehtuigi. Näet, Miška, sinun starin tovel oli mutkakkahembi.
Muga paistes tulimmogi sanatourieh. Läs kahtu čuassuu meni matkas pimiel talven aijal. Kačcojat ezmäi tarkah kačeltih meidy, elänyzii artistoi. Maksetahgo la lippulois annettuloi den’goi? A sit ei tahtottu piästiä lavalpäi. Toizinhäi ei voinnuh olla. Heile pajatti kymmene miesty. Niilöis nelli ollah pitkän matkan kapituanat, yksi niilöis puolisti meij än muadu Suures Ižänmuallizes voinas da hänen sugunimi on Lenin. Vie eräs pajattai on Viktor Medvedev, 79 vuvven ij äs häi yhtyi juoksukilbah Fransies La-Rošel’-linnas, kus juoksi yhteh palah 42 kilometrii. Hänel jo ammui on enämbi 80 vuottu igiä, ga häi on kirmei, pajattau solistannu ansamblis da endizelleh juoksendelou. On ansamblis oma Gagaringi, vaiku Viktor. Häi on sežo mieldykiinittäi ristikanzu. I kai pajattajat ollah moizet. Kymmene tovellisty miesty, kudamien yhtehine igä on piäl 770 vuottu, čuasun aigah istavumattah da nouttih kaččomattah saldatat rouno pajatettih oman nuorusaij an pajoloi. Kuibo olla kämmenii pläkyttämättäh?!